Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 43

taikausko oli
hänelle vieras, ja pelosta hänellä oli vain hämärät käsitykset.

Aurinko oli jo noussut korkealle. Tarzan ei ollut syönyt tänään,
ja oli monta kilometriä matkaa sille paikalle, jonne Hortan,
metsäkarjun, herkulliset jätteet oli piilotettu.

Niinpä hän käänsi selkänsä Mbongan kylälle ja hävisi metsän tiheän
verhon peittoon.




YHDESTOISTA LUKU

Apinain kuningas


Pimeä ei ollut vielä tullut, kun hän saapui heimonsa luo, vaikka hän
olikin pysähtynyt kaivamaan esiin ja syömään villikarjun tähteitä ja
samalla myös ottamaan Kulongan jousen ja nuolet puun latvasta, jonne
hän oli ne kätkenyt.

Tarzanilla oli aika kantamus mukanaan, kun hän laskeutui oksilta
Kertshakin heimon keskuuteen. Ylpeydestä paisuvin rinnoin hän kertoi
kuninkaallisista seikkailuistaan ja näytteli saalistaan.

Kertshak murahteli ja meni tiehensä, sillä hän kadehti tätä heimonsa
merkillistä jäsentä. Pienissä ilkeissä aivoissaan hän haeskeli
jotakin syytä päästää vihansa valloilleen Tarzania vastaan.

Seuraavana päivänä Tarzan harjoitteli jousen ja nuolien käyttöä jo
päivän ensi sarastuksessa. Alussa hän ampui harhaan melkein joka
nuolen, mutta vihdoin hän oppi ohjaamaan koko tarkasti näitä pieniä
vasamia, ja ennenkuin kuukausi oli kulunut, oli hänestä tullut hyvä
jousimies. Mutta tämän taidon hankkiminen olikin kuluttanut melkein
koko hänen nuolivarastonsa.

Kun heimo yhä piti parhaana haeskella ruokaa rannikon läheisyydestä,
oli Tarzanilla myös hyvää aikaa tutkistella isänsä pientä, mutta
valikoitua kirjavarastoa.

Tänä aikana sattui, että nuori englantilainen loordi löysi majasta
erään kaapin sopukkaan kätketyn pienen metallirasian. Avain oli
lukossa, ja muutaman hetken tarkastelun ja kokeilun jälkeen säiliö
aukeni. Siitä hän löysi sileäkasvoista nuorta miestä esittävän
haalistuneen valokuvan, pienessä kultaketjussa riippuvan jalokivillä
koristetun medaljongin, muutamia kirjeitä ja pienen kirjan.

Tarzan tutki näitä löytöjään kauan aikaa.

Valokuvasta hän piti enimmin, sillä sen silmät hymyilivät ja kasvot
olivat avoimet ja rehelliset. Se oli hänen isänsä.

Medaljonkia hän myös ihasteli ja pani ketjun kaulaansa, matkien siten
koristelutapaa, jonka oli huomannut yleiseksi mustien keskuudessa.
Jalokivet kimaltelivat kauniisti hänen sileää ruskeaa ihoaan vasten.

Kirjeitä hän ei voinut lukea, sillä hän tunsi kirjoitusta vähän
tai ei ollenkaan, niinpä hän panikin ne takaisin rasiaan ja alkoi
tutkistella kirjaa.

Se oli miltei täynnä hienoa kirjoitusta, mutta vaikka hän tunsikin
nuo pienet kirjaimet, niin niiden järjestys ja yhdistelmät olivat
hänelle outoja ja kerrassaan käsittämättömiä.

Tarzan oli aikoja sitten oppinut käyttämään sanakirjaa, mutta hänen
surukseen ja hämmästyksekseen siitä ei ollut mitään apua tässä
tapauksessa. Kun hän ei voinut löytää selitystä ainoallekaan kirjassa
olevalle sanalle, pani hän sen takaisin metallirasiaan, mutta päätti
myöhemmin ottaa selkoa sen salaisuudesta.

Eipä hän aavistanut, että tuo pieni salaperäinen kirja sulki
kansiensa väliin hänen alkuperänsä selityksen, vastauksen hänen oudon
elämänsä arvoitukseen.

Se oli John Claytonin päiväkirja, jota hän oli pitänyt ranskaksi,
kuten aina oli ollut hänen tapansa.

Tarzan pani rasian takaisin kaappiin, mutta tästä hetkestä alkaen oli
hänellä sydämessään kuva isänsä voimakkaista, hymyilevistä kasvoista
ja päässään varma tahto ratkaista pienen mustan kirjan sisältämien
outojen sanojen salaisuus.

Toistaiseksi hänellä oli tärkeämpiä tehtäviä, sillä hänen
nuolivarastonsa oli loppunut ja hänen

Last Page Next Page

Text Comparison with The Beasts of Tarzan

Page 8
"Nikolas Rokoff! M.
Page 11
"And what assurance have I that you will live up to your end of the agreement? I have little reason to trust two such scoundrels as you and Rokoff, you know.
Page 12
A boat was lowered, and, still heavily guarded, the ape-man was rowed ashore.
Page 23
As the startled Akut looked up he saw the panther almost above him, and already upon the panther's back the white ape that had bested him that day near the great water.
Page 34
The education of Sheeta progressed so well that in a short time Mugambi ceased to be the object of his hungry attention, and the black felt a degree more of safety in his society.
Page 45
The ape-man was at a loss as to how he might enter into communication with these people without either frightening them or arousing their savage love of battle.
Page 60
"My baby?" she asked.
Page 72
During all this time he saw no signs of natives, nor of his own pack, the members of which he feared had lost his trail during the terrific storm.
Page 74
When he had stated his decision to the chief he was rather surprised.
Page 76
Who could it be that took such pains to conceal his approach? As the presence came within reach of him the ape-man bounded lightly to the opposite side of the hut, his spear poised ready at his side.
Page 79
Whether they had been wandering for days or years she could not tell.
Page 82
A half-hour later she stumbled, exhausted, into a little thatched village.
Page 87
She did not care to live unless she might find her way back to her own child, but slight as such a hope appeared she would not admit its impossibility until the last moment had come, and she faced the fearful reality of choosing between the final alternatives--Nikolas Rokoff on one hand and self-destruction upon the other.
Page 96
The boat at last became so nearly free of the retarding mud and of the bank that Jane felt positive that she could pole it off into deeper water with one of the paddles which lay in the bottom of the rude craft.
Page 110
Before daylight broke the ebb-tide would have carried the Kincaid well into the Benguela current which flows northward along the coast of Africa, and, as a south wind was prevailing, Jane hoped to be out of sight of the mouth of the Ugambi before Rokoff could become aware of the departure of the steamer.
Page 114
The shots that had been fired at Tarzan missed him, and he would have been upon Rokoff in another instant had not the great coward dodged backward between his two henchmen, and, screaming in hysterical terror, bolted forward toward the forecastle.
Page 116
Below him, upon the deck, he had seen the great anthropoids, and so had not dared to seek escape in that direction.
Page 120
they were not following him he wormed his way through the bushes to the edge of the river, still determined some way to obtain a canoe.
Page 139
He would follow them and learn their plans, and then if he could thwart them he would--that went without question.
Page 145
Sheeta's great body hurtled against it before the catch engaged, and a moment later Kai Shang was gibbering and shrieking in the back of an upper berth.