Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 28

hän
lukemattomia kertoja tarkastanut hauskaa kuva-aapista kannesta
kanteen.

Hän edistyi yhä pitemmälle. Parhaat lisät hän sai ison kuvallisen
tietosanakirjan ehtymättömästä varastosta, sillä hän oppi enemmän
kuvista kuin tekstistä vielä senkin jälkeen, kun oli päässyt perille
kuolleiden itikkain merkityksestä. Kun hän älysi, että sanat olivat
aakkosjärjestyksessä, huvitti häntä etsiä tuttuja sanoja, joiden
kohdalla muut sanat ja määritelmät yhä lisäsivät hänen tietojaan.

Seitsemäntoista vanhana hän oli oppinut lukemaan yksinkertaista
aapista ja päässyt täysin selville pikku itikkain oikeasta ja
ihmeellisestä tarkoituksesta.

Hän ei enää hävennyt karvatonta ruumistaan ja inhimillisiä
piirteitään, sillä nyt hänen järkensä sanoi, että hän oli eri rotua
kuin hänen villit ja karvaiset toverinsa. Hän oli I-H-M-IN-E-N,
he olivat A-P-I-N-O-I-T-A, ja pikku apinat, jotka oleilivat ja
liikuskelivat puiden latvoissa, olivat M-A-R-A-K-A-T-T-E-J-A. Hän
tiesi vielä, että vanha Sabor oli L-E-I-J-O-N-A, Histah K-Ä-Ä-R-M-E
ja Tantor E-L-E-F-A-N-T-T-I.

Tästä lähtien hän edistyi nopeasti. Suuren sanakirjan ja vilkkaan,
terveen älynsä avulla, joka jo perinnäisesti oli tavallista
terävämpi, hän arvasi monta asiaa, vaikkei voinut niitä oikein
ymmärtää, ja enimmäkseen hänen arvailunsa osui hyvin lähelle totuutta.

Hänen itsekasvatuksensa keskeytyi aika-ajoin, mikä johtui hänen
heimonsa vaelluksista, mutta vaikkei hän tällöin saanutkaan
käsitellä kirjojaan, etsivät hänen toimeliaat aivonsa yhä edelleen
mielenkiintoisten ongelmien selityksiä. Kaarnat ja tasaiset lehdet,
vieläpä paljaat paikat maassa olivat hänen kirjoitusvihkojaan, joihin
hän metsästyspuukkonsa kärjellä piirteli, mitä kulloinkin mietiskeli.

Silti hän ei lyönyt laimin elämän vakavampia velvollisuuksia, vaikka
näin noudattikin halua päästä kirjastonsa kaikkien salaisuuksien
perille. Hän harjoitteli suopunkinsa heittämistä ja käsitteli terävää
veistä, jota oli oppinut pitämään kunnossa hiomalla sitä sileihin
kiviin.

Heimo oli karttunut sen jälkeen kun Tarzan oli joutunut sen
jäseneksi, sillä Kertshakin johdolla he olivat kyenneet pelottamaan
muut heimot pois viidakosta, joten heillä oli tarpeeksi syötävää ja
tuskin ollenkaan vastusta naapurien ryöstöretkistä. Siksi nuoret
urokset tultuaan täysi-ikäisiksi pitivät parempana ottaa itselleen
vaimot omasta heimostaan tai ryöstää niitä muualta ja tuoda
Kertshakin ryhmään, eläen hänen kanssaan ystävyydessä, kuin koettaen
perustaa omia heimoja ja joutua vallasta tappelemaan peloittavan
Kertshakin kanssa. Toisinaan joku tovereita uskaliaampi koetti
jälkimmäistä mahdollisuutta, mutta vielä ei ollut ilmestynyt ketään,
joka olisi kyennyt riistämään valtikkaa hurjan ja väkevän apinan
kädestä.

Tarzanilla oli erikoinen asema heimon keskuudessa. Tosin häntä
pidettiin heihin kuuluvana, mutta kuitenkin myönnettiin, että siinä
oli eroa. Vanhemmat urokset joko eivät olleet häntä huomaavinaan tai
vihasivat häntä niin kiihkeästi, että ellei hän olisi ollut niin
ihmeteltävän nopea liikkeissään ja ellei voimakas Kaala olisi häntä
vimmatusti puolustanut, hänet olisi surmattu jo varhaisina vuosinaan.

Tublat oli hänen hellittämättömin vihamiehensä, mutta juuri Tublatin
vuoksi, hänen ollessaan noin kolmentoista vanha, loppuivat äkkiä
muiden hätyyttelyt ja hän sai olla rauhassa paitsi silloin kun joku
joutui merkillisen raivon valtaan, joka vaivaa monia viidakon julmia
petoja. Silloin ei kukaan ollut turvassa.

Sinä päivänä, jolloin Tarzan hankki itselleen muiden kunnioituksen,
oli heimo kerääntynyt pieneen hevosenkengän muotoiseen notkoon,
joka oli matalien kunnaiden keskellä ja vapaa viidakon rönsyistä
ja köynnöskasveista. Tätä

Last Page Next Page

Text Comparison with Warlord of Mars

Page 1
From the high pinnacle of their egotism the First Born had been plunged to the depths of humiliation.
Page 3
Twice he turned his head back toward the forest, after the manner of one who is upon an evil errand, though he must have felt quite safe from pursuit.
Page 21
In an instant I had leaped to it and called Woola after me.
Page 23
Such a tiny keyhole as now defied me had opened the way to the intricate lock in that other door.
Page 24
For fifty tals I let three units of light shine full in the pinhole, then one unit for one xat, and for twenty-five tals nine units.
Page 29
"Let loose the death!" he cried, and immediately a dozen doors in the base of the tower swung open, and a dozen grim and terrible banths sprang into the arena.
Page 35
As I drew my eyes above the level of the tower's top I saw a flier all but ready to rise.
Page 38
Immense trees reared their mighty heads far above us, their broad fronds completely shutting off the slightest glimpse of the sky.
Page 40
When morning broke they were still there, walking about as in a circle, but always just beyond the edge of the sward.
Page 41
Then, like a battering-ram, one of the powerful hind legs caught me full in the chest and hurled me, half stunned and wholly winded, clear across the broad highway and into the underbrush of the jungle that fringes it.
Page 50
That they must be somewhere within the great rambling edifice I was positive, and I should have given much to have found a way to remain behind during Kulan Tith's absence, that I might search for them.
Page 53
One glance at the reflection it gave back to me was sufficient.
Page 54
"You stand already self-condemned.
Page 55
"I heard that thousands of prisoners had been released, few of whom dared to return to their own countries owing to the mandate of terrible death which rests against all who return from the Valley Dor.
Page 69
The yellow men were armed with two swords, and a short javelin was slung across the back of each, while from their left arms hung cuplike shields no larger than a dinner plate, the concave sides of which turned outward toward an antagonist.
Page 86
I determined to wait the final outcome of the trial, that I might learn all that I could of the Okarian ruler's intentions, and then act accordingly.
Page 93
Courage! That was the word the yellow guardsman had whispered in my ear as I stood upon the verge of the Pit of Plenty.
Page 107
The impulse that moves me and the doing of the thing seem simultaneous; for if my mind goes through the tedious formality of reasoning, it must be a subconscious act of which I am not objectively aware.
Page 109
I knew that if I were to throw it in time to save the oncoming fleet it must be done in the next few seconds, and so I tried my old rushing tactics; but I might as well have rushed a brick wall for all that Solan gave way.
Page 119
The four were Dejah Thoris, Phaidor, Thurid, and Matai Shang.