Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 32

heidät kiireimmiten
kapuamaan korkeille oksille, sillä jos hän kunnioittikin heidän
lukuaan ja teräviä hampaitaan, niin hekin puolestaan pitivät yhtä
suuressa arvossa hänen hurjaa rohkeuttaan ja käpäliensä voimaa.

Tarzan istui matalalla oksalla ihan sen kohdan yläpuolella, missä
Saborin notkea ja majesteetillinen hahmo hiipi tiheän viidakon läpi.
Hän heitti ananaksen kansansa iänikuisen vihollisen niskaan. Leijona
pysähtyi ja katseli ylöspäin virnistelevää apinapoikaa kohti, pieksi
vihaisesti hännällään ja muristen paljasti keltaiset hampaansa,
jolloin huulet kiristyivät ryppyihin ja ilkeät silmät kapenivat
raivoa ja vihaa uhkuviksi raoiksi. Korvat luimussa se katsoi Tarzania
suoraan silmiin ja päästi kuuluville karjuvan taisteluhaasteensa.

Turvalliselta oksaltaan apinalapsi huusi heti heimonsa tuiman
vastauksen. Hetkisen he silmäilivät toisiaan ääneti, sitten peto
kääntyi viidakkoon, joka nielaisi sen kuin meri heitetyn kiven.

Mutta Tarzanin mieleen juolahti suurenmoinen suunnitelma. Koska hän
oli ottanut hengiltä rajun Tublatin, niin eikö hän siis ollut mahtava
taistelija? Jos hän nujertaisi kavalan Saborin, olisi hän myös
mahtava metsästäjä.

Hänen pienen englantilaisen sydämensä pohjalla oli kova halu peittää
alastomuutensa vaatteilla, sillä kuvakirjastaan hän oli oppinut, että
kaikki ihmiset olivat puettuja, kun taas marakatit, apinat ja kaikki
muut elolliset olivat alastomia.

Varmasti olivat siis vaatteet suuruuden todellinen tunnus --
osoittaen ihmisen ylemmyyttä kaikkien eläinten rinnalla, sillä
tietenkään ei voinut olla muuta syytä noiden kiusallisten vehkeiden
käyttöön.

Monta täysikuuta sitten, kun hän oli ollut paljon pienempi, hän
oli halunnut Saborin, naarasleijonan, tai Numan, urosleijonan,
tai Shitan, leopardin, nahkaa peittääkseen karvattoman ruumiinsa,
ettei enää olisi inhoittavan Histah-käärmeen kaltainen. Mutta nyt
hän oli ylpeä sileästä ihostaan, sillä se oli merkkinä siitä, että
hän polveutui mahtavasta rodusta, ja niin hänessä heräsi kaksi
ristiriitaista halua: käydä alasti, siten ylpeästi osoittaakseen
alkuperäänsä tai noudattaa oman heimonsa tapoja ja ryhtyi käyttämään
ilkeyttäviä ja epämukavia vaatekappaleita.

Heimon jatkaessa verkkaista kulkuaan metsän läpi, Saborin mentyä
matkoihinsa, oli Tarzanin mielessä yhä se suunnitelma, kuinka hän
surmaisi vihollisensa, eikä hän sitten monena päivänä voinutkaan
juuri mitään muuta ajatella.

Pian hän kuitenkin sai muuta mietittävää.

Äkkiä alkoi olla niin pimeä kuin keskiyöllä. Viidakon äänet
vaikenivat. Puut seisoivat liikkumatta kuin lamautuneina odottaen
äkillistä tuhoa. Koko luonto odotti -- kukaan ei tiennyt mitä.

Kaukaa alkoi vihdoin kuulua heikkoa, kumeaa, surullista vinkunaa.
Lähemmäksi, yhä lähemmäksi se tuli ja kävi äänekkäämmäksi. Isot
puut taipuivat yhtä aikaa, ikäänkuin mahtava käsi olisi painanut
niitä maata kohti. Yhä matalammalle ne kumartuivat, eikä kuitenkaan
kuulunut muuta ääntä kuin tuulen syvä ja kammottava valitus.

Sitten viidakon jätit äkkiä ponnahtivat pystyyn, heiluttaen valtavia
latvojaan, ikäänkuin vihaisina osoittaisivat mieltään. Terävä ja
sokaiseva salama välähti taivaalla vaeltavista mustista pilvistä,
ja ukkosen jyrähdykset pauhasivat vimmatusti. Vedenpaisumus syöksyi
maahan -- kaikki manalan vallat kävivät viidakon kimppuun.

Heimo kyykisteli isojen puitten juurella, väristen kylmästä sateessa.
Pimeyttä halkovan salaman valossa näkyi hurjasti heiluvia oksia,
viuhuvia lonkeroita ja taipuvia runkoja.

Väliin joku metsän vanhuksista murskautui välähtävän salaman
satuttamana tuhansiksi sirpaleiksi ja veti mukanaan lukemattomia
oksia ja pienempiä naapureitaan, mikä yhä lisäsi

Last Page Next Page

Text Comparison with At the Earth's Core

Page 0
But I believe the story, and so would you, and so would the learned Fellow of the Royal Geological Society, had you and he heard it from the lips of the man who told it to me.
Page 1
"Why should I deceive a stranger, or attempt to, in so simple a matter as the date?" For some time he stood in silence, with bowed head.
Page 9
Slowly it dawned on me that since passing through the ice strata it had been above.
Page 10
"Half after twelve.
Page 29
In fact we had seen no artificial light or sign of fire since we had entered Pellucidar.
Page 32
It worked splendidly.
Page 51
" As Ja talked I had an excellent opportunity to inspect him more closely.
Page 58
Directly below me the water lapped the very side of the wall, there being a break in the bowlders at this point as there was at several other places about the side of the temple.
Page 59
I was about to congratulate myself upon the miracle which had saved me for the moment, when the memory of the hypnotic powers of the Mahars filled me with apprehension lest they be practicing their uncanny art upon me to the end that I merely imagined that I was alone in the temple.
Page 70
I was sorry to part with Ja, for I had come to like him very much indeed.
Page 71
"Where else might I go?" I asked.
Page 74
And to think that I was risking death to return to him purely from a sense of duty and affection! "Why, Perry!" I exclaimed, "haven't you a word for me after my long absence?" "Long absence!" he repeated in evident astonishment.
Page 77
Upon a long table lay a victim even as I was ushered into the room.
Page 85
Perry realized that he was jeopardizing Ghak's life and mine and the old fellow fairly begged us to go on without him, although I knew that he was suffering a perfect anguish of terror at the thought of falling into the hands of the Sagoths.
Page 92
The grazing herds moved to one side as I passed through them, the little orthopi evincing the greatest wariness and galloping to safest distances.
Page 94
So this was a thipdar.
Page 96
I seized her hand, nor did I lift it above her head and let it fall in token of release.
Page 97
I was utterly squelched.
Page 100
Down went that great mountain of flesh sprawling upon the ground.
Page 105
Just now when you went away hope went with you.