Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 36

alueen, pystyttäneet majoja ja paaluaitauksia,
istuttaneet jamsia ja maissia, ja niin heidän vanha elämänsä
jatkui uudessa kodissa. Täällä ei ollut valkoisia miehiä eikä
sotilaita, eikä ollut pakko kerätä kumia ja norsunluuta julmille ja
kiittämättömille kiusaajille.

Monta kuukautta kului, ennenkuin mustat uskalsivat lähteä pitemmälle
uuden kylänsä ympäristöjä tutkimaan. Useat heistä olivat jo
joutuneet vanhan Saborin saaliiksi, ja kun viidakko vilisi julmia
ja verenhimoisia petoja, leijonia ja leopardeja, ei norsunluun
pyydystäjäin tehnyt mieli jättää turvallisia paaluaitauksiaan.

Mutta eräänä päivänä lähti Kulonga, vanhin kuninkaan Mbongan poika,
kauas lännenpuolisiin tiheikköihin. Varovasti hän asteli, notkea
keihäs alati valmiina, vasemmassa kädessään lujasti pidellen pitkää
soikeaa kilpeä siloisen mustan ruumiinsa suojana. Selässään hänellä
oli jousensa ja kilpensä yllä viinessä monta norjaa ja suoraa nuolta;
ne oli huolellisesti voideltu paksussa, tummassa, tervaisessa
aineessa, joka tuotti kuoleman, kun pieninkin erä sitä pääsi
ruumiiseen.

Yö yllätti Kulongan kaukana hänen isänsä kylän paaluaidoista, mutta
yhä hänen matkansa määrä oli länteen. Vihdoin hän kiipesi suuren puun
oksalle, kyhäsi itselleen makuupaikan ja laskeutui levolle.

Muutaman kilometrin päässä hänestä länteen päin nukkui Kertshakin
heimo.

Varhain seuraavana aamuna olivat apinat liikkeellä etsien itselleen
ravintoa viidakosta. Tapansa mukaan Tarzan suuntasi matkansa majaan
päin ja oli hiljalleen metsästellen saanut vatsansa täyteen,
saapuessaan rantamalle.

Apinat hajaantuivat joko yksin tai kaksittain ja kolmittain eri
suuntiin, mutta pysyttelivät aina niin lähellä toisiaan, että
saattoivat kuulla hälytysmerkin.

Kaala käyskenteli vitkalleen erästä norsunpolkua pitkin itään päin ja
käänteli ahkerasti oksia ja rankoja etsiessään syötäviä hyönteisiä
ja sieniä, kun outo, hiljainen äännähdys sai hänet jännittyneenä
tarkastamaan ympäristöään.

Hänen edessään kulki polku viisikymmentä metriä ihan suoraan, ja
lehväisen tunnelin toisessa päässä hän näki salavihkaa hiipivän oudon
ja peloittavan olennon.

Se oli Kulonga.

Kaala ei jäänyt odottamaan nähdäkseen lisää, vaan kääntyi ja lähti
nopeasti polkua pitkin takaisin. Hän ei juossut, vaan heimolaistensa
tavoin, kun niitä ei hätyytetty, koetti vain välttää taistelua.

Hänen kintereillään seurasi Kulonga. Tässä oli saatavissa lihaa. Hän
voisi tappaa ja sitten herkutella koko tämän päivän. Hän kiiruhti
eteenpäin keihäs valmiina heittoon.

Polun mutkassa hän jälleen näki Kaalan. Hän jännitti kätensä
taaksepäin, ja lihakset pullistuivat sileän nahan alla. Käsi työntyi
eteenpäin, ja keihäs suhahti Kaalaa kohden.

Se oli huono heitto. Keihäs vain raapaisi apinan kylkeä.

Raivosta ja tuskasta älähtäen Kaala hyökkäsi kiusaajansa, kimppuun.
Heti alkoivat myös puut ritistä, kun Kaalan heimolaiset kuultuaan
hänen huutonsa kiiruhtivat paikalle.

Samassa Kulonga otti esiin jousensa ja sovitti siihen kiireesti
nuolen. Hän jännitti aseen, ja kohta lävisti myrkytetyn nuolen kärki
suuren ihmisapinan sydämen.

Kauheasti kiljahtaen Kaala kaatui suulleen maahan heimonsa
hämmästyneitten jäsenten eteen.

Ulvoen ryntäsivät apinat Kulongaa kohti, mutta varova villi pakeni
pitkin polkua kuin säikytetty antilooppi. Hän tunsi jonkun verran
näiden villien karvaisten olentojen julmuutta, eikä hänellä ollut
muuta mielessä kuin niin suuren joukon nähdessään pelastaa nahkansa.

He ajoivat häntä takaa samoten puita pitkin hyvän aikaa, mutta
vihdoin he toinen toisensa jälkeen jättivät ajonsa ja palasivat
murhenäytelmän paikalle.

Yksikään heistä

Last Page Next Page

Text Comparison with The Beasts of Tarzan

Page 6
A sailor who had approached to listen to the conversation vouchsafed the information that a moment before as he had been about to enter the "pub" he had seen two men leaving it who walked toward the wharf.
Page 16
He had appraised the young bull as one who had never quite felt equal to the task of overthrowing his former king, but who one.
Page 19
These he cached in a tall tree beside a little stream, and here also he constructed a platform with a roof of palm-leaves above it.
Page 24
Akut and the apes of Akut stood looking in startled wonder at the dead body of Sheeta and the lithe, straight figure of the man who had slain him.
Page 34
We are, all of us, creatures of habit, and when the seeming necessity for schooling ourselves in new ways ceases to exist, we fall naturally and easily into the manners and customs which long usage has implanted ineradicably within us.
Page 40
The blacks were overcome with terror, but there was nothing to do other than to fight.
Page 47
Tarzan had always found that it stood him in good stead to leave with natives the impression that he was to some extent possessed of more or less miraculous powers.
Page 59
Rokoff leaped to his feet, and, turning, faced the Swede cook.
Page 61
" Quick hands snatched the bundle from the cook, and hungry mother arms folded the sleeping infant to her breast, while hot tears of joy ran down her cheeks and her whole frame shook with the emotion of the moment.
Page 62
Spanish moss dropped from the gracefully bending limbs, and enormous creepers clambered in riotous profusion from the ground to the loftiest branch, falling in curving loops almost to the water's placid breast.
Page 66
courage sufficient to sustain them for a short charge toward the village, and even though he doubted that they would reach it at the first attempt, he believed that at the second or the third they would swarm through the gateway, when the outcome could not be aught than the extermination of Tarzan's bold, but unarmed and undisciplined, defenders.
Page 72
At last the ape-man determined to continue toward the northeast in the general direction of German.
Page 88
She did not know what it was all about, but she saw that Rokoff was very angry, and from bits of conversation which she could translate she gleaned that there had been further desertions while he had been absent, and that the deserters had taken the bulk of his food and ammunition.
Page 91
Thus Rokoff and the seven white sailors found themselves deserted and robbed in the midst of a wilderness.
Page 100
Slowly all that it meant to him filtered into the mind of the Russian, and then a cruel smile of relief and triumph touched his lips; but it was short-lived, for just as he was congratulating himself that he was now comparatively safe to proceed upon his way to the coast unmolested, a mighty pandemonium rose from the river-bank close by.
Page 109
Only he knew which might be foe and which friend of their lost master.
Page 118
Baffled and beaten at every turn of Fortune's wheel, reacted upon time after time by his own malign plotting, the principal victim of his own criminality, Paulvitch was yet so blind as to imagine that his greatest happiness lay in a continuation of the plottings and schemings which had ever brought him and Rokoff to disaster, and the latter finally to a hideous death.
Page 119
A dozen fighting men led him to the edge of the clearing, leaving him with a warning never to show himself again in the vicinity of their village.
Page 120
A youth was paddling lazily out into midstream from a point beside the village.
Page 129
" Nor was there other alternative.