Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 68

keskustelussanne. Mutta, kuten sanottu..."

"Anteeksi, herra professori!" keskeytti taas herra Philander.
"Sallikaa minun huomauttaa, että viidennellätoista vuosisadalla
voitetut maurit epäilemättä ainakin toistaiseksi tyytyvät suuresti
valitettaviin oloihinsa, vaikka me lykkäämmekin keskustelun tuosta
maailmaa kohdanneesta vahingosta siksi, kunnes voimme tuota Felis
carnivoraa ihailla turvallisen välimatkan päästä."

Tällä välin leijona oli rauhallisen arvokkaasti tullut noin kymmenen
askeleen päähän, mihin se seisahtui uteliaana tarkkailemaan vanhuksia.

Kuutamo valui rannalle, ja outo ryhmä näkyi selvästi keltaista
hiekkaa vasten.

"Tuiki moitittavaa, tuiki moitittavaa!" huudahti professori
Porter, äänessä pieni ärtymyksen värähdys. "En milloinkaan, herra
Philander, en milloinkaan elämässäni ole kuullut, että näitä eläimiä
päästettäisiin juoksentelemaan häkeistään. Varmasti ilmoitan tästä
mieltäkuohuttavasta tapauksesta lähimmän eläintieteellisen puutarhan
johtajille."

"Aivan oikein, professori", sanoi herra Philander, "ja mitä pikemmin,
sitä parempi. Lähtekäämme nyt."

Tarttuen professorin käsivarteen herra Philander läksi siihen
suuntaan, joka nopeammin veisi niin kauas kuin suinkin leijonasta.
He olivat astelleet vain vähän matkaa, kun herra Philander taaksensa
vilkaistessaan huomasi, että leijona seurasi heitä. Hän tarttui
vastustelevaan professoriin tiukemmin ja lisäsi vauhtiaan.

"Kuten sanoin, herra Philander...", toisti professori Porter.

Herra Philander vilkaisi jälleen taakseen. Leijonakin oli jouduttanut
askeliaan ja pysytteli itsepintaisesti saman välimatkan päässä heistä.

"Se ajaa meitä takaa!" huohotti herra Philander ja alkoi juosta.

"No no herra Philander", nuhteli professori, "tällainen
säädytön kiire ei mitenkään sovellu oppineille miehille. Mitä
ajattelisivatkaan ystävämme, jos sattumalta näkisivät narrimaisen
käytöksemme? Pyydän, astukaamme vähän arvokkaammin."

Herra Philander vilkaisi taas salavihkaa taakseen.

Voi kauheata! Leijona hypähteli kevyin askelin tuskin viiden jalan
päässä heidän perässään.

Herra Philander päästi professorin käsivarren ja lähti vinhan laukan,
jota ei ammattijuoksijankaan olisi tarvinnut hävetä.

"Kuten sanoin, herra Philander...", huusi professori Porter, kun
hänkin otti jalat alleen, sillä hän oli nähnyt vilahduksen julmista
keltaisista silmistä ja puoliavoimesta kidasta, joka oli perin
tuskastuttavan lähellä hänen persoonaansa.

Liehuvin takinliepein, kiiltävä hattu päässään, professori Archimedes
Q. Porter pakeni kuutamossa herra Samuel T. Philanderin kintereillä.

Heidän eteensä sattui mäenharja, jolla myös rehoitti viidakon tiheätä
kasvullisuutta, ja sinne, suojaavien puiden turvaan herra Samuel
T. Philander nyt suuntasi ällistyttävän tarmokkaat loikkauksensa,
mutta samalla tarkkasi sieltä lehvien lomasta kaksi tiukkaa silmää
uteliaina tätä kilpajuoksua.

Siellä oli Apinain Tarzan virnistellen katselemassa merkillistä
leskisilläoloa.

Hän ymmärsi, että leijonan puolesta nuo kaksi vanhusta saivat olla
kutakuinkin rauhassa. Jo se seikka, että Numa oli päästänyt näin
helpon saaliin kynsistään, ilmaisi Tarzanille, että pedon maha oli
täynnä.

Se saattaisi ehkä ajaa heitä, kunnes taas tulisi nälkä, mutta
otaksuttavampaa oli, että ellei sitä ärsytettäisi, se pian väsyisi
leikkiin ja vetäytyisi viidakkoluolaansa.

Pahimpana vaarana oli muuten se, että jompikumpi miehistä ehkä
kompastuisi ja kaatuisi, sillä silloin keltainen pahahenki olisi heti
käynyt onnettomaan käsiksi, voimatta hillitä murhanhimoaan.

Tarzan laskeutui siis kiireesti sen puun alaoksalle, jota pakolaiset
lähenivät, ja kun herra Samuel T. Philander tuli huohottaen ja
hengästyneenä eikä enää olisi jaksanut kiivetä turvaan oksalle,
kumartui Tarzan, tarttui hänen takinkaulukseensa ja nosti hänet
viereensä istumaan.

Seuraavassa hetkessä joutui professori saman ystävällisen käsittelyn
alaiseksi ja pääsi

Last Page Next Page

Text Comparison with The Mucker

Page 4
"Leave enough of him for the inquest," pleaded Lasky.
Page 6
His head ached frightfully and he was very sick.
Page 16
"I cannot tell you," he said to Mr.
Page 21
And sure enough, as the owner of the Lotus found the brigantine again in the center of his lens he saw a thin column of black smoke rising amidships; but what he did not see was Mr.
Page 29
The girl would have his whole secret out of him in another half-hour if he were not more careful.
Page 31
"Miss Harding," he said, respectfully, "I cannot blame you for the feeling of loathing and distrust you must harbor toward me; but in common justice I think you should hear me before finally condemning.
Page 77
"Ef you hadn't a-carried the girl off to be murdered we might have had enough ransom money to have got clear some way, but now you gone and cooked the whole goose fer the lot of us.
Page 97
" "Is there any message, my friend," asked the girl, "that you would like to have me deliver?" Theriere remained silent for a moment as though thinking.
Page 103
some questionable act.
Page 115
"But for him I should have been dead and worse than dead long since.
Page 154
" Bridge.
Page 190
At Miguel's words Byrne wheeled his horse to the right away from the trail which led through the bottom of the waterway and around the base of the hill, or rather in that direction, for he had scarce deviated from the direct way before one of the troopers spurred to his side, calling out in.
Page 192
The other turned and leaped over the edge of the bank into the arroyo, rolling and tumbling to the bottom in a cloud of dry dust.
Page 193
" "No," said Billy, "I kind o' like this Pesita gent.
Page 202
"Where did you get that pony you come in on?" he demanded.
Page 204
" He first attended to his horse, turning him into a public corral, and then sauntered up the street to the bank, which he entered, still unquestioned.
Page 207
Now he turned his attention to the rear door.
Page 209
Tony reasoned: "If that was the third door the next behind me must be the second, and on the right;" but Tony took not into consideration that he had reversed the direction of his erratic wobbling.
Page 216
His day's work was done and he was but waiting for the gong that would call him to the evening meal with the other employees of the ranch.
Page 261
One by one the Pimans dropped until but a single Indian rushed frantically upon the white man, and then the last of the assailants lunged forward across the breastwork with a bullet from Billy's carbine through his forehead.