Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 40

lupa syödä.

Kuka voisikaan häntä siitä tuomita, tätä apinaihmistä, jonka sydän,
pää ja ruumis olivat englantilaisen ylimyksen, mutta joka oli
kasvatettu villin eläimen tapoihin?

Tublatin, jonka kanssa hän oli ollut vihoissa, hän oli tappanut
avoimessa taistelussa, eikä kuitenkaan ollut hänen päähänsä
juolahtanut syödä Tublatin lihaa. Se olisi hänestä ollut yhtä
inhoittavaa kuin ihmislihan syönti meistä.

Mutta miksi ei Kulongaa voisi syödä yhtä hyvin kuin Hortaa,
metsäkarjua, tai Baraa, hirveä? Eikö tämä mustaihoinen ollut
vain yksi viidakon lukemattomista kesyttömistä olennoista, jotka
vainosivat toisiaan tyydyttääkseen nälkäänsä?

Sittenkin hillitsi äkkiä outo epäilys hänen kätensä. Eivätkö hänen
kirjansa olleet opettaneet, että tuo oli ihminen? Ja eikö ampujakin
ollut ihminen?

Söivätkö ihmiset toisiaan? Oh, sitä hän ei tietänyt. Mistä siis tämä
epäröinti. Vielä kerran hän yritti, mutta äkillinen pahoinvointi
valtasi hänet. Hän ei käsittänyt sen syytä.

Sen hän vain tajusi, ettei hän ilkeäisi syödä tämän mustan miehen
lihaa, ja näin esti perinnäinen, ikivanha vaisto häntä rikkomasta
yleisinhimillistä lakia, jonka olemassaolosta hänellä ei ollut
pienintäkään tietoa.

Kiireesti hän päästi Kulongan ruumiin solumaan maahan, irroitti
suopungin ja hävisi taas puiden sekaan.




KYMMENES LUKU

Metsänpeikko


Korkealta oksalta Tarzan katseli viljelysten tuolla puolen olevaa
kaislakattoista kylää.

Huomattuaan, että metsä yhdeltä taholta ulottui kylään asti, hän
lähti sille puolelle, tuntien vastustamatonta halua nähdä oman
rotunsa olentoja, oppia tuntemaan heidän tapojaan ja lähemmin
tarkastella heidän asumiaan oudonnäköisiä pesiä.

Hänen villi elämänsä viidakon julmien petojen parissa oli totuttanut
hänet pitämään vihollisina kaikkia, jotka eivät kuuluneet hänen
omaan heimoonsa. Ulkomuodon samankaltaisuus ei eksyttänyt häntä
kuvittelemaan mitään hyvää niistä tervetuliaisista, jotka hän
saisi osakseen, jos nämä, jotka olivat ensimmäiset hänen näkemänsä
ihmissuvun edustajat, saisivat hänet käsiinsä.

Apinain Tarzan ei ollut vähääkään tunteellinen. Hän ei tiennyt
mitään ihmisten veljeydestä. Kaikki vieraat olennot olivat hänen
verivihollisiaan, lukuunottamatta eräitä harvoja poikkeuksia, joista
Tantor, elefantti, oli huomattavin.

Sen hän käsitti tuntematta vihaa tai katkeruutta. Tappaminen oli
hänen kesyttömän maailmansa laki. Harvoja olivat hänen alkeelliset
huvinsa, mutta suurin niistä oli metsästäminen ja surmaaminen, ja
siksi hän soi muillekin oikeuden nauttia samasta, vaikkapa itse
joutuisikin heidän metsästysintonsa uhriksi.

Hänen ihmeellinen elämänsä ei ollut kuitenkaan tehnyt hänestä
verenhimoista. Että tappaminen häntä huvitti ja että hän sen
suoritti iloinen hymy kauniilla huulillaan, se ei todistanut hänessä
mitään synnynnäistä julmuutta. Enimmäkseen hän surmasi saadakseen
ravintoa, mutta koska hän oli ihminen, niin hän toisinaan metsästi
vain huvikseen -- mitä ei yksikään eläin tee: koko luomakunnassa
on ihminen ainoa, joka tappaa tunteettomasti ja turhanpäiten, vain
pelkästä huvista saada tuottaa tuskaa ja kuolemaa.

Ja kun hän surmasi kostoksi tai itsepuolustuksen vuoksi, niin
senkin hän teki ilman erikoista mielenliikutusta. Olikin muuten
välttämätöntä pysyä maltillisena, jos tahtoi säilyttää oman nahkansa.

Niin nytkin, kun hän varovasti lähestyi Mbongan kylää, hän oli täysin
valmistunut joko tappamaan tai itse menettämään henkensä, jos hänet
keksittäisiin. Hän eteni salavihkaa kuin varjo, sillä Kulonga oli
opettanut hänet suuresti kunnioittamaan teräviä tikkuja, jotka niin
nopeasti ja erehtymättömästi

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 2
Mutta vaikka hän oli nopea liikkeissään, niin Clayton oli miltei yhtä nopea, niin että merimiehen sydämeen aiottu luoti sattuikin sääreen, sillä loordi löi kapteenin käden alas samassa hetkessä kuin näki aseen välähtävän auringonpaisteessa.
Page 16
Vuoteessa makasi purjekankaalla peitetty ruumis, ja pienestä karkeatekoisesta kehdosta kuului lapsen valittava itku.
Page 20
Tuskin kolmenkymmenenkään askeleen päässä heidän takanaan läheni kyyristellen Sabor, iso naarasleijona, ja viuhtoi hännällään.
Page 23
Siitä hän ei ollut millänsäkään, vaan jatkoi kokeitaan ja huomasi voivansa tällä uudella aseella veistää lastuja pöydästä ja tuoleista.
Page 24
Niinpä ei ollut mikään ihme, ettei hän mitenkään saattanut arvata näiden outojen merkkien tarkoitusta.
Page 36
Hän kiiruhti eteenpäin keihäs valmiina heittoon.
Page 42
Tuskin oli heistä muutamia astunut majaan, kun he syöksyivät jälleen ulos villissä rytäkässä.
Page 43
Se oli John Claytonin päiväkirja, jota hän oli pitänyt ranskaksi, kuten aina oli ollut hänen tapansa.
Page 48
Suuret leuat lähenivät jo Tarzanin kurkkua, mutta nuoren loordin jäntevät sormet tarttuivat Kertshakin omaan kurkkuun, ennenkuin tämä kerkisi upottaa hampaansa sileään ruskeaan ihoon.
Page 49
Ne väistävät ihmistä, niinkuin ihminen pakenee ruttoa.
Page 53
Uhri päästi tuskanhuudon, ja kun hänen toverinsa kääntyivät katsomaan, näkivät he sätkyttelevän ruumiin kuin salaperäisen voiman vetämänä hitaasti nousevan puiden tiheään lehvistöön.
Page 57
"Mutta, isä", huusi tyttö, "ethän sinä ole siitä vielä mitään sanonut".
Page 65
Alas he kuitenkin pääsivät niin keveästi, että tuskin lainkaan tärähtivät maata koskettaessaan.
Page 69
"Suokaa anteeksi, Samuel", sanoi hän hiljaa.
Page 87
Tarzan ei voinut tätä ymmärtää.
Page 95
Tuntikausia he matkasivat hitaasti puusta puuhun.
Page 108
Hänen teki mieli lähteä tiehensä kauas viidakkoon ja taas liittyä heimoonsa.
Page 121
Kerran oli muuan roteva juopunut neekeri saanut raivokohtauksen ja herättänyt kauhua koko kaupungissa, kunnes hänen onneton kohtalonsa johti hänet juuri sen hotellin kuistille, missä mustakutrinen ranskalainen jättiläinen loikoili.
Page 122
Tarzan nousi.
Page 137
"Äitini oli apina eikä hän tietenkään voinut minulle paljoa kertoa Kuka oli isäni, sitä en ole koskaan saanut tietää.