Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 133

kiitos!" huudahti hän. "Pelkäsin pahinta, kunnes näin
autonne, Clayton. Minun oli pakko kääntyä eteläisellä tiellä ja
palata kaupunkiin, josta sitten suuntasin itään päin tälle tielle.
Luulin, ettemme koskaan saavuttaisi maatilaa."

Kukaan ei näkynyt suuresti innostuvan. Tarzan silmäili Robert
Canleria niinkuin Sabor silmäilee saalistaan.

Jane Porter vilkaisi häneen ja yskähti hermostuneesti.

"Herra Canler", sanoi hän, "tämä on monsieur Tarzan, vanha tuttava".

Canler kääntyi ja ojensi kätensä. Tarzan nousi ja kumarsi niinkuin
vain D'Arnot oli voinut hänelle opettaa, mutta ei näkynyt havaitsevan
Canlerin kättä. Canler taas ei ollut tätä laiminlyöntiä huomaavinaan.

"Saan esitellä pastori Tousleyn, Jane", sanoi Canler kääntyen
pappismieheen. "Herra Tousley -- neiti Porter."

"Voimme vihityttää itsemme heti", sanoi Canler. "Sitten meidän sopii
ajaa kaupunkiin ja lähteä keskiyön junalla."

Tarzan käsitti suunnitelman. Hän katseli puoliksi suljetuilla
silmillään Jane Porteria, mutta ei hievahtanut.

Neitonen epäröitsi. Huoneessa olijat tunsivat hermostunutta
jännitystä, ja kaikki olivat ääneti.

"Emmekö voisi odottaa muutamia päiviä?" kysyi Jane. "Olen aivan
lamaantunut. Tänään olen kokenut niin paljon."

Canler tunsi jokaisen läsnäolijan vihamieliset ajatukset. Häntä
suututti.

"Olemme odottaneet niin kauan kuin aioin odottaa", sanoi hän
epäkohteliaasti. "Sinä lupasit tulla vaimokseni. En halua enempää
ilveilyä. Olen hankkinut lupakirjan ja tässä on pappi. Tulkaa, herra
Tousley; tule, Jane. Täällä on kylliksi todistajiakin -- enemmän
kuin tarpeeksi", lisäsi hän epämiellyttävään sävyyn, ja tarttuen
Jane Porterin käsivarteen alkoi taluttaa neitosta virkatoimitukseen
valmistuvan pastorin luo. Mutta tuskin hän oli astunut askeleenkaan
ennenkuin teräksenluja koura puristi häntä käsivarresta. Toinen käsi
iskeytyi hänen kurkkuunsa, ja nyt ravisteltiin häntä ilmassa kuin
kissa ravistelee hiirtä.

Jane Porter kääntyi kauhistuneena Tarzania kohti. Ja vilkaistessaan
miehen kasvoihin hän näki taas helakanpunaisen juovan tämän otsalla.

Jane tiesi, että hänen villissä sydämessään kuohui murhan halu, ja
kauhusta huudahtaen hän ryntäsi esiin apinaihmistä taltuttamaan.
Mutta hänen pelkonsa kohdistui pikemmin Tarzaniin kuin Canleriin,
sillä hän tiesi, kuinka ankaraan rangaistukseen oikeus tuomitsee
miestaposta.

Ennenkuin hän ehti heidän luokseen, oli kuitenkin jo Clayton
hypähtänyt Tarzanin viereen ja yritti kiskoa Canleria hänen
kynsistään. Mahtavan käsivarren yhdellä ainoalla pyyhkäisyllä
sinkautettiin englantilainen huoneen toiselle puolelle; mutta silloin
Jane Porter laski oikean kätensä lujasti Tarzanin ranteelle ja
katsahti häntä silmiin.

"Minun tähteni", pyysi hän.

Puristus Canlerin kurkussa hölleni.

Tarzan loi katseensa kauniisiin kasvoihin, jotka olivat hänen
edessään. "Haluatteko, että tämä saa elää?" kysyi jättiläinen
kummastuneena.

"En tahdo, että hän kuolee teidän kätenne kautta, ystäväni", vastasi
tyttö. "En soisi teistä tulevan murhaajaa."

Tarzan irroitti kätensä Canlerin kurkusta.

"Vapautettako neidin hänen lupauksestaan?" kysyi hän. "Se on henkenne
hinta."

Hengästynyt Canler nyökkäsi.

"Lähdettekö tiehenne ettekä koskaan enää hätyyttele?"

Taaskin nyökkäsi mies päällänsä, ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet,
häntä niin läheltä uhanneen kuoleman pelosta.

Tarzan päästi hänet, ja Canler horjui ovea kohti. Siinä tuokiossa
hän oli mennyt ja kauhun valtaama pappismies hänen mukanaan. Tarzan
kääntyi Jane Porterin puoleen.

"Saanko puhutella teitä hetkisen kahdenkesken?" kysyi hän. Tyttö
nyökkäsi ja lähti kävelemään pienen ravintolan ahtaalle kuistille
vievää ovea kohti. Hän astui ulos Tarzania

Last Page Next Page

Text Comparison with The Outlaw of Torn

Page 12
Too far he had gone, however, to back down now, and, had he left the Lady Maud alive, the whole of the palace guard and all the city of London would have been on his heels in ten minutes; there would have been no escape.
Page 13
Concealing the child beneath the other articles of clothing, he pushed off from the bank, and, rowing close to the shore, hastened down the Thames toward the old dock where, the previous night, he had concealed his skiff.
Page 16
search of Til, whom he now thoroughly mistrusted and feared.
Page 25
"We seek the castle of Sir John de Stutevill.
Page 31
There was no bite in the tones of his good-natured retort, and so, smiling, the boy raised his visor.
Page 33
behind him to tie his neck with a halter later, and dead men talk the least.
Page 37
He was on his feet in an instant, spitting blood, and in a towering rage.
Page 49
"I cannot tell you, being but poorly trained in courtly ways, what I should like to tell you, that you might know how much your friendship means to me.
Page 70
"Ho, John! Ho, Guy! To the rescue, quick!" he shrieked, and drawing his sword, he attempted to back quickly toward the main doorway of the hall; but the man in armor was upon him and forcing him to fight ere he had taken three steps.
Page 75
I admire your bravery and your candor, but while you continue the Outlaw of Torn, you may not break bread at the table of De Montfort as a friend would have the right to do.
Page 89
Then, wheeling their horses and throwing away the butts of their now useless lances, De Conde and the officer advanced with drawn swords.
Page 105
"I owe you much.
Page 115
The long winter evenings within the castle of Torn were often spent in rough, wild carousals in the great hall where a thousand men might sit at table singing, fighting and drinking until the gray dawn stole in through the east windows, or Peter the Hermit, the fierce majordomo, tired of the din and racket, came stalking into the chamber with drawn sword and laid upon the revellers with the flat of it to enforce the authority of his commands to disperse.
Page 116
"And, as you doubtless cannot read, I will read the King's commands to you.
Page 117
But come, let us see what the King writes to his friend, the Outlaw of Torn.
Page 123
And when they had killed the occupants of the car, they found that Simon de Montfort was not among them, but instead he had fastened there three important citizens of London, old men and influential, who had opposed him, and aided and abetted the King.
Page 124
Instantly the tide turned, and it was by only the barest chance that the King himself escaped capture, and regained the temporary safety of Lewes.
Page 126
With a shriek that might have been heard at Lewes, she dropped the dish upon the stone floor and, turning, ran, still shrieking at the top of her lungs, straight for the great dining hall.
Page 144
He had devoted years of his life to training that mighty sword arm that it might deal out death to others, and now--ah! The grim justice of the retribution he, at last, was to fall before its diabolical cunning.
Page 147
The Prince will live.