Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 81

perin merkillisiä seikkailuja siitä asti
kun astuimme täällä maihin. Isä ja herra Philander eksyivät
viidakkoon, ja heitä ajoi takaa todellinen leijona.

Herra Claytonkin eksyi, ja villit eläimet hyökkäsivät kahdesti
hänen kimppuunsa. Esmeraldaa ja minua piti myös kauhea leijona
suljettuna erääseen vanhaan majaan. Se oli todella "kamalata",
kuten Esmeralda sanoisi.

Mutta kaikkein ihmeellisintä on täällä eräs olento, joka aina on
pelastanut meidät. Minä en ole häntä nähnyt, mutta herra Clayton,
isä ja herra Philander ovat, ja he sanovat hänen olevan kuin
jumala. Valkoinen hän on ja ruskettunut, voimakas kuin villi
elefantti, notkea kuin apina ja peloton kuin leijona.

Hän ei puhu englantia, ja suoritettuaan jonkin arvokkaan työn hän
katoaa niin nopeasti ja salaperäisesti kuin ruumiiton henki.

Sitten meillä on täällä toinenkin kummallinen naapuri, joka
kirjoitti kauniilla painokirjaimilla ilmoituksen englanniksi
ja kiinnitti sen majansa ovelle, jossa me nyt asumme. Siinä
hän varoitti meitä hävittämästä mitään hänen tavaroitaan, ja
allekirjoitukseksi hän merkitsi 'Apinain Tarzan'.

Emme ole häntä nähneet, mutta arvelemme hänen olevan
lähitienoilla, sillä kun eräs merimiehistä aikoi ampua herra
Claytonia selkään, niin jokin näkymätön käsi heitti viidakosta
keihään, joka puhkaisi sala-ampujan olkapään.

Merimiehet jättivät meille kovin vähän ruokatarpeita, ja kun
meillä on vain yksi revolveri, jossa on kolme panosta jäljellä,
niin emme tiedä, kuinka hankkisimme lihaa. Herra Philander
tosin sanoo voitavan elää vaikka kuinka kauan hedelmillä ja
pähkinöillä, joita viidakossa on yllin kyllin.

Nyt olen hyvin väsynyt ja menen heti vuoteeseeni, johon herra
Clayton minulle keräsi ruohot. Kirjettäni jatkan kuitenkin
päivästä päivään, mikäli tapauksia sattuu. --

Uskollinen ystäväsi

_Jane Porter_.

HAZEL STRONGILLE, BALTIMORE, MD.

Luettuaan kirjeen Tarzan istui kauan aikaa ymmällä ja mietiskellen.
Siinä oli

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan and the Jewels of Opar

Page 1
Without a moan the man sank to the rough planking of the veranda, and as he fell the mists that had clouded Werper's brain lifted, so that he saw himself and the deed that he had done in the same light that those who must judge him would see them.
Page 15
Then he crumpled into a little, wrinkled heap and died.
Page 30
He blundered on through the darkness as though he were traversing an open plain under the brilliance of a noonday sun, and suddenly there happened that which had to happen under the circumstances of his rash advance.
Page 41
The corrals, the hay stacks--all were gone.
Page 43
Tarzan presently let his own eyes rest upon Werper.
Page 52
In the back of.
Page 54
The ape-man placed a foot upon her carcass and raised his voice in the victory call of the Mangani.
Page 57
The first lion met Buto's charge and was tossed high over the back of the maddened brute, torn and dying, and then the six remaining lions were upon the rhinoceros, rending and tearing the while they were being gored or trampled.
Page 82
Mugambi shook his head, and continued along the trail, but with redoubled caution.
Page 84
He was not the unsophisticated savage that his apparel proclaimed him.
Page 85
Puzzled, troubled eyes they were, for all their gray and savage glint, for their owner was struggling with an intangible suggestion of the familiarity of the face and figure of the.
Page 87
With the escape of the Arabs the great apes had turned their attention to their fallen comrades.
Page 97
In a little moonlit glade, a mile or so from the camp of the raiders, her rescuer halted and dropped her to the ground.
Page 100
And so, on came the running deer, straight into the jaws of death.
Page 113
Scrambling to his feet, Numa looked about quickly in all directions, as though seeking to detect the possible presence of other foes; but only the still and unconscious form of the girl, lying a few paces from him met his gaze, and with an angry growl he placed a forepaw upon the body of his kill and raising his head gave voice to his savage victory cry.
Page 115
He saw her roll over upon her side away from him, and then her eyes were turned again toward him, and the cold sweat broke from the girl's every pore as she realized that with life almost within her grasp, death had found her out.
Page 117
Jules Frecoult, who so recently had been a guest in her home.
Page 133
"Who has done this thing?" he cried.
Page 139
"God!" he cried, and then, "Jane!" Suddenly he turned toward Werper.
Page 153
Once more the simple life of the great African farm went on as it had before the coming of the Belgian and the Arab.