Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 15

ja takoi häntä
kaikin voimin päähän ja hartioihin paksulla kalikalla, kunnes kallo
oli ihan mäsänä.

Sitten hän sai näkyviinsä Kaalan, naarasapinan, joka palasi
ruuanhakuretkeltä pienokainen sylissään eikä tiennyt mitään mahtavan
uroksen mielialasta, ennenkuin toisten äänekkäät varoitukset saivat
hänet henkensä kaupalla pyrkimään turvaan.

Mutta Kertshak oli hänen kintereillään, jopa niin lähellä, että oli
jo vähällä tarttua hänen toiseen nilkkaansa. Silloin Kaala suoritti
hyvin pitkän hypyn toisesta puusta toiseen -- vaarallisen tempun,
johon apinat vain harvoin turvautuvat, paitsi jos vaara on niin
uhkaava, että muuta mahdollisuutta ei ole. Hän onnistui hypyssään,
mutta kun hän tarttui toisen puun oksaan, pakotti raju tärähdys pikku
apinan hellittämään otteensa, vaikka se pitikin kovasti kiinni emonsa
kaulasta, niin että paiskautui kymmenen metrin korkeudesta maahan.

Säikähdyksestä kiljaisten Kaala riensi päistikkaa sen luo eikä enää
ajatellut vaarallista Kertshakia. Mutta kun hän painoi pienoista
runneltua ruumista rintaansa vasten, oli henki siitä jo lähtenyt.

Hän istui maassa hiljaa vaikeroiden ja hyväillen sylissään pikku
ruumista. Kertshak antoi hänen nyt olla rauhassa. Lapsen onneton
kuolema sai hänen raivohullaannuksensa lauhtumaan yhtä nopeasti kuin
se oli hänet vallannutkin.

Kertshak oli tavattoman iso kuningasapina, joka painoi ainakin
puolitoistasataa kiloa. Hänen otsansa oli hyvin matala ja taaksepäin
loiveneva, silmät pienet ja verestävät, likellä toisiaan karkean,
litteän nenän juuressa. Korvat olivat isot ja ohuet, mutta kuitenkin
pienemmät kuin useilla muilla hänen lajiinsa kuuluvilla.

Hirveän mielenlaatunsa ja valtavan voimansa nojalla hän oli päässyt
yksinvaltiaaksi sen pienen heimon keskuuteen, jossa hän oli syntynyt
noin kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt, kun hän oli parhaissa
voimissaan, ei yksikään apina koko aarniometsässä, jossa hän samoili,
uskaltanut häntä vastustaa, eivätkä myöskään toiset, isommat eläimet
häntä hätyyttäneet.

Ainoastaan vanha Tantor, norsu, ei pelännyt häntä -- ja hän oli
myös ainoa, jota Kertshak pelkäsi. Kun Tantor antoi äänensä kuulua,
silloin tämä iso apina heimolaisineen kiirehti puiden korkeimmille
oksille.

Siihen ihmisapinain heimoon, jota Kertshak hallitsi rautaisin
kourin ja paljastetuin torahampain, kuului noin kahdeksan perhettä,
jokaisessa näistä täysikäinen uros vaimoineen ja lapsineen, niin että
koko heimossa oli noin kuusi- tai seitsemänkymmentä apinaa.

Kaala oli Tublatin -- mikä merkitsee murskattua nenää -- nuorin
vaimo, ja se lapsi, jonka hän äsken menetti, oli hänen ensimmäisensä,
sillä hän oli vasta yhdeksän tai kymmenen vanha.

Mutta näinkin nuorena hän oli jo iso ja voimakas -- komea,
siromuotoinen eläin, jonka pyöreä, korkea otsa todisti hänellä olevan
enemmän älyä kuin useimmilla hänen heimolaisillaan. Niinpä hän myös
kykeni syvemmin tuntemaan äidinrakkautta ja äidinsurua.

Mutta silti hän oli apina, iso, petomainen, hirveä eläin, kuuluen
gorilloille läheisesti sukua olevaan lajiin, joka on niitä paljon
älykkäämpi. Juuri tämä älykkyys ja gorillain tapainen voima ovat
syynä siihen, että nämä apinat ovat peloittavimpia ihmisten
edeltäjistä.

Kun apinat huomasivat, että Kertshakin raivo oli mennyt, alkoivat
ne hiljalleen laskeutua lehväisistä pakopaikoistaan ja palasivat
keskeytyneihin toimiinsa. Nuoret leikkivät ja telmivät puiden
ja pensaiden seassa. Jotkut täysikasvuiset loikoivat pitkällään
kuihtuneen ja mätänevän

Last Page Next Page

Text Comparison with Jungle Tales of Tarzan

Page 19
Tantor must needs spend the better part of his life in filling his immense stomach against the needs of his mighty thews.
Page 20
Fruits, berries, and tender plantain found a place upon his menu in the order that he happened upon them, for he did not seek such foods.
Page 22
Now the giant pachyderm was but a few yards from the hidden death lurking in his path, and the blacks, certain of success, were screaming and dancing in his wake, waving their war spears and celebrating in advance the acquisition of the splendid ivory carried by their prey and the surfeit of elephant meat which would be theirs this night.
Page 25
With raised spears they encircled him as for a moment longer he stood listening.
Page 58
A river winds close beside the village of the black men.
Page 65
Momaya, Tibo's mother, grief-stricken at the loss of her boy, had consulted the tribal witch-doctor, but to no avail.
Page 75
Tarzan of the Apes is a man, and it must be that man walks alone.
Page 94
Here he again made it fast, and taking the loose end in his hand, clambered quickly down among the branches as far as the rope would permit him to go; then he swung out upon the end of it, his lithe, young body turning and twisting--a human bob upon a pendulum of grass--thirty feet above the ground.
Page 98
had stretched a hand from the heavens and pressed His flat palm down upon the world.
Page 110
There is little humor in the jungle that is not grim and awful.
Page 116
so that now, as he sat perched in the tree above the feasting blacks, he experienced all the pangs of famine and his hatred for his lifelong enemies waxed strong in his breast.
Page 121
Never in all his life had Tarzan's senses deceived him badly, and so, naturally, he had great faith in them.
Page 127
It was very real and, yet, he did not know.
Page 130
From the tree above him little Gazan looked down and witnessed the stranger bull's discomfiture.
Page 133
Hundreds of times had he played thus.
Page 134
He was beginning to become peeved and had about made up his mind to chastise Teeka for wandering so far afield when he wanted her.
Page 138
Tarzan felt that they must be almost upon the quarry, for the scent spoor was becoming stronger and stronger, when the jungle was suddenly shot by livid lightning, and a deafening roar of thunder reverberated through the heavens and the forest until the earth trembled and shook.
Page 147
The apes lived to eat and sleep and propagate.
Page 158
Not until then did they gain courage to pursue him, and when they had come in force, with brandished spears and loud war cries, the quarry was gone.
Page 168
His bloodshot eyes blazed with wrath, his upper lip curled up to expose his fighting fangs, and the hair upon his spine stood erect, and then a rodent scurried across the open and Taug sprang to seize it.