Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 38

jännitettynä, ei Tarzanin huomio
kiintynyt niin paljon siihen, että hän oli _neekeri_, vaan hän näki
kuvakirjassa esitetyn _ampujan_:

A:LLA ALKAA AMPUJA.

Kuinka ihmeellistä! Tarzan melkein ilmaisi läsnäolonsa; niin
kiihkoissaan hän oli löydöstään.

Mutta sitten tapahtui hänen allaan jotakin. Jäntevä musta käsi oli
kiristänyt jousenkaarta, Horta, metsäkarju, hyökkäsi, jolloin musta
sinkautti pienen myrkkynuolen, ja Tarzan näki sen lentävän nopeasti
kuin ajatus ja iskevän karjun harjaniskaan.

Tuskin oli nuoli jättänyt jousen, kun Kulonga pani siihen toisen,
mutta Horta, karju, oli hänen kimpussaan niin äkkiä, ettei hänellä
ollut aikaa sitä ampua. Yhdellä loikkauksella musta hyppäsi ryntäävän
pedon yli, kääntyi uskomattoman nopeasti ja lennätti toisen nuolen
Hortan selkään.

Sitten ampuja kapusi läheiseen puuhun.

Horta pyörähti ympäri hyökätäkseen jälleen vihollisensa kimppuun.
Kymmenkunta askelta se pääsi, mutta alkoi sitten hoippua ja kellahti
kyljelleen. Vähän aikaa sen lihakset vääntelivät, sitten se makasi
hiljaa.

Kulonga tuli alas puustaan. Kupeeltaan hän otti puukon, viilsi sillä
isoja kappaleita karjun ruumiista, teki tulta polun keskelle, paistoi
lihan ja söi itsensä kylläiseksi. Loput karjusta hän jätti koskematta.

Tarzan katseli jännittyneenä. Tappamisen himo hehkui hurjana hänen
villissä rinnassaan, mutta oppimisen halu oli sitäkin suurempi. Hän
päätti seurata villiä hetken aikaa saadakseen tietää, mistä hän tuli.
Hän voisi surmata vihollisensa myöhemmin, kun jousi ja tuhoisat
nuolet eivät olisi ulottuvilla.

Kun Kulonga oli lopettanut ateriansa ja kadonnut polun mutkan taa,
laskeutui Tarzan rauhallisesti maahan. Veitsellään hän leikkasi
useita paloja Hortan ruhosta, mutta ei paistanut niitä.

Hän oli ennenkin nähnyt tulta, mutta vain silloin, kun Ara, salama,
oli iskenyt johonkin korkeaan puuhun. Tarzania kummastutti suuresti,
että yksikään viidakon asujamista kykeni tekemään punakeltaisia
hampaita, jotka söivät puuta ja jättivät jälkeensä vain hienoa
tomua, ja kokonaan hänen käsityskykynsä ulkopuolella oli se, että
musta soturi oli turmellut herkullisen ateriansa pitämällä sitä
korventavassa kuumuudessa. Ehkä Ara oli ystävä, jonka kanssa tämä
jousimies jakoi ruokansa.

Mutta olkoon sen laita kuinka tahansa. Tarzan ei tahtonut pilata
hyvää lihaa noin hullulla tavalla, ja niinpä hän ahmi suuhunsa aika
annoksen raakaa lihaa ja kuoppasi loput ruhosta tienviereen, mistä
sen paluumatkalla löytäisi.

Sitten loordi Greystoke pyyhkäisi rasvaisia sormiaan paljaita
reisiään vasten ja lähti jälleen tavoittamaan Kulongaa, kuningas
Mbongan poikaa, samaan aikaan kun kaukaisessa Lontoossa toinen loordi
Greystoke, todellisen loordi Greystoken isän nuorempi veli, lähetti
klubinsa hovimestarille kyljykset takaisin, koska ne eivät olleet
tarpeeksi kypsiä, ja lopetettuaan syöntinsä kastoi sormenpäänsä
hyvänhajuisella vedellä täytettyyn hopeamaljaan, kuivaten ne sitten
lumivalkoisella damastiliinalla.

Koko päivän Tarzan seurasi Kulongaa liikkuen hänen yllään puissa
kuin mikäkin pahahenki. Vielä kahdesti hän näki mustan lennättävän
turmiotatuottavan nuolensa -- kerran Bangoon, hyenaan, ja toisen
kerran Manuun, marakattiin. Molemmissa tapauksissa eläin kuoli
melkein paikalla, sillä Kulongan myrkky oli tuoretta ja perin
tehokasta.

Tarzan mietti kovasti tätä ihmeellistä tappamistapaa, hitaasti
heilautellessaan itseään puusta puuhun turvallisen välimatkan päässä
ajettavastaan. Hän tiesi, ettei nuolen pikku pää yksin voinut
niin äkkiä tappaa viidakon villejä asukkaita, jotka usein olivat
hirveästi rikkirevittyjä, runneltuja

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Terrible

Page 17
And yet, though we are born and raised upon cliff sides, it is considered no disgrace to admit that Pastar-ul-ved, the Father of Mountains, has defeated us, for of those who try it only a few succeed--the bones of the others lie at the feet of Pastar-ul-ved.
Page 18
I, of course, am interested in learning what I can of the political and economic conditions of your land; I should like to know something of your religion; but not at the expense of bitterness between my only friends in Pal-ul-don.
Page 21
From the far end, through another doorway, shone a light, dimly.
Page 35
" "Yes," said Om-at, "we must warn our people.
Page 46
The black man who goes abroad in the jungle by night is afraid, for he has spent his life since infancy surrounded by numbers of his own kind and safeguarded, especially at night, by such crude means as lie within his powers.
Page 49
Tarzan felt the tail slowly but surely insinuating itself about his neck though he had drawn his head down between the muscles of his shoulders in an effort to protect this vulnerable.
Page 68
But once seated upon the back of his titanic mount the ape-man experienced the sensation of a new thrill that recalled to him the day in his boyhood that he had first clambered to the broad head of Tantor, the elephant, and this, together with the sense of mastery that was always meat and drink to the lord of the jungle, decided him to put his newly acquired power to some utilitarian purpose.
Page 103
He knew that they would not take prisoner all the Kor-ul-lul warriors--that they would be fortunate if they took one and it was also possible that they might even be driven back in defeat, but he knew too that Om-at would not hesitate to carry out his threat if he had the opportunity, so implacable was the hatred of these neighbors for each other.
Page 110
He arranged it in such a way that it might be quickly assumed or discarded, and this done he fell to examining the weird mask that had so effectively hidden his features.
Page 114
" "Oh, tell me, stranger," implored O-lo-a, "are you indeed a god?" "Jad-ben-Otho is not more so," replied Tarzan truthfully.
Page 117
"Jane, Jane," he cried, "where are you?" But there was only silence in reply.
Page 142
"Such talk is useless," she said shortly.
Page 145
Her blood tingled to the almost forgotten sensation and it was with difficulty that she restrained a glad triumphant cry as she clambered from the quiet waters and stood upon the silent beach.
Page 151
Now there was no alternative.
Page 154
"I have no quarrel with him," replied Mo-sar.
Page 173
Slowly the sun topped the distant mountains beyond Jad-in-lul.
Page 178
He took to the trees now, not from necessity but from pure love of the wild freedom that had been denied him so long.
Page 182
The snake swam toward the shore just within the mouth of the river where tall reeds grew thickly and Obergatz followed, making grunting noises like a pig.
Page 184
"I am Jad-ben-Otho," cried the German.
Page 196
Placing the woman in the bottom of a light canoe Pan-sat entered it and took up the paddle.