Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 83

oli sittenkin
niin lähellä oman jumalaolentonsa palvontaa kuin kuolevainen ihminen
konsaan joutuu tämän ylevän tunteen valtaan.

Odottaessaan hän kulutti aikaansa kirjoittamalla tytölle. Itsekään
hän ei olisi osannut sanoa, aikoiko hän myös toimittaa kirjeen
perille, mutta hänelle tuotti tavatonta mielihyvää, kun sai nähdä
ajatuksensa paperilla. Näin hän kirjoitti:

"Minä olen Apinain Tarzan. Kaipaan teitä. Olen teidän. Te olette
minun. Täällä minun talossani elämme aina yhdessä. Tuon teille
parhaat hedelmät, hienoimmat hirvet, maukkainta lihaa, mitä
viidakosta saadaan. Tahdon metsästää teille. Minä olen viidakon
metsästäjistä mahtavin. Taistelen puolestanne. Minä olen väkevin
kaikista viidakon taistelijoista. Te olette Jane Porter, sen näin
kirjeestänne. Kun näette tämän, niin tiedätte, että se kuuluu teille
ja että Apinain Tarzan rakastaa teitä."

Kun hän lopetettuaan kirjeensä seisoi ovella suorana kuin nuori
intiaani, kuuli hänen tarkka korvansa tutun äänen. Se oli kahinaa,
joka ilmaisi suuren apinan liikkuvan pitkin puiden alaoksia.

Hetkisen hän kuunteli tarkkaavaisesti. Sitten kuului viidakosta
naisen kauhistunut huuto. Silloin Tarzan pudotti ensimmäisen
rakkauskirjeensä maahan ja syöksyi kuin pantteri metsään. --

Clayton kuuli myös tämän huudon, samoin professori Porter ja herra
Philander, jotka kaikki juosten kiirehtivät majalle, kiihkeästi
kysellen toisiltaan, mikä oli hätänä. Silmäys majaan vahvisti heidän
pahimman pelkonsa.

Jane Porter ja Esmeralda olivat poissa.

Hetkeäkään hukkaamatta Clayton ryntäsi molempien vanhusten seuraamana
viidakkoon, huutaen tyttöä nimeltä. Puolisen tuntia hän harhaili
siellä, kunnes sattumalta tapasi Esmeraldan näköjään elottoman
ruumiin.

Hän kumartui koettelemaan neekerinaisen valtimoa ja kuunteli, vielä
sydän sykki. Esmeralda oli vielä elossa. Clayton ravisti häntä.

"Esmeralda!" huusi hän naisen korvaan. "Esmeralda! Jumalan nimessä,
missä neiti Porter on? Mitä on tapahtunut? Esmeralda?"

Neekeritär avasi hitaasti silmänsä. Hän näki Claytonin ja viidakon
ympärillään.

"Oi taivas!" kiljahti hän ja pyörtyi uudestaan.

Nyt ehtivät paikalla myöskin professori Porter ja herra Philander.

"Mitä meidän on tehtävä, herra Clayton?" kysyi vanha professori.
"Mistä haemme häntä? Jumala ei voi olla niin julma, että nyt olisi
ottanut pienen tyttöni minulta."

"Meidän täytyy saada Esmeralda ensin virkoamaan", vastasi Clayton.
"Hän voi kertoa meille, mitä on tapahtunut. Esmeralda!" huusi hän
taas kiivaasti pudistaen neekeritärtä hartioista.

"Oi taivas, antakaa minun kuolla!" huusi naisparka silmät yhä
ummessa. "Anna rakas Jumala, minun kuolla, mutta älä anna minun enää
nähdä niin kauheata naamaa. Mitä varten lähetetään paholainen vanhan
Esmeralda-paran kimppuun? Hän ei ole kellekään mitään pahaa tehnyt,
totisesti ei ole. Hän on viaton, on ihan totta..."

"No no, Esmeralda", keskeytti Clayton. "Minä tässä vain olen, --
Clayton. Avatkaa silmänne!"

Esmeralda totteli käskyä.

"Oi taivas! Jumalalle kiitos!" sanoi hän.

"Missä neiti Porter on? Mitä on tapahtunut?" kysyi Clayton.

"Eikö neiti Jane ole täällä?" parahti Esmeralda kohoten istualleen
niin nopeasti, ettei olisi luullut hänen ruumiissaan olevan sellaista
vikkelyyttä. "Oi jumala, nyt minä muistan! Se on vienyt hänet
mukanaan", ja neekeritär alkoi nyyhkiä ja ruikuttaa.

"Mikä on vienyt hänet?" kysyi professori Porter.

"Suuri karvainen hirviö."

"Gorillako, Esmeralda?" kysyi herra Philander, ja kaikki kolme miestä
voivat tuskin henkeään

Last Page Next Page

Text Comparison with At the Earth's Core

Page 7
What I hoped for I could not have explained, nor did I try.
Page 10
In a short time I had removed enough of the earth and rock to the floor of the cabin to expose the door beyond.
Page 21
Perry was on his knees, praying.
Page 23
How far we marched I have no conception, nor has Perry.
Page 25
It remained there and no greater trophy was placed beside it.
Page 27
We take things for granted, perhaps, because we are told them over and over again, and have no way of disproving them--like religions, for example; but we don't believe them, we only think we do.
Page 32
it; but he only shrugged his shoulders and continued a longwinded prayer he had been at for some time.
Page 35
Three-fourths of this is land.
Page 38
Listen, I have learned much of a most surprising nature from these archives of the Mahars.
Page 51
"The great ones even come to our islands.
Page 63
For countless ages it had rolled up and down its countless miles of shore, and yet today it remained all unknown beyond the tiny strip that was visible from its beaches.
Page 73
"What becomes of those who go below with the learned ones I do not know, nor does any other," he replied; "but those who go to the arena may come out alive and thus regain their liberty, as did the two whom you saw.
Page 75
"Yes," continued the old man, "we are both right.
Page 80
Most of the corridors are entirely unlighted.
Page 84
For a long moment I stood perfectly still, eyeing the fellow with those dead eyes.
Page 94
The long-extinct pterodactyl of the outer world.
Page 97
For a while I kept still.
Page 112
The battle did not last a great while, for when Dacor and I led our men in upon the Sagoth's right with naked swords they were already so demoralized that they turned and fled before us.
Page 113
All I know is that it was Hooja who brought Dian to the prospector, still wrapped from head to toe in the skin of an enormous cave lion which covered her since the Mahar prisoners had been brought into camp.
Page 115
A year later found me at the end of the railroad once more, headed for the spot where I had left Innes.