Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 91

silmät todistivat
ritarillisuutta.

Yhä edelleen he samosivat vihannoivaan tiheikköön, joka Jane
Porterista näytti mahdottomalta puhkaista, mutta jonka läpi tämä
ihmeellinen metsäläinen pääsi kuin taikakeinoin. Tuskin ainoakaan
oksa kosketti tyttöä, ja kuitenkin näkyi yllä ja alla, edessä ja
takana vain toisiinsa kietoutuneita oksia ja köynnöksiä.

Tarzanin kulkiessa eteenpäin heräsi hänen mielessään monia uusia ja
outoja ajatuksia. Nyt hänelle oli todellakin tullut ongelma, jonka
tapaista hän ei milloinkaan ollut käsitellyt, ja pikemminkin hän
tunsi kuin osasi harkita, että hänen oli se ratkaistava kuin ihminen
eikä apinan tavalla.

Ilmava matka pitkin puiden keskioksia, jota tietä hän suurimmaksi
osaksi käytti, oli hieman jäähdyttänyt hänen vastaheränneen
rakkautensa hehkua.

Äkkiä hän huomasi pohtivansa sitä kysymystä, mikä kohtalo olisi
tullut tytön osaksi, ellei häntä olisi pelastettu Terkozin käsistä.
Hän tiesi, miksi apina ei ollut tappanut tyttöä, ja alkoi vertailla
omia ja Terkozin aikeita.

Tosin oli viidakon väen tapaista, että uros otti puolisonsa väkisin.
Mutta voisiko Tarzan seurata eläinten lakeja? Eikö hän ollut ihminen?
Kuinka ihmiset tässä tapauksessa menettelivät? Hän joutui ymmälle,
sillä hän ei tietänyt.

Hän olisi toivonut voivansa kysyä sitä tytöltä, mutta sitten hän
tajusi, että tämä oli jo vastannut, kun oli ponnistellut päästäkseen
vapaaksi ja työntänyt hänet luotaan.

Tällä välin he olivat päässeet perille, ja Tarzan, pidellen vahvoilla
käsivarsillaan Jane Porteria, hypähti keveästi sille kentälle, missä
isojen apinain oli tapana pitää neuvottelujaan ja tanssia tappojuhlaa
viettäessään.

Vaikka he olivat kulkeneet hyvin monta kilometriä, ei vielä ollut
myöhäinen iltapäivä. Puoliympyrän muotoisella kentällä vallitsi
salaperäinen hämy, joka pujotteli sinne varjostavien puunlatvojen
läpi.

Vihreä turve houkutteli pehmeänä ja viileänä. Viidakon lukemattomat
äänet tuntuivat tulevan jostakin kaukaa ja kuuluivat ainoastaan
vaimenneena kaikuna, nousten ja laskien kuin mainingit autiolla
rannalla.

Haaveellisen rauhan tunne hiipi Jane Porterin mieleen, kun hän vaipui
ruohikolle, jonne Tarzan oli hänet laskenut, ja katsahtaessaan
ylitseen kumartuvaan voimakkaaseen mieheen, hän piti itseään
merkillisen turvallisena.

Hän tarkasteli puoliavoimin silmin Tarzania, kun tämä astui
yli kentän sen reunalla olevia puita kohti. Kuinka hyvin siinä
tulikin esille Tarzanin liikkeiden miellyttävä arvokkuus, jäntevän
ruumiin sopusointuinen täydellisyys, olkapäiden miehekäs leveys ja
hienopiirteisen pään ylväs ryhti!

Todellakaan ei voinut tuon jumalaisen ulkonäön kätkössä olla
julmuutta tai alhaisuutta. Ei milloinkaan, niin hän ajatteli, ollut
tuon veroinen mies maata polkenut siitä lähtien, kun Jumala loi
ihmisen omaksi kuvakseen.

Yhdellä hyppäyksellä Tarzan nousi puuhun ja katosi. Jane Porter
kummasteli, minne hän oli mennyt. Oliko hänet jätetty yksin
viidakkoon oman onnensa nojaan?

Hän silmäili levottomasti ympärilleen. Joka puu ja pensas näytti
hänestä väijytyspaikalta, missä jokin kauhea peto vain odotti
tilaisuutta hyökätäkseen esille ja upottaakseen välähtelevät
hampaansa hänen pehmeään lihaansa. Jokaisen äänen paisutti hänen
mielikuvituksensa paha-aikeisen hirviön salakavalaksi hiivinnäksi.

Kuinka toisenlaiselta nyt tuntui, kun Tarzan oli hänet jättänyt!

Muutamia minuutteja, jotka hänestä olivat tuntien pituisia, hän istui
peloissaan hermot jännittyneinä, odottaen hiipivän pedon hyökkäystä,
joka tekisi lopun hänen levottomuudestaan. Hän melkein odotti
murhaavaa iskua, joka toisi hänelle unohdusta ja rauhaa.

Äkkiä hän

Last Page Next Page

Text Comparison with The Outlaw of Torn

Page 21
"You have seen, my son, that all Englishmen are beasts.
Page 23
At fifteen, he was a very strong and straight and handsome lad.
Page 26
" "He fears his brother-in-law," interrupted another of the knights, "even more than the devil fears holy water.
Page 27
" "And your name?" "I do not know what you mean.
Page 42
As she looked upon her champion, she saw a lithe, muscular, brown-haired youth whose clear eyes and perfect figure, unconcealed by either bassinet or hauberk, reflected the clean, athletic life of the trained fighting man.
Page 54
"Greetings, my son," said the priest.
Page 57
"Is it not enough that I offer to aid you, Sir Peter," he said, "that you must have my reasons? Let it go that my hate of Leicester be the passion which moves me.
Page 58
Do not urge me to add even one more day to my excuses.
Page 65
"When that door falls, this point enters my heart.
Page 68
the Saxon to the richly ornamented plate armor of Milan.
Page 69
It was the insignia which always marked him to his men in the midst of battle.
Page 84
"Priest," cried the old man, coming immediately to the point, "Norman of Torn tells me that thou wish him and me and Leicester to meet here.
Page 96
Behind the panel, the girl stood shrinking close to De Conde, her hand still in his.
Page 128
Norman of Torn acts first and explains afterward, if he cares to explain at all.
Page 131
Norman of Torn laughed.
Page 137
Take it.
Page 139
Wait here, I will be gone but a moment.
Page 145
Open--his tunic--left--breast.
Page 149
" walls.
Page 150
reasons of clarity: "chid" to "chide" "sword play" to "swordplay" "subtile" to "subtle".