Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 84

vetää, kun hän lausui ilmi tämän kauhean
ajatuksen.

"Minä luulin, että se oli itse pahahenki, mutta kai se oli semmoinen
gorillaelefantti, vai mikä sen nimi on. Oi voi minun lastani, omaa
kultastani..." Ja taas Esmeralda purskahti kiihkeihin nyyhkytyksiin.

Clayton alkoi heti etsiskellä jälkiä, mutta ei nähnyt muuta kuin
tallattua ruohoa, eikä hänellä ollut niin paljon viidakon tuntemusta,
että olisi osannut näkemästään mitään päätellä.

Koko loppupäivän he haeskelivat viidakossa, mutta kun tuli pimeä, oli
heidän pakko toivottomina luopua yrityksestä, sillä eiväthän he edes
tietäneet suuntaa, minne päin peto oli vienyt Jane Porterin. Yö oli
jo aikoja levinnyt seudun yli, kun he saapuivat majalle. Masentuneina
ja äänettöminä he istuivat pienessä rakennuksessa.

Vihdoin professori Porter keskeytti hiljaisuuden. Hänen sävynsä
ei enää muistuttanut oppinutta tutkijaa, joka laatii teorioita
salaperäisistä, tuntemattomista asioista, vaan hän puhui nyt kuin
toiminnan mies, mutta kaikesta päättäväisyydestä huolimatta hänen
äänessään oli toivottomuuden ja tuskan vivahdus, joka sai vastakaikua
Claytonin sydämestä.

"Nyt minä menen makuulle", sanoi vanhus, "ja koetan vähän nukkua.
Varhain aamulla, heti kun on valoisaa, otan mukaani ruokaa niin
paljon kuin jaksan kantaa, ja lähden taas etsimään Janea, kunnes
löydän hänet. Minä en tule ilman häntä takaisin."

Hänen seuralaisensa eivät vastanneet heti. Kumpikin oli vaipunut
omiin surullisiin ajatuksiinsa ja tiesi yhtä hyvin kuin
professori-vanhuskin, mitä viime sanat merkitsivät -- professori
Porter ei milloinkaan palaisi viidakosta.

Vihdoin Clayton nousi ja laski kätensä professori Porterin
kumaraiselle olalle.

"Minä tulen tietysti kanssanne", sanoi hän. "Te olette puhunut meidän
molempien puolesta."

"Tiesin, että tarjoutuisitte -- että haluaisitte tulla mukaani
etsimään, herra Clayton, mutta se ei käy päinsä. Janea ei enää kukaan
voi auttaa. Minä menen vain siksi, että saisin yhdessä hänen kanssaan
kohdata Luojani, ja minulle tuottaa lohdutusta se tieto, ettei rakas
tyttöni jää yksin ja hylättynä makaamaan hirveässä viidakossa. Samat
lehvät saavat peittää meidät molemmat, samat sateet huuhdella meitä,
ja hänen äitinsä henki saa tavata meidät yhdessä niin kuolemassa
kuin elämässäkin. Ei, minun yksin on mentävä, sillä hän oli minun
tyttäreni -- ainoa, mitä minulla enää oli rakasta maan päällä."

"Minä tulen sittenkin mukaanne", sanoi Clayton yksinkertaisesti.

Vanhus kohotti katseensa ja silmäili tarkoin William Cecil Claytonin
tarmokkaita, kauniita kasvoja. Ehkä hän niistä luki sen rakkauden,
joka paloi nuoren miehen sydämessä -- rakkauden hänen tyttäreensä.

Hän oli viime aikoina ollut liian syventynyt tieteellisiin
mietiskelyihinsä, voidakseen panna merkille pikku tapauksia ja
satunnaisia sanoja, jotka olisivat käytännöllisemmälle miehelle
ilmaisseet, että nuoret tunsivat yhä suurempaa kiintymystä toisiinsa.
Nyt vasta hän joutui niitä ajattelemaan.

"Kuten haluatte", vastasi hän.

"Minut saatte myös ottaa lukuun", huomautti herra Philander.

"Ei, sinä vanha kelpo ystäväni", väitti professori Porter. "Emme saa
kaikki mennä. Julmaa olisi jättää Esmeraldaparka tänne yksinään,
eikä sitäpaitsi kolmelle onnistu asia sen paremmin kuin yhdellekään.
Kauhea aarniometsä vaatii muutenkin tarpeeksi uhreja. Koettakaamme
nyt vähän nukkua..."




YHDEKSÄSTOISTA LUKU

Alkuajan valta


Siitä asti kun Tarzan oli jättänyt ihmisapinain heimon,

Last Page Next Page

Text Comparison with Pellucidar

Page 8
But how was I to guess in which direction lay Sari? And if I set out to search--what then? Could I find my way back to the prospector with its priceless freight of books, firearms, ammunition, scientific instruments, and still more books--its great library of reference works upon every conceivable branch of applied sciences? And if I could not, of what value was all this vast storehouse of potential civilization and progress to be to the world of my adoption? Upon the other hand, if I remained here alone with it, what could I accomplish single-handed? Nothing.
Page 22
I seemed to be floating in a sea of vapor.
Page 23
"David, my boy! God has been good to an old man.
Page 35
As Ja had never been so far and knew only of Amoz through hearsay, we thought that he must be mistaken; but he was not.
Page 41
Again a Sagoth acted as interpreter.
Page 47
their race, might now be irretrievably lost.
Page 50
At first it was intended that I remain at Sari, that I might be in readiness to hasten forth at the first report of the discovery of Dian; but I found the inaction in the face of my deep solicitude for the welfare of my mate so galling that scarce had the several units departed upon their missions before I, too, chafed to be actively engaged upon the search.
Page 54
Nor did I catch another glimpse of it for some time--several marches at least.
Page 59
My experience in the hard life of the inner world has turned my thews to steel.
Page 68
As I let my eyes roam over the scene I suddenly became aware of figures moving upon the flat top of a far-distant butte.
Page 71
The view that opened before me was the most surprising that I have ever seen.
Page 74
With his large force, armed with the bows and arrows that Hooja had learned from me to make, with long lances and sharp knives, I feared that even the mighty strength of the beastmen could avail them but little.
Page 92
Then I was in and plumbing the depths.
Page 94
has given me strength to endure many dangers, for it has always assured me immunity from the ultimate insult.
Page 95
Here I outlined to Dian and Juag the plans I had in mind.
Page 99
First I took the wolf dog to the spot where the man had fought with Dian.
Page 100
I feared that it might be the hunting-call of the pack; and if this were true, there would be slight chance for either Dian or her abductor--or myself, either, as far as that was concerned.
Page 110
I think that he had never been entirely reconciled to the heathenish invention which I called a sail, and that down in the bottom of his heart he believed that the paddlers would eventually overhaul us; but now he couldn't praise it.
Page 117
Well, to get back to the battle: The Hoojans kept on coming at us, and as fast as they came we mowed them down.
Page 130
Each carried four guns instead of two, and these were so arranged that one or more of them could be brought into action no matter where the enemy lay.