Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 104

läheisen käytävän siimeksestä, ja hän olisi voinut
vannoa nähneensä ihmiskäden vetäytyvän pois ikkuna-aukosta, joka oli
hänen yläpuolellaan tähän kupumaiseen halliin päin.

Huoneen lattia oli sementtiä ja seinät sileästä graniitista, johon
oli hakattu omituisia ihmisten ja eläinten kuvia. Paikoittain oli
keltaisia metalliliuskoja sovitettu seinäin tukevaan muuraukseen.

Kun hän tarkkasi lähempää yhtä noista liuskoista, huomasi hän
sen olevan kultaa ja monilla hieroglyyfeillä kirjaillun. Tämän
ensimmäisen kammion takana oli toisia, ja niiden takana haarautui
rakennus suunnattomiksi siipirakennuksiksi. Tarzan astui monen
tuollaisen kammion läpi ja näki monta todistusta alkuperäisten
rakentajain satumaisesta rikkaudesta. Yhdessä huoneessa oli seitsemän
pilaria puhtaasta kullasta, ja toisessa olivat itse lattiat tästä
kalliista metallista. Ja kaiken aikaa, kun hän tutki, kyyröttivät
neekerit lähellä toisiaan hänen selkänsä takana, ja omituisia hahmoja
hiipi heidän kummallakin puolellaan, edessään ja takanaan, mutta ei
koskaan kyllin lähellä, jotta kukaan olisi voinut sanoa, että he
eivät olleet yksinään.

Jännitys alkoi kuitenkin jäytää wazirien hermoja. He pyysivät
Tarzania palaamaan päivänvaloon; sanoivat, että sellaisesta
retkestä ei olisi mitään hyvää odotettavissa, koska raunioissa
kummitteli niissä kerran asuneiden vainajain henkiä. "Ne väijyvät
meitä, oi kuningas", kuiskasi Busuli. "Ne odottavat siksi, kun ovat
viekoitelleet meidät varustuksensa sisimpiin sokkeloihin, ja sitten
ne karkaavat kimppuumme ja repivät meidät palasiksi hampaillaan. Se
on henkien tapaista. Äitini setä, joka on kuuluisa poppamies, on
kertonut siitä minulle monesti."

Tarzan nauroi. "Rientäkää takaisin päivänvaloon, lapseni", sanoi
hän. "Minä tulen luoksenne, kun olen etsinyt tämän vanhan raunion
perustuksista katonharjaan asti ja löytänyt kullan tai nähnyt, että
sitä ei ole. Ainakin voimme ottaa levyt seinistä, vaikka pilarit
ovatkin liian raskaita käsiteltäviksemme. Mutta täällä luulisi olevan
isoja kullalla täytettyjä varastohuoneita -- kullalla, jonka voimme
helposti kantaa pois hartioillamme. Juoskaa nyt ulos raikkaaseen
ilmaan, jossa voitte helpommin hengittää."

Muutamat soturit olivat ilomielin valmiit tottelemaan päällikköänsä,
mutta Busuli ja eräät toiset epäröivät jättää häntä -- olivat kahden
vaiheella rakkaudesta ja uskollisuudesta kuningastaan kohtaan ja
oudon tunnelman herättämän taikauskoisen pelkonsa vuoksi. Ja sitten
tapahtui aivan odottamatta jotakin, mikä ratkaisi kysymyksen heidän
tarvitsemattansa sitä kauemmin pohtia. Raunioittuneen temppelin
hämärästä kajahti aivan heidän korviensa läheltä sama kamala
kirkaisu, jonka olivat kuulleet edellisenä iltana, ja kauhistunein
huudoin kääntyivät mustat soturit pakenemaan ikivanhan rakennuksen
tyhjien salien läpi.

Heidän takanaan seisoi Apinain Tarzan siinä, mihin olivat hänet
jättäneet, julma hymy huulillaan, odottaen vihollista, jonka varmasti
luuli olevan hyökkäämäisillään kimppuunsa. Mutta jälleen vallitsi
hiljaisuus. Tuntui vain heikkoa aavistusta läheisissä loukoissa
liikkuvien paljaiden jalkain hiivinnästä.

Sitten Tarzan kääntyi jälleen ja astui syvälle temppelin sisään.
Hän eteni huoneesta huoneeseen, kunnes saapui erääseen kohtaan,
missä vielä oli teljetty ovi; ja kun hän painoi olkapäänsä sitä
vasten, työntääkseen sen sisään, kajahti varoitushuuto uudestaan,
tällä kertaa melkein hänen vierestään. Ilmeisesti häntä varoitettiin
saastuttamasta tuota erikoista huonetta. Vai olisiko sen sisällä
aarrevarastojen salaisuus? Oli miten oli, niin juuri se seikka, että
tämän aavemaisen paikan kummallisilla, näkymättömillä vartijoilla
oli jotakin syytä toivoa hänen pysyvän poissa

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan and the Jewels of Opar

Page 0
His days were filled with morbid self-pity, which eventually engendered in his weak and vacillating mind a hatred for those who had sent him here--for the very men he had at first inwardly thanked for saving him from the ignominy of degradation.
Page 1
The senseless hatred of the lieutenant grew at last into a form of mania.
Page 25
For a time he stood scrutinizing the advancing party in silence, then he turned and ran rapidly in the direction of the native huts which lay a few hundred yards below the bungalow.
Page 27
One by one the Waziri fell.
Page 36
It ended as the majority of such jungle encounters end--one of the boasters loses.
Page 43
If he could but obtain possession of this! He must! He would! His eyes wandered to the object of his greed.
Page 56
So they stood there facing one another, making all sorts of hideous noises the while they hurled jungle invective back and forth.
Page 64
In the darkness La stooped above him.
Page 65
Her perfect arm pressed Tarzan closer to her--a smile parted her lips and then she awoke, and slowly the smile faded and her eyes went wide in horror as the significance of the death chant impinged upon her understanding.
Page 83
By taking advantage of the fact that he and Werper always were kept together, Mugambi sought to learn what the other knew of the whereabouts of Tarzan, or the authorship of the raid upon the bungalow, as well as the fate of Lady Greystoke; but as he was confined to the accidents of conversation for this information, not daring to acquaint Werper with his true identity, and as Werper was equally anxious to conceal from the world his part in the destruction of his host's home and happiness, Mugambi learned nothing--at least in this way.
Page 100
If he were unable to do it by means of physical prowess, he had at his command another and a greater power--his shrewd intelligence.
Page 106
His bullet, going low, struck Achmet Zek's horse in the breast, bringing him down a hundred yards from where Werper lay preparing to fire a second shot.
Page 109
19 Jane Clayton and the Beasts of the Jungle Mugambi, after his successful break for liberty, had fallen upon hard times.
Page 115
The girl stared back straight into those cruel orbs, daring not to move even a muscle.
Page 119
It was late in the afternoon of the second day before they reached their destination, and as they paused upon the edge of the clearing before the gates of the walled village, Werper cautioned the girl to accede to whatever he might suggest by his conversation with the raiders.
Page 121
For a while neither spoke further.
Page 129
The two sentries who had been relieved and sent to their blankets by Mohammed Beyd were the first to suggest going to the tent of the prisoner.
Page 131
"I shall go alone," replied Werper, and he passed on and out through the narrow opening in the boma, by which the sentry stood.
Page 132
Returning to the body, he lifted it to his shoulder, and risking all on a quick sally, ran swiftly across the narrow opening which separated the prisoner's tent from that of the dead man.
Page 138
Even the Arab would not have them, for he threw them away in anger when he had looked upon them.