Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 125

ihmisen jälkeläisen sormet kai osoittaisivat
kummallekin kuuluvia tunnusmerkkejä?" jatkoi Tarzan.

"Niinpä luulisin", myönsi virkamies; "mutta tämä tiede ei ole
vielä niin vanha, että olisi saatu käsitellä sellaisia tapauksia.
Toistaiseksi se kykenee eroittamaan vain ihmisrodun yksilöitä. Mutta
siinä se on luotettava. Varmana saa pitää, ettei koko maailmassa
ole kahta ihmistä, joiden kaikkien sormenpäiden viivat olisivat
samanlaiset. Ja sitäkin epäilen, tokko kahdella ihmisellä yhden
ainoankaan sormen viivat täysin vastaavat toisiaan."

"Vaatiiko vertailu paljon aikaa ja vaivaa?" kysyi D'Arnot.

"Tavallisesti se suoritetaan muutamassa minuutissa, jos jäljet ovat
selvät."

D'Arnot veti taskustaan pienen mustakantisen kirjan ja alkoi selailla
sen lehtiä. Tarzan katsoi sitä hämmästyneenä. Miten se oli täällä?
D'Arnot pysähtyi eräälle sivulle, jolla oli viisi pientä tahraa, ja
antoi avatun kirjan virkamiehelle.

"Ovatko nämä jäljet samanlaiset kuin minun tai herra Tarzanin, tai
voiko yleensä sanoa näistä mitään?"

Virkamies otti pöydältä voimakkaan suurennuslasin, tutki tarkoin
kaikkia kolmea merkkiryhmää ja teki muistiinpanoja paperiliuskalle.
Nyt Tarzan käsitti, miksi he olivat tänne tulleet. Hänen elämänsä
arvoitus oli kätketty noihin mitättömiin merkkeihin. Hermot ja
lihakset jännittyneinä hän istui tuolillaan kumartuneena eteenpäin,
mutta sitten hän nojautui taas taaksepäin ja hymyili.

D'Arnot katsoi häneen kummastuen.

"Te unohdatte", sanoi Tarzan katkerasti, "että sen lapsen kuollut
ruumis, joka painoi nuo sormenjäljet, makasi isänsä majassa
kaksikymmentä vuotta ja että minä itse näin siellä pikku luurangon..."

Poliisivirkamies loi heihin ihmettelevän katseen.

"Jatka vain tutkimustasi", sanoi D'Arnot. "Sen jutun kerron sinulle
myöhemmin -- jos vain herra Tarzan antaa siihen luvan."

Tarzan nyökkäsi.

"Mutta se on hullutusta, rakas D'Arnot", väitti hän. "Pikku sormet
ovat haudattuina Afrikan länsirannikolle."

"Siitä en ole niinkään varma, Tarzan", vastasi D'Arnot. "Onhan se
tosin mahdollista, mutta jollette ole John Claytonin poika, niin
kuinka te jouduitte sinne kirottuun viidakkoon, jonne ei yksikään
valkoinen mies kuin John Clayton ollut jalallaan astunut?"

"Taas te unohdatte -- Kaalan", vastasi Tarzan.

"Minä en välitä siitä, mitä apina on uskotellut", sanoi D'Arnot.

Molemmat olivat puhellessaan joutuneet leveän ikkunan eteen, josta
nyt katselivat bulevardia. Jonkin aikaa he tarkkasivat vilkasta
katuelämää, kumpikin omiin ajatuksiinsa vaipuneina.

-- Nähtävästi vaatii sormenjälkien vertailu aikaa, -- ajatteli
D'Arnot ja kääntyi katsomaan virkamiestä. Kummastuksekseen hän näki
ystävänsä nojaavan tuolin selkämykseen ja nopeasti silmäilevän pienen
päiväkirjan lehtiä. D'Arnot yskähti. Virkamies katsahti häneen ja
nosti sormensa merkiksi, että häntä ei saisi keskeyttää lukemisessaan.

D'Arnot kääntyi taas ikkunaan päin ja sitten virkamies alkoi puhua.

"Hyvät herrat", sanoi hän. Molemmat astuivat hänen luokseen. "Tässä
on ilmeisesti joitakin erikoiskohtia, joilla on suuri merkitys, ja ne
vaativat lähempää tutkimista, ennenkuin voi antaa ehdottoman varman
lausunnon. Pyydän siis, että koko asia jätetään minun haltuuni,
kunnes erikoistuntijamme, herra Desquerc, tulee takaisin. Se ei kestä
kauemmin kuin pari päivää."

"Olin toivonut että saisimme heti tietää", vastasi D'Arnot. "Herra
Tarzan matkustaa jo huomenna Amerikkaan."

"Lupaan, että viimeistään kahden viikon päästä voit sähköttää hänelle
tuloksen", selitti virkamies, "mutta minkälainen se on, sitä en
uskalla vielä ennustaa.

Last Page Next Page

Text Comparison with A Princess of Mars

Page 0
[Frontispiece: With my back against a golden throne, I fought once again for Dejah Thoris] A PRINCESS OF MARS by Edgar Rice Burroughs To My Son Jack FOREWORD To the Reader of this Work: In submitting Captain Carter's strange manuscript to you in book form, I believe that a few words relative to this remarkable personality will be of interest.
Page 6
However, I am not prone to sensitiveness, and the following of a sense of duty, wherever it may lead, has always been a kind of fetich with me throughout my life; which may account for the honors bestowed upon me by three republics and the decorations and friendships of an old and powerful emperor and several lesser kings, in whose service my sword has been red many a time.
Page 8
The opening was about four feet in height and three to four feet wide, and at this opening the trail ended.
Page 9
As I was continuing my examination I commenced to feel a pleasant drowsiness creeping over me which I attributed to the fatigue of my long and strenuous ride, and the reaction from the excitement of the fight and the pursuit.
Page 22
The principal chieftain then evidently signified a desire to see me perform, and, motioning me to follow, he started with Tars Tarkas for the open plaza.
Page 27
I felt fairly secure in my belief that I could escape him should he pursue me once I was outside the building, for I had begun to take great pride in my ability as a jumper.
Page 33
As the women caught the young they fell out of line and returned to their respective chariots, while those who fell into the hands of the young men were later turned over to some of the women.
Page 37
Each carried a strange banner swung from stem to stern above the upper works, and upon the prow of each was painted some odd device that gleamed in the sunlight and showed plainly even at the distance at which we were from the vessels.
Page 45
I longed to explore the country before me, and, like the pioneer stock from which I sprang, to view what the landscape beyond the encircling hills might disclose from the summits which shut out my view.
Page 46
My walk to the hills occupied but a few minutes, and I found nothing of particular interest to reward me.
Page 53
The decoration of the walls was most elaborate, and, unlike the frescoes in the other buildings I had examined, portrayed many human figures in the compositions.
Page 54
We decided to use this room, on the second floor and overlooking the plaza, for Dejah Thoris and Sola, and another room adjoining and in the rear for the cooking and supplies.
Page 67
And when you learn, John Carter, and if I be dead, as likely I shall be ere the further moon has circled Barsoom another twelve times, remember that I listened and that I--smiled.
Page 85
.
Page 89
How I thanked the kind providence which had given me the foresight to win the love and confidence of these wild dumb brutes, for presently from the far side of the court I saw two huge bulks forcing their way toward me through the surging mountains of flesh.
Page 104
In its present condition it held the entire twenty thousand Warhoons of the assembled hordes.
Page 118
After our meal, Kantos Kan took me with him to the headquarters of the air-scout squadron and introducing me to his superior asked that I be enrolled as a member of the corps.
Page 126
" "I know but little of your customs here upon Barsoom, Dejah Thoris, but I do know that I love you, and if you meant the last words you spoke to me that day as the hordes of Warhoon were charging down upon us, no other man shall ever claim you as his bride.
Page 130
"Keep your eyes on this other one," commanded Than Kosis.
Page 153
The days of the greatness of Barsoom are over.