Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 42

kuulunut mitään, ja hän
livahti majan puolihämärään.

Seinillä riippui aseita -- pitkiä keihäitä, oudonmuotoisia puukkoja
ja pari kapeaa kilpeä. Huoneen keskellä oli keittoastia ja nurkassa
heinistä tehty ja palmikoiduilla matoilla peitetty kasa, jota
asukkaat nähtävästi käyttivät vuoteena. Lattialla oli useita
ihmiskalloja.

Tarzan tunnusteli jokaista esinettä, nosteli keihäitä ja haisteli
niitä, sillä hänellä oi kaikissa tutkimuksissaan erinomaista
apua tarkasta vainustaan. Hän mieli ottaa yhden näistä pitkistä
teräväkärkisistä kapineista, mutta sitä hän ei nyt voinut, hänen kun
piti ottaa nuolia mukaansa.

Otettuaan eri esineitä seinältä hän heitti ne yksitellen keskelle
huonetta kasaan. Sen päälle hän pani ylösalaisin käännetyn
keittoastian ja tämän kukkuraksi irvistelevän kallon, johon hän
kiinnitti Kulonga-vainajan päähineen.

Sitten hän astui pari askelta taaksepäin, tarkasteli työtänsä ja
irvisteli. Apinain Tarzan oli myös leikinlaskija.

Mutta nyt hän kuuli ulkoa ääniä, huutoja ja haikeaa valitusta. Hän
hätkähti. Oliko hän viipynyt liian kauan? Nopeasti hän hypähti ovelle
ja tähysteli pitkin kylän raittia portille päin.

Asukkaat eivät olleet vielä näkyvissä, mutta hän saattoi selvästi
kuulla heidän tulevan viljelysten poikki. He olivat varmasti jo
lähellä.

Kuin salama hän juoksi avoimen paikan yli nuolikasan luo. Hän kokosi
nuolia niin paljon kuin jaksoi kantaa kainalossaan, potkaisi kiehuvan
padan nurin ja katosi puun lehvien peittoon samassa hetkessä, kun
ensimmäinen palaavista asukkaista astui esille aitauksen portista.
Sitten hän jäi katselemaan tapahtumien kulkua, istuen kyyryssä kuin
kesytön lintu valmiina nopeaan pakoon, jos pieninkin vaara uhkaisi.

Kyläläiset tulivat jonossa pitkin raittia, ja neljä heistä kantoi
Kulongan ruumista. Takana tungeksivat naiset, päästäen ilmoille
outoja valitushuutoja. He lähestyivät Kulongan majaa, juuri sitä,
jossa Tarzan oli tehnyt kolttosiaan.

Tuskin oli heistä muutamia astunut majaan, kun he syöksyivät jälleen
ulos villissä rytäkässä. Toiset kiirehtivät heidän ympärilleen. He
viittoilivat, osoittivat sormillaan ja juttelivat kiihtyneinä; sitten
lähti useita sotureita majan luo ja tähysteli sisään.

Lopuksi astui majaan eräs vanha mies, jolla oli monia
metallikoristuksia käsivarressa ja jaloissa ja ihmisluurankojen
sormista tehdyt ketjut rinnassa.

Se oli kuningas Mbonga, Kulongan isä.

Hetken aikaa oli kaikki hiljaa. Sitten Mbonga tuli ulos, raivo ja
taikauskoinen pelko kuvastuneina hirveillä kasvoillaan. Hän puhui
muutamia sanoja kokoontuneille sotilaille, ja heti miehet juoksivat
kylän joka haaralle ja tutkivat tarkasti joka majan ja nurkan
paaluaidan sisäpuolella.

Tuskin oli etsintä alkanut, kun huomattiin kumoon kaadettu kattila
ja myrkkynuolien varkaus. Mitään muuta ei keksitty, ja kauhuissaan
ja peloissaan kokoontuivat kylän asukkaat muutamia hetkiä myöhemmin
kuninkaan ympärille.

Mbonga ei osannut selittää näitä outoja tapahtumia. Tarpeeksi
salaperäisyyttä oli jo siinä, että Kulongan vielä lämmin ruumis
puukotettuna ja kuristettuna oli löydetty heidän viljelystensä
vierestä kuulomatkan päässä kylästä, melkein isän kodin ovelta, mutta
viimeiset hirveät löydöt itse kylästä, jopa Kulonga-vainajan omasta
majasta, täyttivät heidän sydämensä kauhistuksella, ja heidän aivonsa
manasivat esiin mitä kamalimpia taikauskoisia selityksiä.

He seisoskelivat pikku ryhmissä, puhelivat hiljaa ja loivat suurista
pyöreistä silmistään pelokkaita katseita taakseen.

Apinain Tarzan katseli heitä hetken aikaa korkean puun oksalta.
Heidän käytöksessään oli paljon selittämätöntä, sillä

Last Page Next Page

Text Comparison with The Land That Time Forgot

Page 14
Immediately I went on deck to investigate, and Bradley came with me.
Page 18
The sky had been overcast all the previous day and all night; but as I stepped into the centrale that morning I was delighted to see that the sun was again shining.
Page 21
My eyes were glued upon the impenetrable mist astern, for there in the east I should see the first glow of the rising sun that would assure me we were still upon the right course.
Page 22
It showed that we were holding steadily upon our westward course.
Page 23
I gave the master of the Balmen a receipt for what we took, together with an affidavit signed by Bradley, Olson, and myself, stating briefly how we had come into possession of the U-33 and the urgency of our need for what we took.
Page 33
I could feel the U-33 respond, and yet.
Page 38
"I've got it!" I exclaimed suddenly.
Page 39
This water coming out of the cliff is not salt; but neither is it fit to drink, though each of us has drunk.
Page 42
"Would you look at the giraffe comin' up out o' the bottom of the say?" We looked in the direction he pointed and saw a long, glossy neck surmounted by a small head rising above the surface of the river.
Page 43
And so Olson's remark helped to clear the atmosphere for the Allies at least, and then our attention was once more directed toward the river, for around us there had sprung up a perfect bedlam of screams and hisses and a seething caldron of hideous reptiles, devoid of fear and filled only with hunger and with rage.
Page 45
So there you are.
Page 47
We coasted up the shore of the lake in a north-westerly direction, sounding all the time.
Page 49
We are safe now in the matter of food and water; we could provision the U-33 for a long cruise; but we are practically out of fuel, and without fuel we cannot hope to reach the ocean, as only a submarine can pass through the barrier cliffs.
Page 51
From among the rocks bubbled fully twenty ice-cold springs.
Page 56
There was another incident, too, which to me at least was far more unpleasant than the sudden onslaught of the prehistoric reptile.
Page 58
I realize as never before how cheap and valueless a thing is life.
Page 61
fifteen miles the first day, camping on the bank of a large stream which runs southward.
Page 62
Olson says there is a geyser of oil there, and von Schoenvorts is making preparations to refine it.
Page 66
It was over two miles, but we did not pause until the harbor was in view, and still we could not see the lake because of the sandstone cliffs which intervened.
Page 69
He was talking loudly and gesticulating wildly.