Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 2

asianhaarain
ketjuun, jonka vihdoin oli määrä päättyä silloin vielä syntymättömän
ihmisen merkilliseen kohtaloon, -- niin ihmeelliseen, ettei sen
vertaista liene ihmiskunnan historiassa.

Kaksi merimiestä pesi Fuwaldan kantta, ensimmäisellä perämiehellä oli
vuoro pitää päällikkyyttä, ja kapteeni oli pysähtynyt keskustelemaan
Claytonin ja lady Alicen kanssa.

Miehet siirtyivät työssään takaperoa tätä pientä ryhmää kohti, joka
katseli toiselle suunnalle, ja tulivat yhä lähemmäksi, kunnes toinen
heistä oli ihan kapteenin takana. Seuraavassa tuokiossa hän olisi
sievästi siirtynyt kapteenin ohitse, eikä tätä merkillistä kertomusta
olisi ikinä kirjoitettu. Mutta juuri silloin hän sattui kääntymään,
jättääkseen loordi ja lady Greystoken, kompastui merimieheen ja
kaatui suinpäin kannelle, potkaisten kumoon vesiämpärin, jonka
likainen sisällys valeli hänet läpimäräksi.

Aluksi tämä vahinko oli hullunkurinen, mutta sitä kesti vain hetken.
Päästäen suustaan hirveän sadatustulvan ja lennähtäen kasvoiltaan
tulipunaiseksi raivosta kapteeni tempausi pystyyn ja löi hirveällä
iskulla merimiehen pitkäkseen kannelle.

Mies oli vähänlainen ja vanhahko, ja siksi kapteenin tylyys tuntui
vielä raaemmalta. Mutta toinen merimies ei ollut vanha eikä
pienikokoinen, vaan oikea jättiläinen, mustaviiksinen, leveäharteinen
roikale, jolla oli niska kuin härällä.

Nähdessään toverinsa tuupertuvan hän kyyristyi ja ilkeästi murahtaen
hyökkäsi kapteenin kimppuun, joka sai niin tuiman iskun, että
lyyhistyi polvilleen.

Kapteenin tulipunaiset kasvot kävivät nyt äkkiä kalpeiksi, sillä
tämä oli kapina, joita hän oli villin, myrskyisen elämänsä aikana
kokenut ja kukistanut ennenkin. Malttamatta edes nousta hän vetäisi
revolverin taskustaan ja laukaisi suoraan edessään olevaan valtavaan
lihasvuoreen. Mutta vaikka hän oli nopea liikkeissään, niin Clayton
oli miltei yhtä nopea, niin että merimiehen sydämeen aiottu luoti
sattuikin sääreen, sillä loordi löi kapteenin käden alas samassa
hetkessä kuin näki aseen välähtävän auringonpaisteessa.

Clayton ja kapteeni vaihtoivat sanoja keskenään, ja edellinen antoi
selvästi ymmärtää, että häntä ei miellyttänyt miehistöä kohtaan
osoitettu raakuus ja ettei hän sietäisi mitään sellaista sinä aikana,
jolloin hän ja lady Greystoke olivat matkustajina laivalla.

Kapteeni oli vastaamaisillaan kiivaasti, mutta lähemmin ajateltuaan
hän käännähti kantapäillään ja meni tuiman näköisenä peräpuolelle.

Hänen ei tehnyt mieli asettua vastustamaan englantilaista virkamiestä,
sillä kuningattaren mahtava käsi piteli rangaistusasetta, jota hän
kunnioitti ja pelkäsi -- Englannin kauaskantavaa laivastoa.

Molemmat merimiehet nousivat, ja vanhempi auttoi haavoittunutta
toveriansa. Iso mies, joka vertaistensa piirissä tunnettiin nimeltä
Musta Mikko, koetti varovasti säärtään, ja huomattuaan, että sillä
vielä voi astua, hän kääntyi Claytoniin päin ja lausui muutaman
jäykän sanan kiitokseksi.

Vaikka miehen ääni oli yrmeä, olivat hänen sanansa kuitenkin
ilmeisesti tarkoittaneet hyvää. Melkein jo ennenkuin hän oli
lopettanut pienen puheensa, hän kääntyi ja lähti ontuen kanssiin
päin, nähtävästikin aikoen estää kaikki pitemmät selitykset.

He eivät nähneet häntä moneen päivään, eikä kapteenikaan suvainnut
lausua heille muuta kuin äreitä murahduksia, kun oli suorastaan pakko
puhua heille.

He ruokailivat kapteenin kajuutassa kuten ennen tätä onnetonta
tapausta, mutta hän piti tarkkaa vaaria, että tehtävät aina estivät
häntä syömästä samaan aikaan.

Muu päällystö oli jäykkiä, sivistymättömiä miehiä, eikä suurestikaan
yläpuolella komentamaansa miehistöä, ja he olivat mielissään, kun
ei tarvinnut seurustella

Last Page Next Page

Text Comparison with The Outlaw of Torn

Page 9
Toward this enchanting spot slowly were walking the Lady Maud and her little charge, Prince Richard; all ignorant of the malicious watcher in the window behind them.
Page 23
Bronzed and hardy from his outdoor life; of few words, for there was none that he might talk with save the taciturn old man; hating the English, for that he was taught as thoroughly as swordsmanship; speaking French fluently and English poorly--and waiting impatiently for the day when the old man should send him out into the world with clanking armor and lance and shield to do battle with the knights of England.
Page 30
First they had stripped them and, when they took account of the spoils of the combat, they found themselves richer by three horses with full trappings, many pieces of gold and silver money, ornaments and jewels, as well as the lances, swords and chain mail armor of their erstwhile guests.
Page 36
The youth narrated the events of the morning, concluding with, "These, then, be my men, father; and together we shall fare forth upon the highways and into the byways of England, to collect from the rich English pigs that living which you have ever taught me was owing us.
Page 41
Before them, on the highroad, five knights in armor were now engaged in furious battle with a party of ten or a dozen other steel-clad warriors, while crouching breathless on her palfry, a young woman sat a little apart from the contestants.
Page 65
Thus the keen dagger in the girl's hand put an end to all hopes of entering without completely demolishing the door.
Page 66
" And with a vile oath he grasped the girl roughly by the arm, and dragged her toward the little doorway at the side of the room.
Page 67
I give you the word of honor of Norman of Torn.
Page 73
It was a gorgeous, impressive spectacle, but one so common in those fierce, wild days, that none thought it worthy of more than a passing backward glance.
Page 74
Shandy rode ahead with a flag of truce, and when he was beneath the castle walls Simon de Montfort called forth: "Who be ye and what your mission? Peace or war?" "It is Norman of Torn, come in peace, and in the service of a De Montfort," replied Shandy.
Page 82
Thou be my best friend; in truth, my father; none other have I ever known, for the little old man of Torn, even though I be the product of his loins, which I much mistrust, be no father to me.
Page 93
The day was drawing to a close and, as dusk fell and the room darkened, he became more and more impatient.
Page 107
And so the Outlaw of Torn and his mother met and parted after a period of twenty years.
Page 109
One was that the girl he had left still loved him, and that some day, mayhap tomorrow, she would suffer because she had sent him away; and the other was that he did not love her, that his heart was locked in the fair breast of Bertrade de Montfort.
Page 117
" "A bridle for thy tongue, my friend," replied Norman of Torn, "were in better taste than a halter for my neck.
Page 123
Had Edward not gone so far afield in pursuit of the Londoners, the victory might easily have been on the side of the royalists early in the day, but by thus eliminating his division after defeating a part of De Montfort's army, it was as though neither of these two forces had been engaged.
Page 130
In no way, save the gray hair and the parchment-surfaced skin, had the old fellow changed in all these years.
Page 134
Neither did I know, until I heard his battle cry, whether he would fall upon baron or royalist.
Page 143
"Who takes the man Bertrade de Montfort loves must take Philip of France as well.
Page 144
"His life was clean, thine be rotten; he was loyal to his friends and to the downtrodden, ye be traitors at heart, all; and ever be ye trampling upon.