Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 14

oli kyennyt tällaiseen outoon työhön, se
kummastutti häntä itseäänkin. Mutta hän rakasti työtä, sillä hän
ahersi vaimonsa ja sen hennon olennon vuoksi, joka oli tullut
heitä ilahduttamaan, vaikka se samalla sadoin kerroin lisäsi hänen
vastuunalaisuuttaan ja aseman kauheutta.

Seuraavan vuoden aikana kävivät Claytonin kimppuun useinkin ne isot
apinat, jotka nyt näyttivät alituisesti hätyyttävän majaa, mutta kun
hän ei enää milloinkaan mennyt ulos ilman pyssyjä ja revolvereita, ei
hänen tarvinnut suurestikaan pelätä näitä valtavia petoja.

Hän oli vahvistanut ikkunaristikkoja, sommitellut oveen erikoisen
puisen lukkolaitteen, niin että ollessaan metsästämässä tai hedelmiä
keräämässä hänen ei tarvinnut vähääkään pelätä petojen sillä välin
tunkeutuvan majaan.

Alkuaikoina hän ampui paljon riistaa majan ikkunoista, mutta lopulta
eläimet oppivat pelkäämään tätä merkillistä pesää, josta kuului hänen
pyssynsä julma pauke.

Joutoaikoina Clayton usein luki vaimolleen ääneen kirjavarastosta,
jonka hän oli tuonut mukanaan heidän uutta kotiaan varten.
Kirjojen joukossa oli useita lapsille aiottuja -- aapisia, kuva- ja
lukukirjoja -- sillä he olivat ottaneet lukuun, että heidän
pikku lapsensa olisi kyllin vanha niitä tarvitsemaan, ennenkuin
he saattoivat toivoa pääsevänsä takaisin Englantiin. Toisin ajoin
Clayton teki heidän merkillisestä elämästään muistiinpanoja
päiväkirjaansa, johon hän oli tottunut kirjoittamaan ranskaksi. Tätä
kirjaa hän säilytti lukitussa metallilaatikossa.

Kun oli kulunut vuosi pikku pojan syntymästä, nukahti lady Alice
eräänä yönä rauhallisesti ikuiseen uneen. Niin hiljainen oli hänen
loppunsa, että Clayton vasta monta tuntia myöhemmin heräsi tajuamaan,
että hänen vaimonsa oli kuollut. Vasta vähitellen hän pääsi selville
asemansa kauheudesta, ja epäiltävää on, ymmärsikö hän milloinkaan
täysin, mikä tavaton suru ja peloittava vastuu oli tullut hänen yksin
kannettavaksensa nyt, kun oli pidettävä huolta pienoisesta olennosta,
joka vielä oli rintalapsi.

Viimeinen muistiinpano hänen päiväkirjassaan on tehty lady
Alicen kuoleman jälkeisenä aamuna. Siinä hän kertoo onnettomat
yksityiskohdat niin asiallisesti, että se yhä lisää traagillisuutta,
sillä se todistaa pitkällisen surun ja toivottomuuden synnyttämää
turtumusta, jota tuskin tämäkään julma isku saattoi enää pahentaa.

"Pieni poikani itkee ruokaa -- voi, Alice, mitä minun on tehtävä?"

Kun John Clayton oli kirjoittanut nämä sanat, jotka olivat hänen
viimeisensä, laski hän väsyneesti päänsä käsivarsien varaan pöydälle,
jonka hän oli nikkaroinut vieressään kylmänä ja mykkänä makaavalle
Alicelle. Pitkään aikaan ei mikään keskeyttänyt aarniometsän
kuolonomaista hiljaisuutta, paitsi että kuului pienoisen poikalapsen
säälittävää vaikeroimista.




NELJÄS LUKU

Apinat


Metsässä jonkun matkan päässä rannikolta riehui vanha Kertshak,
apinakuningas, kansansa kesken vihan vimmassa.

Nuoremmat ja kepeämmät hänen heimonsa jäsenistä pakenivat hänen
vihansa tieltä suin päin korkeiden puiden ylemmille oksille, jotka
tuskin kannattivat heidän painoansa, mutta mieluummin he sielläkin
panivat henkensä alttiiksi kuin olivat tekemisissä Kertshakin kanssa
silloin kun tämä oli hillittömän raivonsa vallassa. Toiset urokset
hajaantuivat eri suuntiin, mutta vasta sen jälkeen kun raivostunut
peto oli eräältä heistä murskannut selkärangan poikki valtavien
leukojensa välissä.

Muuan onneton nuori naaras sattui hellittämään epävarman otteensa
korkean oksan latvassa ja mätkähti maahan melkein Kertshakin
jalkoihin.

Hurjasti kiljahtaen Kertshak hyökkäsi hänen kimppuunsa, repäisi
mahtavilla hampaillaan ison palan hänen kyljestään

Last Page Next Page

Text Comparison with The People That Time Forgot

Page 0
Further, neither she nor Bowen had been mentioned among the list of survivors; nor had the body of either of them been recovered.
Page 1
" "It is stupendous--if true," I replied.
Page 3
Bowen Tyler's manuscript had made it perfectly evident to all that the subterranean outlet of the Caspakian River was the only means of ingress or egress to the crater world beyond the impregnable cliffs.
Page 19
The face and voice of the beautiful girl who leaned so eagerly toward me as she tried to explain the meaning of some word or correct my pronunciation of another quite entirely occupied my every faculty of perception.
Page 21
The opening by means of which we were to reach the outside was barricaded with a few large fragments which did not by any means close it entirely; but through the apertures thus left no large animal could gain ingress.
Page 22
Very gently the paw toyed with the great rock that partly closed the entrance, pushed and pulled upon it and then very deliberately drew it outward and to one side.
Page 24
I recall that it was then I first regretted that she was only a little untutored savage and so far beneath me in the scale of evolution.
Page 27
I enjoyed immensely hearing and answering her, so naive were many of her queries and so filled with wonder was she at the things I told her of the world beyond the lofty barriers of Caspak; not once did she seem to doubt me, however marvelous my statements must have seemed; and doubtless they were the cause of marvel to Ajor, who before had never dreamed that any life existed beyond Caspak and the life she knew.
Page 41
"There is no such people," asserted the Band-lu quite truthfully, toying with his spear in a most suggestive manner.
Page 42
At last he spoke.
Page 43
Come! I have no more time to waste in words.
Page 48
"I am a cos-ata-lo," commenced Ajor, and then she turned toward me.
Page 51
We were not ten feet above the ground when they overtook us, and at the edge of a forest.
Page 55
At the report, the two Band-lu lunged forward upon their faces.
Page 61
Therefore, in order to disarm him of any thought that I might entertain suspicion as to his sincerity, I promptly and courteously accepted his invitation.
Page 64
I have forgotten to mention the dogs of Kro-lu.
Page 65
There was an atmosphere of peace and security within that village that I had not hoped to experience within Caspak, and after what I had passed through, it must have cast a numbing spell over my faculties of judgment and reason.
Page 70
That I could escape the village I was not at all sure; but of one thing I was positive; that it would do neither Ajor nor myself any service to remain where I was and be captured; so with Nobs, bloody but happy, following at heel, I turned down the first alley and slunk away in the direction of the northern end of the village.
Page 79
There was ample cover, what with solitary trees and dotting bushes so that I found no difficulty in stalking up wind to within fifty feet of my quarry--a large, sleek doe unaccompanied by a fawn.
Page 82
The splendid creatures seemed more curious than fearful, making no effort to escape until Nobs was quite close to them; then they trotted slowly away, but at right angles.