Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 95

se oli hänestä yhdentekevää!

Hän alkoi käsittää olevansa täysin tyytyväinen, kun vain saisi istua
tämän hymyilevän jättiläisen rinnalla ja syödä ihania hedelmiä metsän
paratiisissa kaukana viidakon sydämessä -- enempää ei tarvittu, jotta
hän oli tyytyväinen ja onnellinen.

Hän ei voinut sitä ymmärtää. Hänen terve järkensä sanoi hänelle,
että hänen nyt pitäisi olla puolikuollut pelosta, täynnä pahoja
aavistuksia, mutta hänen sydämessään olikin riemua, ja hän vastasi
vierellään istuvan miehen hymyyn samalla tavalla.

Kun he olivat lopettaneet aamiaisensa, kävi Tarzan noutamassa
teltasta puukkonsa. Tyttö oli sen kokonaan unohtanut ja tajusi
unohduksen johtuneen siitä, että hän oli kadottanut sen pelon, joka
oli hänet saanut ottamaan veitsen vastaan.

Kehoittaen tyttöä seuraamaan Tarzan lähti kentän poikki lähimpien
puiden luo, otti hänet toiselle väkevälle käsivarrelleen ja heilautti
itsensä oksalle.

Jane Porter älysi, että nyt alkoi matka omaisten luo, eikä voinut
ymmärtää, miksi hänet äkkiä valtasi surumielisyys.

Tuntikausia he matkasivat hitaasti puusta puuhun. Tarzan ei pitänyt
kiirettä, vaan koetti mahdollisimman kauan nauttia tästä matkasta,
jolloin suloiset kädet olivat kiedotut hänen kaulansa ympäri, ja
niinpä hän poikkesi kauas etelään suorasta rannikolle vievästä tiestä.

Useita kertoja he pysähtyivät vähän lepäämään, vaikkei se ollut
Tarzanille tarpeellista, ja puolenpäivän tienoissa he jäivät tunniksi
pienen puron rannalle, missä he sammuttivat janonsa ja aterioivat.

Niinpä olikin jo auringonlasku käsissä, kun he tulivat aukealle
paikalle, ja silloin Tarzan hypähti maahan suuren puun viereen,
levitti käsillään aukon pitkään viidakkoruohoon ja osoitti tytölle
pientä majaa.

Jane Porter tarttui hänen käteensä, viedäkseen hänet majalle ja
kertoakseen isälleen, että tämä mies oli pelastanut hänet kuolemasta,
vieläpä pahemmastakin, ja pitänyt hänestä niin hyvää huolta kuin
konsaan äiti lapsestaan.

Mutta Tarzan kävi taas araksi nähdessään ihmisasunnon. Hän pudisti
päätään ja kääntyi poispäin.

Tyttö katsoi Tarzaniin rukoilevin silmin. Hänestä tuntui
sietämättömältä ajatus, että hänen pelastajansa lähtisi yksinään
takaisin hirvittävään viidakkoon.

Mutta Tarzan pudisti yhä päätään, veti sitten tytön hyvin hellävaroen
puoleensa ja kumartui häntä suutelemaan, mutta ensin hän katsoi
kuitenkin tyttöä silmiin saadakseen selville, oliko se sallittua.

Hetkisen tyttö epäröi, mutta sitten hän kiersi kätensä Tarzanin
kaulaan, painoi hänen päänsä lähemmäksi ja suuteli häntä --
punastumatta.

"Minä rakastan teitä... minä rakastan teitä", kuiskasi Jane Porter.

Kaukaa kuului heikosti pyssyjen laukauksia. Tarzan ja Jane Porter
hätkähtivät ja kuuntelivat.

Majasta tulivat herra Philander ja Esmeralda.

Siltä paikalta, missä Tarzan ja tyttö seisoivat, he eivät voineet
nähdä satamassa ankkuroivaa kahta alusta.

Tarzan osoitti siihen suuntaan, mistä laukaukset olivat kuuluneet,
kosketti rintaansa ja viittasi taas. Hän tahtoi mennä, ja jokin
aavistus ilmaisi tytölle hänen haluavan täältä rientää sentähden,
että luuli hänen väkensä olevan vaarassa.

Taas he suutelivat toisiansa.

"Tulkaa luokseni jälleen", kuiskasi tyttö. "Odotan teitä -- aina."

Tarzan katosi ja Jane Porter lähti kentän yli majalle päin. Herra
Philander näki hänet ensin. Nyt oli jo hämärä, ja herra Philander oli
kovin likinäköinen.

"Riennä, Esmeralda!" huusi hän. "Kiireesti nyt majaan, täällä on
leijona! No hitto vie!"

Esmeralda

Last Page Next Page

Text Comparison with The Chessmen of Mars

Page 4
As they neared the entrance to the garden another woman, similarly guarded, approached them from another quarter of the great palace.
Page 7
"Our natural barriers, while they have doubtless saved us from defeat on countless occasions, have not by any means rendered us immune from attack," he explained, "for so great is the wealth of Gathol's diamond treasury that there yet may be found those who will risk almost certain defeat in an effort to loot our unconquered city; so thus we find occasional practice in the exercise of arms; but there is more to Gathol than the mountain city.
Page 9
" "I have already lost her," admitted Djor Kantos ruefully.
Page 17
She reproached herself for the thoughtless selfishness that had jeopardized the peace and safety of others.
Page 25
But perhaps there were no beasts to fear, or rather to avoid--Tara of Helium liked not the word fear.
Page 33
were covered with ornaments of precious metals and jewels, so that little more than eyes, nose, and mouth were discernible.
Page 37
That, however, seemed to make no difference to the head.
Page 62
Without his sleeping silks and furs he spent a far from comfortable night, and it was with feelings of unmixed relief that he saw the sudden dawn burst upon him.
Page 64
His first duty was to return to his own people with as little personal risk as possible, and though the thought of adventure stirred his blood he put the temptation aside with a sigh and turned away from the peaceful and beautiful valley that he longed to enter, for it was his intention to skirt its eastern edge and continue his search for Gathol beyond.
Page 67
Leaping for the altitude control Gahan pulled it wide.
Page 71
What miracle of fate had sent him to her? She did not recognize him, though, this travel-worn warrior in the plain harness which showed no single jewel.
Page 73
"There are none to impede our progress," urged Gahan, "so why tax the strength of the Princess by needless haste?" "I fear not so much opposition ahead, for there are none there who know the thing that has been done in Luud's chambers this night; but the kaldane of one of the warriors who stood guard before Luud's apartment escaped, and you may count it a truth that he lost no time in seeking aid.
Page 80
Because you and your kind devote your lives to the worship of mind, you believe that no other created beings think.
Page 95
Directly inside the entrance were inclined runways leading upward on either side.
Page 136
O-Tar has said that it is the finest deliberative body upon Barsoom--much more intelligent than that composed of the living jeds.
Page 155
Once she saw Gahan glance quickly up toward the sinking sun.
Page 158
"Must the jeddak's messenger parley for the.
Page 165
As the two conversed in the ill-lit chamber, the dim bulbs of which were encrusted with the accumulated dust of centuries, a bent and withered figure traversed slowly the gloomy corridors without, his weak and watery eyes peering through thick lenses at the signs of passage written upon the dusty floor.
Page 192
The guests had all filed through The Hall of Chiefs; the doors at both ends had been closed.
Page 196
"The hordes of Manatos pour through The Gate of Enemies.