Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 93

käteensä.

Jane Porter näki, että se oli taidokasta tekoa ja että timantit
olivat erinomaisen loistavia ja puhtaita, mutta niiden hiomistapa
osoitti niiden olevan menneiltä ajoilta.

Hän huomasi myös, että medaljonki oli avattava, niinpä hän
painettuaan salaista jousta sai molemmat puoliskot auki, jolloin
sieltä tuli esille kaksi norsunluuhun maalattua pienoiskuvaa.

Toinen kuva esitti kaunista naista, ja toinen olisi voinut olla hänen
vierellään istuva mies, paitsi että ilmeessä oli eräänlainen hieno
eroavaisuus, jota tuskin olisi voinut määritellä.

Hän katsahti Tarzaniin, joka kumartui häneen päin ja hämmästyneen
näköisenä tarkasteli pienoiskuvia. Sitten Tarzan ojensi kätensä, otti
häneltä medaljongin ja tutki muotokuvia, yhä näyttäen yllätyksen ja
ilmeisen mielenkiinnon merkkejä. Hänen menettelynsä osoitti selvästi,
ettei hän ollut koskaan ennen nähnyt näitä kuvia eikä tullut
ajatelleeksi, voisiko medaljongin ehkä avata.

Tämä antoi Jane Porterille lisää ajattelemisen aihetta, ja hän koetti
arvailla, kuinka näin ihana koristus oli joutunut Afrikan viidakossa
elävän villi-ihmisen haltuun.

Vielä merkillisempää oli, että medaljongin kuvista toinen esitti
miestä, joka kenties oli tämän metsäläisen veli tai isä, vaikkei hän
itse näkynyt edes tietävän, mitä hänen aarteeseensa oli kätketty.

Tarzan tuijotti edelleen molempiin muotokuviin. Äkkiä hän sieppasi
nuolikotelon olaltaan, purki siitä nuolet maahan ja veti sen pohjalta
esiin litteän esineen, joka oli kiedottu moniin pehmeihin lehtiin ja
sidottu kiinni ruohonkorsilla.

Varovasti hän poisti lehtikerroksen toisensa perästä, kunnes vihdoin
piteli kädessään valokuvaa. Osoittaen medaljongissa olevaa miehen
kuvaa hän antoi valokuvan Jane Porterille ja piti avattua medaljonkia
sen rinnalla.

Valokuva lisäsi yhä tytön hämmästystä, sillä se esitti ilmeisesti
samaa miestä, jonka kuva oli medaljongissakin.

Tarzan loi häneen huolestuneita katseita ja näytti hautovan
mielessään jotakin kysymystä, jota ei saanut sanotuksi.

Tyttö osoitti ensin valokuvaa, sitten pienoiskuvaa ja vihdoin häntä
itseään, saadakseen hänet käsittämään, että nämä kolme olivat saman
näköisiä, mutta Tarzan pudisti vain päätään. Sitten hän kohautti
hartioitaan, otti valokuvan, kääri sen huolellisesti lehtiin ja pani
takaisin nuolikotelonsa pohjalle.

Hetken aikaa hän istui hiljaa, tuijottaen maahan. Jane Porter
käänteli hyppysissään pientä medaljonkia, koettaen keksiä jotakin,
minkä perusteella pääsisi selville sen oikeasta omistajasta.

Vihdoin tuli hänen mieleensä hyvin yksinkertainen selitys.

Medaljonki oli kuulunut loordi Greystokelle, ja kuvat esittivät häntä
ja lady Alicea. Tämä villi-ihminen oli vain löytänyt sen rannikon
majasta. Kuinka typerää, ettei hän ollut heti älynnyt tätä ratkaisua!

Mutta loordi Greystoken ja nuoren metsäläisen samannäköisyyttä hän ei
voinut selittää, eikä olisikaan ollut kovin helppoa kuvitella, että
tämä alaston villi todella saattoi olla englantilainen aatelismies.

Vihdoin Tarzan katsahti tyttöön, joka tutkiskeli medaljonkia. Hän
ei voinut käsittää sen sisällä olevien muotokuvien merkitystä,
mutta näki vieressään istuvan nuoren olennon ilmeessä vilkasta
mielenkiintoa.

Tyttö huomasi nuoren miehen katseen ja luullen hänen haluavan korua
takaisin, antoi sen hänelle. Mutta silloin Tarzan levitti ketjun,
pani sen tytön kaulaan ja hymyili sille hämmästykselle, joka tästä
odottamattomasta lahjasta kuvastui hänen kasvoillaan.

Jane Porter pudisti pontevasti päätään ja tahtoi ottaa kultaisen
ketjun kaulaltaan, mutta Tarzan ei

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Terrible

Page 7
The pithecanthropus ate in silence, cutting small strips from the deer's loin with his keen knife.
Page 18
But you Waz-don, how is it with you? You have a dozen kings who fight not only with the Ho-don but with one another.
Page 25
"How does he do it?" asked Tarzan.
Page 35
" "Es-sat is dead," said In-sad.
Page 45
With his knife he severed the warrior's head and carrying it to the outer edge of the recess tossed it to the ground below, then he dropped swiftly and silently down the ladder of pegs in a way that would have surprised the Kor-ul-lul who had been so sure that he could not climb.
Page 52
Great indeed must be the warrior who slays one single-handed.
Page 66
During her lifetime the tribe to which she belonged had been sufficiently fortunate, or powerful, to withstand successfully the majority of such raids made upon them, but yet Pan-at-lee had known of friends and relatives who had been carried into slavery by the Ho-don and she knew, too, another thing which gave her hope, as doubtless it did to each of the other captives--that occasionally the prisoners escaped from the cities of the hairless whites.
Page 90
The girl hesitated before replying, and then.
Page 96
This woman is not from Kor-ul-lul but from Kor-ul-JA, the very tribe with which the Kor-ul-lul says the creature was associating when he first saw him.
Page 117
Again and again he called, groping with outstretched hands through the Stygian blackness of the room, his nostrils assailed and his brain tantalized by the delicate effluvia that had first assured him that his mate had been within this very.
Page 149
He would not even spare a boatload of his warriors from his own protection to return in quest of the fugitive but hastened onward with as little delay as possible across the portage and out upon the waters of Jad-in-lul.
Page 152
But if possible, Mo-sar, and you would win the undying gratitude of Lu-don, the high-priest, save him alive for my master.
Page 160
To these facts was attributable her apparent immunity from harm, since they told her when JA was approaching before he crept close enough for a successful charge and, too, they kept her close to those never-failing havens of retreat--the trees.
Page 197
He heard the low beastlike growl that broke from the ape-man's lips as he sprang forward to wrest his mate from her captor and wreak upon him the vengeance that was in the Tarmangani's savage heart.
Page 202
In the priest's hands were.
Page 207
"Thus die the blasphemers of God!" he screamed, and at the same instant a sharp staccato note rang out above the silent, spell-bound multitude.
Page 213
The city of the Waz-ho-don.
Page 214
Et.
Page 215
Tail conforms with body and belly.
Page 217
.