Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 65

etenemisen
hitaudesta.

Notkea olento heittäytyi Claytonia kantaen toiselta huimaavan
korkealta oksalta toiselle tai juoksi varmoin askelin monen
kymmenenkin metrin pituista köynnöskasvien peittämää puunhaaraa
myöten kuin nuorallakävelijä, koko ajan säilyttäen tasapainonsa,
vaikka alla ammotti pimeä syvyys.

Ensimmäisestä hyytävästä pelosta päästyään Clayton alkoi ihailla
ja kadehtia tämän metsänhaltijan jättiläislihaksia ja ihmeteltävää
vaistoa tai harjaannusta, jonka varassa saattoi aarniometsän yön
halki samota yhtä helposti ja turvallisesti kuin Clayton käyskenteli
keskipäivällä pitkin Lontoon katuja.

Toisinaan he tulivat paikalle, missä kasvullisuus oli harvempaa, ja
kuun kirkkaat säteet valaisivat Claytonin kummasteleville silmille
sitä outoa tietä, jota he nyt kulkivat. Silloin hän pidätti henkeään
nähdessään allaan hirvittävät kuilut, sillä Tarzan valitsi aina
mukavimman tien, joka usein oli muutamia kymmeniä metrejä maanpinnan
yläpuolella.

Vaikka vauhti tuntuikin nuoresta englantilaisesta erinomaisen
nopealta, liikkui Tarzan nyt verrattain hitaasti, sillä hänen
oli aina etsittävä sellaisia oksia, jotka kestäisivät heidän
kaksinkertaisen painonsa.

Äkkiä he saapuivat aukealle paikalle majan luo. Tarzanin herkkä
korva oli kuullut sen omituisen äänen, joka syntyi, kun Sabor koetti
tunkeutua ristikon läpi, ja niin nopeasti hän laskeutui maahan,
että Claytonista tuntui kuin he olisivat suoraa päätä pudonneet
viidenkymmenen metrin korkeudesta. Alas he kuitenkin pääsivät niin
keveästi, että tuskin lainkaan tärähtivät maata koskettaessaan.
Clayton hellitti nyt otteensa ja näki apinamiehen livahtavan kuin
orava majan toiselle puolelle.

Englantilainen juoksi nopeasti hänen jälkeensä ja tuli paikalle
juuri paraiksi nähdäkseen, kuinka jonkin ison pedon takajalat olivat
menossa ikkunasta sisään. --

Kun Jane Porter jälleen avasi silmänsä ja näki uhkaavan vaaran
kaikessa hirveydessään, heitti hänen urhea nuori sydämensä
viimeisenkin toivon, ja hän alkoi haparoida pudonnutta revolveria
saadakseen tuskattoman lopun, ennenkuin julmat hampaat repelisivät
hänen lihaansa.

Leijona oli ehtinyt tunkea melkein koko ruhonsa huoneeseen, ennenkuin
Jane löysi aseen ja kohotti sen ohimolleen.

Hetkisen hän viivytteli, kuiskatakseen lyhyen rukouksen luojalleen,
ja silloin hänen silmänsä sattuivat Esmeraldarukkaan, joka tajutonna
mutta silti vielä elossa virui kaapin vieressä.

Kuinka hän saattaisi jättää tuon uskollisen olennon armottomien
hampaiden raadeltavaksi? Ei, hänen piti ensin ampua laukaus
tajuttomaan naiseen, ja vasta sitten hän kääntäisi kylmän revolverin
suun itseään kohti.

Kuinka tämä tulikoe häntä vapisutti! Mutta tuhat kertaa julmempaa
olisi ollut antaa tämän rakastavan mustan naisen, joka oli häntä
lapsesta pitäen hoitanut niin hellästi ja huolellisesti kuin koskaan
äiti, jälleen herätä tuntoihinsa kauhean pedon raadeltavana.

Jane Porter hypähti pystyyn ja kiirehti neekerittären viereen. Hän
painoi revolverin suun tiukasti hellää sydäntä vasten, sulki silmänsä
ja --

Sabor päästi hirveän karjaisun.

Tyttö pelästyi, veti liipasinta, kääntyi petoon päin ja samalla
kohotti aseen omaa ohimoaan kohti.

Hän ei laukaissut toista kertaa, sillä hämmästyksekseen hän näki
petoa kiskottavan hitaasti takaisin ikkunasta, ja kuutamossa hän näki
takana kahden miehen päät ja hartiat.

Kun Clayton kiersi majan nurkan ja näki sisään pyrkivän leijonan,
sai hän samalla nähdä, kuinka apinamies molemmin käsin tarttui pedon
pitkään häntään, tuki itseään jaloillaan seinään ja pani kaiken
voimansa liikkeelle kiskoakseen eläimen ulos.

Clayton riensi apuun, mutta apinamies murahti hänelle

Last Page Next Page

Text Comparison with Warlord of Mars

Page 1
Fierce green warriors from the ocher sea bottoms of outer Mars had ridden their wild thoats across the sacred gardens of the Temple of Issus, and Tars Tarkas, Jeddak of Thark, fiercest of them all, had sat upon the throne of Issus and ruled the First Born while the allies were deciding the conquered nation's fate.
Page 8
" "You shall have your way with her before another day has passed, Matai Shang," said Thurid, "if you but say the word.
Page 17
"As you will," the fellow replied with a shrug.
Page 27
"I have but just found my way hither from the Golden Cliffs," I continued, "and seek audience with the hekkador, Matai Shang, Father of Therns.
Page 28
"Earth man," he cried, "you have earned a more ignoble death than now lies within our weakened power to inflict upon you; but that the death you die tonight may be doubly bitter, know you that when you have passed, your widow becomes the wife of Matai Shang, Hekkador of the Holy Therns, for a Martian year.
Page 29
" As he ceased speaking he awaited in silence evidently for some outbreak of rage upon my part--something that would have added to the spice of his revenge.
Page 49
Kaolian officers, whom I found as courteous and delightful hosts as even the nobles of Helium, who are renowned for their ease of manners and excellence of breeding.
Page 51
Just in front of the chariots the visiting jeddak rode alone upon a pure white thoat--another unusual sight upon Barsoom--and after them came interminable ranks of mounted spearmen, riflemen, and swordsmen.
Page 56
"Thuvan Dihn," he said, and his tone was friendly though sad, "who am I to judge my fellow-man? In my eyes the Father of Therns is still holy, and the religion which he teaches the only true religion, but were I faced by the same problem that has vexed you I doubt not that I should feel and act precisely as you have.
Page 62
" For five days of cold and suffering and privation we traversed the rough and frozen way which lies at the foot of the ice-barrier.
Page 63
Thuvan Dihn saw it, too, and it carried the same message of hope to us both.
Page 73
Our skins were of the same lemon color as his own, and great, black beards and mustaches had been deftly affixed to our smooth faces.
Page 83
"You know the fate that awaits you at his hands.
Page 89
Make him a slave if you will, Salensus Oll; but spare his life.
Page 93
The message must be from him, and he I knew was a friend.
Page 94
Just as I scrambled into the dark hole before me the apt passed me, reaching out with his mighty hands to clutch me, and snapping, growling, and roaring in a most frightful manner.
Page 95
See how easy," and with the words the black dator rose from his seat and, crossing the room, laid his hand.
Page 100
When he had fully assured himself that the other guardsmen were not listening, he asked me why I had not followed the rope, and when I told him that it had ended at the five corridors he said that it must have been cut by someone in need of a piece of rope, for he was sure that "the stupid Kadabrans would never have guessed its purpose.
Page 107
"Alas!" he cried, "that I should be forced to witness cruel fate betray them without power to warn or aid; but they be past either now.
Page 127
And as I thought, I saw but one way, and a single man who could insure the success of my hopes.