Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 10

ettei ollut saanut
tietää hänen nimeänsä. Että hän oli naimisissa, ilmeni kapeasta
kultasiteestä, joka vyötti vasemman käden nimetöntä. Vaistomaisesti
hän mietiskeli, kuka se onnellinen mies voi olla.

Tarzan ei nähnyt sen koommin ketään sen pienen murhenäytelmän
esittäjistä, johon oli saanut vilaukselta katsahtaa, ennenkuin
myöhään viimeisen matkapäivän iltapuolella. Silloin hän äkkiä
joutui vastatusten nuoren naisen kanssa molempain lähentäessä
tuolejaan eri tahoilta. Nainen tervehti häntä viehkeästi hymyillen
ja alkaen melkein heti jutella selkkauksesta, jonka Tarzan oli
nähnyt tapahtuvan hänen hytissään kaksi päivää sitten. Näytti
siltä kuin häntä olisi kiusannut se arvelu, että muukalainen olisi
hänen tuttavuudestaan Rokoffin ja Paulvitshin kanssa voinut saada
epäedullisia käsityksiä hänestä itsestään.

"Toivon", sanoi hän, "että monsieur ei ole arvostellut minua
tiistai-iltana sattuneen ikävän kohtauksen mukaan. Olen kärsinyt
senvuoksi paljon, -- tämä on ensi kerta, kun siitä pitäen olen
uskaltanut tulla ulos hytistäni. Olen ollut häpeissäni", lopetti hän
koruttomasti.

"Gasellia ei arvostella sitä hätyyttävien leijonain mukaan",
vastasi Tarzan. "Olin nähnyt nuo kaksi jo aikaisemmin työssään --
tupakkahuoneessa päivää ennen kuin he hyökkäsivät kimppuunne, jos
oikein muistan, ja niinpä minä, tuntien heidän menettelytapansa, olen
varma, että heidän vihamielisyytensä on riittävänä takeena heidän
valitsemansa uhrin viattomuudesta. Heidän kaltaisensa miehet voivat
kiintyä vain halpamaisiin ja vihaavat kaikkea, mikä on jalointa ja
parasta."

"Teette hyvin ystävällisesti esittäessänne asian siinä valossa",
virkkoi nainen hymyillen. "Olen jo kuullut selkkauksesta
korttipelissä. Mieheni kertoi minulle koko jutun. Hän puhui
erikoisesti monsieur Tarzanin voimasta ja urhoollisuudesta ja tuntui
olevan teille äärettömässä kiitollisuudenvelassa."

"Miehennekö?" toisti Tarzan.

"Niin. Minä olen Couden kreivitär."

"Minulle, madame, on jo runsaana palkkana se tieto, että olen tehnyt
palveluksen kreivi de Couden puolisolle."

"Ah, monsieur, minäpä olen niin suuressa kiitollisuudenvelassa
teille, etten voine koskaan toivoa laskuni suorittamista, älkääkä
siis, pyydän, lisätkö velvollisuuksieni kuormaa." Ja nuori rouva
hymyili niin hempeästi, että Tarzanista tuntui helpolta yrittää
jotakin paljoa vaikeampaakin kuin hänen tähänastiset saavutuksensa,
pelkästään tuon hivelevän hymyn vuoksi.

Tarzan ei tavannut häntä enää sinä päivänä eikä maihin riennettäessä
seuraavana aamuna nähnyt häntä vilaukseltakaan, mutta tuon naisen
silmissä oli heidän edellisenä päivänä laivankannella erotessaan
ollut ilme, joka häntä yhä vainosi. Se oli ollut melkein haikea,
kun he olivat puhuneet valtameri-retkellä syntyneiden nopeiden
ystävyyssuhteiden omituisuudesta ja kuinka tasaisen tyynesti ne
jälleen iäksi katkeavat.

Tarzan mietiskeli, saisiko hän tuota naista enää koskaan nähdä.




KOLMAS LUKU

Mitä Maule-kadulla tapahtui


Pariisiin saavuttuaan Tarzan oli mennyt suoraa päätä vanhan ystävänsä
D'Arnotin asuntoon, jolloin meriluutnantti oli aikamoisesti torunut
häntä siitä, että hän oli päättänyt luopua arvonimestä ja tiluksista,
vaikka oli täydellä oikeudella ne perinyt isältään John Claytonilta,
entiseltä Greystoken loordilta.

"Te olette ihan hullu, ystäväni", sanoi D'Arnot, "kun noin
kevytmielisesti hylkäätte varallisuuden ja yhteiskunnallisen aseman,
vieläpä tilaisuuden todistaa koko maailmalle, että suonissanne
virtaa Englannin kahden kunniakkaimman suvun -- eikä suinkaan villin
apinaemon -- verta. On käsittämätöntä, että ne saattoivat uskoa teitä
-- vieläpä neiti Porterkin.

"Mutta minä en sitä koskaan uskonut, en edes Afrikan viidakoissa
ollessamme, jolloin

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Terrible

Page 12
For a few moments Tarzan retained his hold but when the body had relaxed in final dissolution he pushed it from him and the two who had formerly been locked in mortal combat stood facing each other across the body of the common foe.
Page 19
" "It is sacrilege," cried Ta-den, laying his hand upon his knife; "Jad-ben-Otho has no tail!" "Stop!" shrieked Om-at, springing forward; but instantly Tarzan interposed himself between them.
Page 28
Sometimes they separated for an instant only to rush upon each other again with all the ferocity and nearly the strength of mad bulls.
Page 32
" The young warrior was soon back and the pegs distributed.
Page 74
This group of buildings was surrounded by a wall of considerably greater height than any that Tarzan had before seen.
Page 85
And so he lay down to sleep, the question that he most wished to put still unasked and unanswered.
Page 86
There he found that the wall surrounded an enclosed garden in which grew trees and shrubs and flowers in riotous profusion.
Page 88
Again the flush and the girl half turned her face away.
Page 123
Ja-don looked inquiringly at her.
Page 131
"The time has come," he told them, "when the authority of the temple must be placed definitely above that of the palace.
Page 134
Instantly the figure halted and crossing the corridor stood with an ear close to the skins that concealed the occupants of the room from him, and him from them.
Page 158
It served two purposes.
Page 160
less than a week--that is, it was made as safe as it ever would be, though regardless of how long she might occupy it she would keep on adding touches and refinements here and there.
Page 162
As I learned their language I sought to impress them more and more with the idea that I was a god, and I succeeded, too, until an old fellow who was something of a priest among them, or medicine-man, became jealous of my growing power.
Page 175
Long since had the rope of hide been braided.
Page 183
The naked man stood erect in the center of the little craft, his arms folded upon his chest.
Page 185
How they were to recross the morass was a matter of little concern to him as yet--it would be time enough to consider that matter when it became of more immediate moment.
Page 189
Tarzan, loath to enter an unnecessary quarrel, tried to turn the animal, but as the beast was far from tractable it always took a few minutes to force the will of its master upon it; and so the two parties were quite close before the ape-man succeeded in stopping the mad charge of his furious mount.
Page 197
Nor is this strange, since from childhood the ape-man had been accustomed to fight the battles of life single-handed so that it had become habitual for him to depend solely upon his own cunning and prowess.
Page 213
Seventy.