Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 66

tuimasti
jotakin, minkä hän käsitti käskyksi, vaikkei voinutkaan sitä ymmärtää.

Heidän molempien ponnistellessa alkoi iso ruho vähitellen liikkua yhä
pitemmälle takaisin ikkunasta, ja silloin Claytonille valkeni, minkä
ripeän urotyön hänen toverinsa oli tehnyt.

Oli todella sankarillista alastoman miehen vetää murisevaa ja
kynsivää leijonaa hännästä ulos ikkunasta pelastaakseen tuntemattoman
valkoisen tytön.

Mitä Claytoniin tulee, niin asia oli toisin, sillä tyttö ei ollut
ainoastaan hänen omaa rotuaan, vaan oli koko maailmassa ainoa nainen,
jota hän rakasti. Vaikka hän tiesi, että leijona tekisi heistä pian
lopun, kiskoi hän sittenkin kuin vimmattu, estääkseen sitä pääsemästä
Jane Porterin kimppuun. Sitten hän muisti äsken tapahtuneen ottelun
apinamiehen ja ison mustaharjaisen leijonan välillä, ja hänestä alkoi
tuntua turvallisemmalta.

Tarzan antoi yhä käskyjään, joita Clayton ei voinut käsittää. Hän
koetti saada typerää valkoista miestä ymmärtämään, että tämän oli
pistettävä myrkytettyjä nuolia Saborin selkään ja kylkiin sekä
iskettävä Tarzanin vyössä riippuvalla pitkällä metsästyspuukolla
pedon sydämeen; mutta toinen ei käsittänyt mitään, eikä Tarzan
uskaltanut päästää otettaan, sillä hän tajusi, ettei hento valkoinen
mies yksinään jaksaisi hetkeäkään pidellä väkevää Saboria.

Hitaasti tuli leijona ikkunasta esille. Vihdoin olivat sen
olkapäätkin ulkona.

Ja silloin Clayton sai nähdä jotakin, mitä ei kukaan ihminen ole
hurjimmissa unissaankaan kokenut. Vaivatessaan aivojaan keksiäkseen,
kuinka yksin suoriutuisi raivostuneesta pedosta, Tarzan oli äkkiä
muistanut ottelunsa Terkozin kanssa. Kun siis isot hartiat tulivat
niin paljon esiin ikkunasta, että leijonalla oli enää vain etukäpälät
ikkunalaudalla, hellitti Tarzan äkkiä otteensa.

Nopeasti kuin iskevä kalkkarokäärme hän heittäytyi Saborin selkään ja
notkeat käsivarret kietoutuivat kaulan ympärille "koko nelsoniin",
kuten hän oli oppinut saadessaan verisen voiton Terkozista.
Karjaisten leijona mätkähti selälleen vihollisensa päälle. Mutta
mustatukkainen jättiläinen yhä vain tiukensi puristustaan.

Piesten ilmaa ja maata Sabor riuhtoi ja tempoili päästäkseen vapaaksi
oudosta ahdistajastaan, mutta yhä kireämmäksi kävi rautainen ote,
joka pakotti sen päätä vääntymään keltaisenruskeaa rintaa kohti.

Yhä ylemmäs liukuivat apinamiehen teräksiset käsivarret Saborin
niskaan, ja sen vastustus heikkeni.

Vihdoin Clayton näki hopeisessa kuunvalossa Tarzanin hartiain ja
käsivarsien valtavien lihasten paisuvan jänteviksi solmuiksi.
Apinamies ponnisti kauan, äärimmäisin voimin -- ja rusahtaen
taittuivat Saborin kaulanikamat.

Heti sitten oli Tarzan taas pystyssä, ja toistamiseen tänä päivänä
Clayton kuuli ihmisapinan villin voittohuudon. Kohta kajahti myös
Jane Porterin kauhistunut ääni:

"Cecil -- herra Clayton! Voi, mitä se on? Mitä se on?"

Clayton juoksi majan ovelle, huusi, että kaikki oli kunnossa, ja
pyysi häntä aukaisemaan. Tyttö nosti raskaan salvan niin nopeasti
kuin suinkin jaksoi ja melkein veti Claytonin sisään.

"Mikä se oli, se hirvittävä karjaisu?" kuiskasi hän painautuen hänen
lähelleen.

"Se oli sen miehen voittohuuto, joka juuri oli pelastanut henkenne,
neiti Porter. Odottakaa, minä tuon hänet tänne, että saatte kiittää
häntä."

Peloissaan Jane ei tahtonut jäädä yksin, vaan seurasi Claytonia
taistelutantereelle, jolla leijonan kuollut ruumis makasi.

Apinain Tarzan oli kadonnut.

Clayton huuteli monta kertaa, mutta kun ei mitään vastausta kuulunut,
palasivat he majaan, missä sentään oli turvallisempaa.

"Se oli hirveä huuto!" sanoi

Last Page Next Page

Text Comparison with Warlord of Mars

Page 5
He continued up the river for perhaps a mile; and then, crossing over to the left bank, drew his craft up on a low ledge that lay almost on a level with the water.
Page 18
" "Yes," said Lakor, "no amount of fighting ability would have saved him from the pivoted flagstone.
Page 21
I had reached the base of the Temple of the Sun! Somewhere above me lay Dejah Thoris, and with her were Phaidor, daughter of Matai Shang, and Thuvia of Ptarth.
Page 22
Again and again I went carefully over every square inch of its surface, but the most that I could find was a tiny pinhole a little above and to the right of the door's center--a pinhole that seemed only an accident of manufacture or an imperfection of material.
Page 26
Here the trail of Dejah Thoris' abductors led along the mountains' base, across steep and rugged ravines, by the side of appalling precipices, and sometimes out into the valley, where we found fighting aplenty with the members of the various tribes that make up the population of this vale of hopelessness.
Page 32
He even went so far as to snatch his holy wig from his head and throw it in my face, so as to blind.
Page 52
For an instant my hand touched against human flesh, and then, as I lunged headforemost through the darkness to seize my nocturnal visitor, my foot became entangled in my sleeping silks and I fell sprawling to the floor.
Page 56
"More, too, I heard, and that of the chivalrous kindness that John Carter had accorded my daughter.
Page 58
Matai Shang was wise enough to seem to accept the mandate of his follower, and promised to bring the two slave women to the audience chamber on the morrow.
Page 62
What fate! With the journey all but completed to be thus wrecked upon the wrong side of that precipitous and unscalable wall of rock and ice! I looked at Thuvan Dihn.
Page 72
In my palace is one who can make you appear as truly yellow men as does Salensus Oll himself.
Page 75
We had come quite close to the city when my attention was attracted toward a tall, black shaft that reared its head several hundred feet into the air from what appeared to be a tangled mass of junk or wreckage, now partially snow-covered.
Page 89
Then they led me through long corridors to a court far toward the center of the palace.
Page 92
But I.
Page 101
The corridor along which I ran led almost straight for a considerable distance, terminating at the foot of a spiral runway, up which I proceeded to emerge presently into a circular chamber upon the first floor of a tower.
Page 103
Do not delay because of me, who could pray for no better death than in the service of Tardos Mors and the Prince of Helium.
Page 120
both made a rush for the boarding-ladder.
Page 124
Opening the buoyancy escape valves I permitted her to come slowly to the ground, and as she touched, Dejah Thoris and I stepped from her deck and, hand in hand, turned back across the frozen waste toward the city of Kadabra.
Page 128
The handsome head of the handsome youth was bent low above the beautiful face of his companion.
Page 130
When the reading had ceased Tardos Mors arose.