Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 70

vapisivat epävakaisella oksallaan. He näkivät
leijonan lopettavan väsymättömän tepastelunsa, kun se kuuli tämän
vertahyytävän huudon, ja sitten nopeasti luikkivan tiehensä
viidakkoon, jonne se tuota pikaa katosi.

"Leijonakin vapisee pelosta", kuiskasi herra Philander.

"Tuiki merkillistä, tuiki merkillistä!" mumisi professori Porter
tarttuen kouristuneesti herra Philanderiin, päästäkseen jälleen
tasapainoon, jonka oli äkillisessä pelästyksessä menettänyt.
Molempien onnettomuudeksi ei herra Philanderin tasapainotila tällä
hetkellä ollut yhtään parempi, joten pieni sysäys ja professori
Porterin ruumiin paino saivat hänet pahasti horjahtamaan. Hetken
aikaa he heilahtelivat sinne tänne ja sitten, päästäen oppineille
miehille erittäin sopimattomia huutoja, mätkähtivät suinpäin oksalta
maahan, pidellen toisistaan kiinni.

Kului joitakin hetkiä, ennenkuin kumpikaan liikahti, sillä he olivat
varmat siitä, että yksikin sellainen yritys saisi heidät tuntemaan
kipua monen monista niukahduksista ja luunmurtumista, jotka tekisivät
kaiken liikkumisen mahdottomaksi.

Vihdoin professori Porter koetti liikuttaa toista säärtään. Hänen
hämmästyksekseen se totteli hänen tahtoaan kuin ennenkin. Silloin hän
koukisti toistakin jalkaansa ja ojensi sen jälleen suoraksi.

"Tuiki merkillistä, tuiki", jupisi hän.

"Jumalan kiitos, professori", kuiskasi herra Philander kiihkeästi,
"ette siis ole kuollut?"

"No no, herra Philander, no no", rauhoitti professori Porter. "Oikein
varmaa se ei vielä ole."

Raskas huoli sydämessä professori Porter ojensi oikean käsivartensa.
Mikä ilo! Se ei ollut loukkaantunut. Hengitystään pidättäen hän
sitten heilautti vasenta käsivarttaan runnellun ruumiinsa yllä -- se
liikkui!

"Tuiki merkillistä, tuiki merkillistä", sanoi hän.

"Kenelle lähetätte merkkejä, professori?" kysyi herra Philander
hämmästyneenä.

Professori Porter ei suvainnut vastata mitään tähän lapselliseen
kysymykseen. Sensijaan hän nosti hellävaroen päänsä maasta ja
nyökäytteli sitä viitisen kertaa edestakaisin.

"Tuiki merkillistä", mumisi hän. "Sekään ei ole loukkaantunut."

Herra Philander ei ollut liikkunut paikaltaan; hän ei ollut
uskaltanut yrittääkään. Kuinka ihminen voisikaan liikkua, kun kädet,
jalat ja selkä olivat poikki?

Hänen toinen silmänsä oli hautautunut pehmeään liejuun, toisella hän
tirkisteli professori Porterin kummallisia temppuja.

"Kuinka surullista!" sanoi herra Philander puoliääneen. "Aivotärähdys
on vienyt häneltä järjen! Kuinka surullista todellakin, niin nuori
kuin hän vielä on!"

Professori Porter käännähti vatsalleen, koukisti varovasti selkäänsä,
kunnes oli ison uroskissan kaltainen haukkuvan koiran sitä
ahdistaessa. Sitten hän suoristautui ja tunnusteli tomumajansa eri
osia.

"Kaikki kunnossa!" huudahti hän. "Tuiki merkillistä!"

Nyt hän nousi ja luoden silmäyksen herra Samuel T. Philanderin yhä
liikkumattomaan hahmoon sanoi:

"No no, herra Philander, ei nyt sovi loikoa ja kuhnailla. Meidän on
noustava ja ryhdyttävä hommiin."

Herra Philander nosti mutaan painuneen toisen silmänsä ja katsahti
sanattomassa raivossa professori Porteriin. Sitten hän koetti nousta.
Eikä kukaan olisi voinut enemmän hämmästyä kuin hän itse, sillä jo
ensi yritys onnistui täydellisesti.

Kuitenkin häntä vielä kuohutti professori Porterin väärä syytös, ja
hän oli juuri antaa kireän vastauksen, kun samassa huomasi heistä
jonkun askeleen päässä seisovan oudon olennon, joka tähysteli heitä
tarkasti.

Professori Porter oli löytänyt silkkihattunsa, harjannut sitä
huolellisesti takkinsa hihalla ja pannut sen taas päähänsä.
Huomatessaan herra Philanderin viittaavan johonkin takanaan olevaan
hän kääntyi ja näki edessään liikkumatonna seisovan jättiläisen,
joka oli ihan alasti, ellei oteta lukuun lannevaatetta ja

Last Page Next Page

Text Comparison with The Beasts of Tarzan

Page 10
"When you set me down safely in any civilized port, together with my son and my husband," she replied, "I will pay you in gold twice the amount you ask; but until then you shall not have a cent, nor the promise of a cent under any other conditions.
Page 15
The little monkeys in the tree-tops ceased their chattering.
Page 21
There was a thud below him as the baffled cat fell back to earth, and then Tarzan of the Apes, drawing his dinner farther up to the safety of a higher limb, looked down with grinning face into the gleaming yellow eyes of the other wild beast that glared up at him from beneath, and with taunting insults flaunted the tender carcass of his kill in the face of him whom he had cheated of it.
Page 23
The teeth of the ape-man were buried in the back of Sheeta's neck and his right arm was round the fierce throat, while the left hand, grasping a slender piece of stone, rose and fell in mighty blows upon the panther's side behind the left shoulder.
Page 25
All the second day he continued his rapid course, and when Tarzan of the Apes sought speed, he passed through the middle terrace of the forest with the rapidity of a squirrel.
Page 30
the panther, though doubtless some subconscious suggestion, superinduced by this primary reason and aided and abetted by the habit of the past few days, did much to compel the beast to tolerate treatment at his hands that would have sent it at the throat of any other creature.
Page 32
Just beyond the ridge he came within sight of the fleeing black, making with headlong leaps for a long war-canoe that was drawn well up upon the beach above the high tide surf.
Page 37
It was Tarzan who first caught the scent of meat--a bull buffalo--and presently the two came stealthily upon the sleeping beast in the midst of a dense jungle of reeds close to a river.
Page 55
The whites tried in vain to elicit an explanation from Tarzan; but to all their queries he but shook his head, a grim and knowing smile curving his lips.
Page 72
What hideous trials might they not have undergone during those seven awful days that nature had thwarted him in his endeavours to locate them? Tarzan knew the Russian, in whose power they were, so well that he could not doubt but that the man, filled with rage that Jane had once escaped him, and knowing that Tarzan might be close upon his trail, would wreak without further loss of time whatever vengeance his polluted mind might be able to conceive.
Page 79
Her tent was always pitched in the most favourable location.
Page 91
The Russian, following his usual custom, berated his companions, laying all the blame upon their shoulders for the events which had led up to the almost hopeless condition in which they now found.
Page 96
The boat at last became so nearly free of the retarding mud and of the bank that Jane felt positive that she could pole it off into deeper water with one of the paddles which lay in the bottom of the rude craft.
Page 100
Nowhere in his flight had he seen aught of Jane Clayton.
Page 109
But when he saw the canoe come down the river and take in Rokoff, when he saw it make for the Kincaid, he realized that only by possessing himself of a canoe could he hope to transport the beasts of the pack within striking distance of the enemy.
Page 122
In the darkness it seemed to the paddler that he was fairly flying over the water, and he had become convinced that the ship had left her moorings and that he had already passed the spot at which she had lain earlier in the day, when there appeared before him beyond a projecting point which he had but just rounded the flickering light from a ship's lantern.
Page 124
We had all we wanted of you and that other beast.
Page 134
Then say to the two men who wish to kill me that if they do so they will never live to spend their share of the swag, for only I can get you safely to any port.
Page 137
So that he heard the approach of Kai Shang and Momulla, though he did not, of course, dream that it had any special significance for him.
Page 147
It was a happy family party that were reunited in Greystoke House the day that Lord Greystoke and his lady landed upon English soil from the deck of the Shorewater.