Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 1

eihän siitä ollut puhe. Ei hän William
Cecil Claytonin, Greystoken loordin, tähden ollut syntyperäänsä
kieltänyt. Hän oli niin tehnyt sen naisen vuoksi, jota sekä hän että
Clayton rakastivat ja jonka omituinen kohtalon oikku oli antanut
Claytonille eikä hänelle.

Se, että tyttö rakasti häntä itseään, teki asian kaksin verroin
vaikeammaksi, mutta hän tiesi, että hän ei olisi voinut tehdä
mitään vähempää kuin tuona iltana teki pienellä rautatieasemalla
etäisessä Wisconsinin metsäseudussa. Hänestä oli Janen onni kaikkein
tärkeintä, ja hänen lyhyt kokemuksensa sivistyksen ja sivistyneiden
ihmisten piirissä oli opettanut hänelle, että elämä rahatta ja ilman
yhteiskunnallista asemaa oli useimmille heistä sietämätöntä.

Jane Porter oli syntymästään tottunut kumpaankin, ja jos Tarzan olisi
ne riistänyt hänen tulevalta puolisoltaan, olisi se epäilemättä
syössyt, hänet kurjuuteen ja kärsimyksiinkin. Että tyttö olisi
hylännyt Claytonin, sitten kun tämä kerran olisi menettänyt
arvonimensä ja tiluksensa, ei juolahtanut Tarzanin mieleenkään,
sillä hän uskoi muissa samaan suoraan rehellisyyteen, joka oli niin
ominaista hänelle itselleen. Eikä hän tässä tapauksessa ollutkaan
erehtynyt. Jos mikään olisi voinut lujemmin sitoa Janen siihen
lupaukseen, jonka hän oli Claytonille antanut, niin tuollaisen
onnettomuuden kohtaaminen tai jokin muu senlaatuinen seikka olisi sen
tehnyt.

Tarzanin ajatukset liitelivät menneisyydestä tulevaisuuteen. Hän
koetti mielihyvän tuntein ajatella paluutaan viidakkoon, jossa
oli syntynyt ja poikavuotensa viettänyt -- julmaan, villiin
viidakkoon, jossa hän oli kuluttanut kaksikymmentä kahdestakolmatta
ikävuodestaan. Mutta kuka tai mikä kaikesta tuosta äärettömän
kirjavasta aarniometsän elämästä olisi hänen paluutaan tervehtimässä?
Ei kukaan. Ainoastaan Tantoria, norsua, saattoi nimittää ystäväksi.
Muut joko ahdistaisivat häntä tai pakenisivat hänen tieltään,
niinkuin niillä oli ennenkin ollut tapana.

Eivät edes hänen oman heimonsa apinat ojentaisi hänelle toveruuden
kättä. Jollei sivistys ollut tehnyt mitään muuta Apinain Tarzanille,
oli se toki johonkin määrin opettanut hänet kaipaamaan hänen omaan
lajiinsa kuuluvien olentojen seuraa ja vilpittömällä riemulla
nauttimaan toveruuden viehkeästä lämmöstä. Ja samassa suhteessa se
teki muunlaatuisen elämän hänelle vastenmieliseksi. Vaikeata oli
kuvitella maailmaa ilman ystävää -- ilman elävää olentoa, joka puhui
Tarzanille niin rakkaiksi käyneitä outoja, uusia kieliä. Niinpä hän
ei tuntenutkaan suurta nautintoa ajatellessaan sitä tulevaisuutta,
jonka oli itselleen suunnitellut.

Kun hän siinä mietiskeli savukettaan poltellen, osuivat hänen
silmänsä edessä olevaan kuvastimeen, ja siinä hän näki heijastuksen
pöydästä, jonka ääressä neljä miestä istui korttia pelaamassa.
Samassa yksi heistä nousi lähteäkseen, jolloin eräs toinen lähestyi
ja, kuten Tarzan saattoi huomata, tarjoutui kohteliaasti täyttämään
tyhjän tuolin, jotta peli ei keskeytyisi. Hän oli pienempi niistä
kahdesta, joiden Tarzan oli kuullut kuiskailevan ihan tupakkahuoneen
edessä ulkopuolella.

Tämä seikka herättikin Tarzanissa hiukan mielenkiintoa, ja siksipä
hän tulevaisuuttansa miettiessään tarkkasi kuvastimesta takanaan
pöydän ääressä istuvia pelaajia. Paitsi äsken peliin yhtynyttä tiesi
Tarzan vain yhden pelaajan nimen, sen, joka istui vastapäätä uutta
tulokasta. Hän oli kreivi Raoul de Coude, jonka ylen huomaavainen
ravintolanpitäjä oli maininnut arvokkaimpain matkustajien joukossa,
kuvaillen hänet korkeassa asemassa olevaksi, Ranskan sotaministerin
viralliseen seurapiiriin kuuluvaksi mieheksi.

Äkkiä kiintyi Tarzanin huomio lasin heijastamaan kuvaan.

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 2
"Tässä on salajuoni",.
Page 13
Muutamat miehistä paljastivat veitsen.
Page 16
"Olen nyt tullut siihen uskoon, että Rue Maule on se Pariisin katu, jota maksaa vaivan kulkea.
Page 20
"Ihmettelen, että tunnen halua kertoa teille siitä, mistä en ole koskaan rohjennut puolisollenikaan hiiskua.
Page 23
De Couden nimi oli kutsuvieraiden joukossa.
Page 31
Kreivi kietoi käsivartensa Tarzanin kaulaan ja syleili häntä.
Page 33
Kaikeksi onneksi oli yksi näistä upseereista, kapteeni Gerard, tullut Tarzanin kanssa erinomaisen hyväksi ystäväksi, joten ei herättänyt vähintäkään epäluuloa, kun apinamies mainitsi mielellään käyttävänsä tilaisuutta seuratakseen häntä Bu-Saadaan, missä toivoi löytävänsä hyviä metsästysmaita.
Page 34
Hänen lähdettyään meni apinamies Abdulin kera vielä samoilemaan Sidi Aissan kaduille, ja hänen huomionsa kiintyi pian erään maurilaiskahvilan avoimesta ovesta kuuluvaan hurjaan humuun ja meluun.
Page 37
Nuorukainen riensi ikkunaan.
Page 44
Hehän ovat hyvät ystävät.
Page 50
"Jos me viemme hänet elävänä, on palkkio suurempi", selitti hän.
Page 53
"Minä olen sheikki Kadur ben Sadenin tytär", vastasi hän.
Page 55
Ne olivat kotimatkallaan tulleet sinne asti ja pysähtyneet syömään ruohoa, kun niiden pelonaihe ei enää ollut saapuvilla.
Page 58
Tunnin ajan istuin ennen tänne tuloani nämä kaksi paperia edessäni pöydällä.
Page 65
Joka ilta hän oli niin menetellyt siitä asti kun laivaan tuli.
Page 73
Eräässä venheistä kuivasi urhea loordi Tennington kyyneleen silmännurkastaan, -- hän ei nähnyt vaipuvan iäksi meren pohjaan kalliin laivan, vaan rakkaan, kauniin ystävän, johon hän oli sydämestään kiintynyt.
Page 84
Sitten.
Page 91
Sitten hän nousi seisomaan heiluvalle oksalle sata jalkaa maan pinnan yläpuolelle ja kohottaen yhden arabialaisten pyssyistä olkapäätänsä vasten tähtäsi tarkasti ja laukaisi.
Page 117
Siellä, missä Tarzan seisoi oli pimeä kuin manalassa.
Page 120
"Kyllä, Waziri", vastasi Busuli.