Tarzan of the Apes

By Edgar Rice Burroughs

Page 30

an instant, but that instant was quite
long enough to prove his undoing.

Not so, however, with Tarzan, the man-child. His life amidst the
dangers of the jungle had taught him to meet emergencies with
self-confidence, and his higher intelligence resulted in a quickness of
mental action far beyond the powers of the apes.

So the scream of Sabor, the lioness, galvanized the brain and muscles
of little Tarzan into instant action.

Before him lay the deep waters of the little lake, behind him certain
death; a cruel death beneath tearing claws and rending fangs.

Tarzan had always hated water except as a medium for quenching his
thirst. He hated it because he connected it with the chill and
discomfort of the torrential rains, and he feared it for the thunder
and lightning and wind which accompanied them.

The deep waters of the lake he had been taught by his wild mother to
avoid, and further, had he not seen little Neeta sink beneath its quiet
surface only a few short weeks before never to return to the tribe?

But of the two evils his quick mind chose the lesser ere the first note
of Sabor's scream had scarce broken the quiet of the jungle, and before
the great beast had covered half her leap Tarzan felt the chill waters
close above his head.

He could not swim, and the water was very deep; but still he lost no
particle of that self-confidence and resourcefulness which were the
badges of his superior being.

Rapidly he moved his hands and feet in an attempt to scramble upward,
and, possibly more by chance than design, he fell into the stroke that
a dog uses when swimming, so that within a few seconds his nose was
above water and he found that he could keep it there by continuing his
strokes, and also make progress through the water.

He was much surprised and pleased with this new acquirement which had
been so suddenly thrust upon him, but he had no time for thinking much
upon it.

He was now swimming parallel to the bank and there he saw the cruel
beast that would have seized him crouching upon the still form of his
little playmate.

The lioness was intently watching Tarzan, evidently expecting him to
return to shore, but this the boy had no intention of doing.

Instead he raised his voice in the call of distress common to his
tribe, adding to it the warning which would prevent would-be rescuers
from running into the clutches of Sabor.

Almost immediately there came an answer from the distance, and
presently forty or fifty

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 2
Nikolas Rokoff sai nyt ensi kertaa tehdä tuttavuutta niiden lihasten kanssa, jotka olivat aikoinaan masentaneet Numan, jalopeuran, ja Terkozin, ison urosapinan.
Page 3
Istuinpaikaltani tuolta tuolilta näin sen kaiken kuvastimen heijastamana.
Page 21
Jos hänellä olisi edes kymmenes osa siitä naistuntemuksesta, joka minulla on, olisit sinä tällä hetkellä hänen sylissään.
Page 36
Tuskin olivat Tarzan ja Abdul lähteneet huoneesta, kun revolveri paukahti läheltä heidän selkänsä takaa pimennosta erään käytävän alta.
Page 40
Kuinka erilaista, ajatteli Tarzan, -- olikaan täällä kuin hänen poikavuosiensa rennosti rehoittavassa Afrikassa! Abdul oli aina varuillaan, vilkui taaksepäin aivan yhtä usein kuin eteensä.
Page 45
Vaikka hän heti kääntyi ja karautti täyttä nelistä rotkon harjalle, ei hän voinut keksiä mitään jälkeä ihmisolennosta ennenkuin saapui Bu Saadaan.
Page 46
Mutta kapteeni olisi kummastunut, jos olisi tietänyt Tarzanin riemun oikean syyn.
Page 53
Hänen kasvonsa vääntyivät irvistykseen, kun hän nousi ja kääntyi tyttöä kohti.
Page 54
Hän oli hiukan eteenpäin kumartuneena, huulet raollaan, silmät suurina.
Page 98
Hän ei tohtinut nukkua ja kuitenkin hän oli niin uupunut, että hänen täytyi lakkaamatta taistella pysyäkseen tietoisena.
Page 101
Taaskin yritti Clayton horjua eteenpäin kohtaloaan kohti, mutta taaskin hän tuupertui päistikkaa veneen pohjalle eikä kyennyt siitä jälleen nousemaan, yrittipä kuinka paljon tahansa.
Page 105
Niitä oli varmaan satakunta miestä -- lyhyitä, tanakoita, joiden kasvoja peitti pitkä karvaiselle rinnalle valuva parta.
Page 112
Sade oli tauonnut, ja kuuma aurinko paahtoi niin armottomasti Jane Porteria, että hän tahtoi heti yrittää maihinpääsyä.
Page 115
hänen pukunsa oli kuitenkin perin kurjassa kunnossa.
Page 125
ja ojensihe.
Page 127
.
Page 129
Tennington ei ilmaissut tuntemaansa kummastusta.
Page 130
Ja ajatelkaa, että kaiken tämän ajan on meitä eroittanut vain muutaman penikulman taival -- tuskin päivämatka.
Page 131
Porter ei ollut ennen nähnyt, astui useiden toisten kanssa hänen vankiluolaansa.
Page 139
Kylläpä hän riemastuu teidät molemmat nähdessään!" "Ja kummastuu", lisäsi Tarzan.