Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 129

kiihtyä verenhimoksi.

Varhain seuraavana aamuna Canler lähti kaupunkiin.

Idässä saattoi metsän yllä nähdä savupilven, sillä jo viikkokauden
oli metsäpalo raivonnut jokseenkin lähellä, mutta kun tuuli yhä
pysytteli lännessä, ei heitä uhannut mikään vaara.

Puolenpäivän tienoissa Jane Porter meni kävelemään. Hän ei tahtonut
Claytonia seuraansa, vaan halusi olla yksin, sanoi hän, ja Clayton
mukautui hänen toivomukseensa.

Kotona istuivat professori Porter ja herra Philander vilkkaasti
keskustelemassa jostakin tärkeästä tieteellisestä kysymyksestä.
Esmeralda torkkui keittiössä, ja Clayton, joka vielä oli väsynyt
unettoman yön jälkeen, oli heittäytynyt arkihuoneen sohvalle ja
vaipui pian levottomaan horrokseen.

Idässä nousivat mustat savupilvet korkeammalle taivasta kohti. Äkkiä
ne alkoivat pyöriä ja sitten nopeasti ajautua länteen päin. Yhä
sakeampina ne tulivat. Vuokraajan väki oli poissa kotoa, sillä nyt
oli kaupungissa markkinapäivä, eikä kukaan ollut näkemässä tulen
lähestymistä.

Pian olivat liekit levinneet etelään ja siten katkaisseet Canlerilta
paluutien. Tuulen henki vei nyt metsäpaloa pohjoiseen, sitten muuttui
tuulen suunta, ja liekit pysyivät melkein alallaan, ikäänkuin
näkymättömän käden pidättäminä.

Äkkiä ilmestyi koillisesta musta auto kiitäen hurjaa vauhtia pitkin
tietä.

Nytkähtäen se seisahtui rakennuksen eteen, ja siitä hypähti
mustatukkainen jättiläinen, joka heti ryntäsi sisälle. Sohvalla
makasi Clayton. Mies pysähtyi hämmästyneenä, mutta seuraavassa
tuokiossa hän kumartui nukkuvan puoleen ja ravisti tätä olkapäästä,
huutaen:

"Herätkää, Clayton! Hullujako te kaikki olette täällä? Ettekö tiedä,
että tulipalo on jo melkein saartanut teidät! Missä on neiti Porter?"

Clayton kavahti pystyyn. Hän ei tuntenut vierasta, mutta ymmärsi
hänen sanansa ja syöksyi ulos kuistille.

"Hitto vie!" huusi hän ja ryntäsi takaisin sisään. "Jane Jane! Missä
te olette?"

Kohta tulivat paikalle Esmeralda, professori Porter ja herra
Philander.

"Missä neiti Jane on?" kovisti Clayton, tarttui Esmeraldan hartiaan
ja ravisti vimmatusti.

"Oi, laupias taivas; massa Clayton, neiti meni kävelemään."

"Eikä hän ole vielä palannut?" Ja vastausta odottamatta Clayton
juoksi pihalle, jonne toisetkin häntä seurasivat.

"Minne päin hän lähti?" huusi mustatukkainen jättiläinen Esmeraldalle.

"Tuonne päin", ruikutti pelästynyt neekerinainen, osoittaen etelään,
missä valtava tulimeri kohisi sulkien näköalan.

"Ottakaa kaikki nämä ihmiset toiseen autoon, jonka näin tänne
tullessani talon edessä, ja ajakaa sitten pohjoista kohti niin pian
kuin pääsette", komensi vieras Claytonia. "Oma autoni saa jäädä
tänne. Jos löydän neiti Porterin, on se hyvään tarpeeseen. Muussa
tapauksessa sitä ei tarvitse kukaan. No, tehkää nyt, kuten sanoin",
lisäsi hän, kun Clayton epäröi.

Sitten he näkivät notkean olennon kiiruhtavan peltojen yli
luoteeseen, missä metsä ei vielä ollut syttynyt, ja jokainen heistä
tunsi, että suuri taakka oli nostettu heidän hartioiltaan. Heissä
oli äkkiä herännyt omituinen luottamus outoon mieheen, niin että he
uskoivat juuri hänen voivan pelastaa Jane Porterin, jos se muuten
enää olisi mahdollista.

"Kuka se oli?" kysyi professori Porter.

"En tiedä", vastasi Clayton. "Hän kutsui minua nimeltä ja näytti
tuntevan Janen. Esmeraldankin nimen hän tiesi."

"Hänessä oli jotakin hämmästyttävän tuttua", sanoi herra Philander,
"ja kuitenkin voin vannoa, etten ole häntä koskaan ennen nähnyt".

"No no!" huomautti professori Porter. "Tuiki merkillistä? Minäkään en
käsitä,

Last Page Next Page

Text Comparison with Thuvia, Maid of Mars

Page 2
And then the guardsmen, panting from their charge, came up just as the Prince of Dusar, bleeding at the mouth, and with drawn sword, crawled from the entanglement of the pimalia.
Page 15
Vas Kor entered the low-ceiling room.
Page 16
But two armed slaves remained on guard.
Page 21
She no longer believed in the weird soul transmigration that the therns had taught her before she was rescued from their clutches by John Carter; but she well knew the horrid fate that awaited her should one of the terrible beasts chance to spy her during its nocturnal prowlings.
Page 29
Either he had not placed himself in the centre of the tunnel, or else the blinded banth had erred in its calculations.
Page 39
His gaze upon her seemed to arouse her as from a lethargy.
Page 40
"In that direction lie Helium and Ptarth," he said.
Page 43
He leaped toward them.
Page 45
We defend ourselves.
Page 49
The intention was purely to frighten them away by the vast numbers of bowmen which we could muster upon our walls.
Page 58
But though the room was lighted, there was no sign of enemy about.
Page 60
But why not?" he mused.
Page 74
All that had caused him doubt before as to the identity of his attackers was the hairiness of their breasts, for the white apes are entirely hairless except for a great shock bristling.
Page 79
Even in the hands of the giant green men bridle reins would be hopelessly futile against the mad savagery and mastodonic strength of the thoat, and so they are guided by that strange telepathic power with which the men of Mars have learned to communicate in a crude way with the lower orders of their planet.
Page 87
"Here," he said, "is sustenance until I return again.
Page 92
"Jeds have died before," snapped Vas Kor.
Page 95
Carthoris touched Kar Komak upon the arm.
Page 97
"In the name of.
Page 98
The noble was bleeding from a dozen wounds.
Page 104
Tario or Jav, but the bowmen of an odwar of bowmen--savage fighting men, eager for the fray.