Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 123

nytkin köyden pään vahvaan oksaan. Silläaikaa kun peto tempoili
ja kynsi päästäkseen vapaaksi, liukui hän ääneti maahan sen taakse,
hyppäsi sen selkään hajareisin ja työnsi kerran toisensa jälkeen
pitkän puukkonsa sen sydämeen.

Sitten hän laski jalkansa hengettömän Numan ruumiille ja päästi
ilmoille heimonsa villin voittohuudon.

Hetken aikaa Tarzan seisoi siinä epäröiden, kun hänen mielessään
taistelivat velvollisuuden tunto D'Arnotia kohtaan ja valtava kaipuu
viidakon vapauteen. Hän näki edessään eräät ihanat kasvot, ja
lämpimien suudelmien muisto hyväili häntä, ja silloin häipyi entisen
elämän houkutus. Hän oli tehnyt päätöksensä.

Apinamies heitti Numan vielä lämpimän ruumiin hartioilleen ja lähti
paluumatkalle pitkin puiden oksia.

Kokonaisen tunnin olivat miehet istuneet melkein ääneti hotellin
kuistilla. He olivat koettaneet jutella eri asioista, mutta aina oli
heidän kaikkien mieleen tullut sama ajatus ja keskeyttänyt puhelun.

_"Mon Dieu!"_ sanoi vedonlyöjä vihdoin. "Minä en kestä tätä kauemmin.
Täytyy lähteä viidakkoon kivääri mukana noutamaan se hurjapää
takaisin."

"Minä tulen myös", sanoi eräs.

"Ja minä... ja minä... ja minä..." huudettiin joka taholta.

Tuntui kuin tämä päätös olisi murtanut sen lumouksen, joka ahdisti
heitä painajaisen tavoin. He kiiruhtivat kaikki asuntoihinsa ja
lähtivät sitten viidakkoa kohti, joka mies vahvasti aseistettuna.

"Mitä ihmettä se oli?" huudahti äkkiä eräs englantilainen, kun
Tarzanin villi huuto heikkona kaikuna kantautui heidän korviinsa.

"Samantapaista olen kerran ennen kuullut", sanoi muuan belgialainen
upseeri. "Olin silloin gorillan asumapaikoilla. Kantajani sanoivat
sitä urosapinan huudoksi, kun se on tappanut otuksen."

D'Arnot muisti Claytonin kuvauksen kauheasta karjunnasta, jolla
Tarzan oli ilmoittanut surmanneensa jonkun, ja hänen täytyi hymyillä,
niin kammottavaa kuin olikin kuvitella, että tuollainen ääni voisi
lähteä ihmiskurkusta -- hänen ystävänsä suusta.

Kun seurue vihdoin oli päässyt viidakon reunaan ja paraikaa
neuvotteli, kuinka he parhaiten järjestäisivät etenemisensä, yllätti
heidät likeltä kuuluva naurahdus, ja kääntyessään katsomaan näkivät
he jättimäisen olennon lähestyvän, leveillä hartioillaan kantaen
kuollutta leijonaa.

D'Arnotkin hämmästyi, sillä suorastaan mahdottomalta tuntui, että
mies oli niin pian selviytynyt leijonasta niillä kehnoilla aseilla,
jotka hänellä oli mukana, ja lisäksi kantanut valtavan ruhon
vaikeakulkuisen viidakon läpi.

Miehet tungeksivat Tarzanin ympärillä ja ahdistivat häntä
kysymyksillä, mutta hän vain hymyili ja koetti vähentää urotyönsä
arvoa.

Tarzanista tuntui tämän tempun ylistely yhtä naurettavalta kuin jos
teurastajaa kehuttaisiin lehmän tappamisesta, sillä hän oli niin
monesti surmannut saadakseen ruokaa tai itsepuolustuksekseen, että
koko juttu oli hänestä jokseenkin vähäpätöinen. Mutta näiden miesten
silmissä hän todella oli sankari, he kun metsästivät isoja otuksia
vain huvikseen.

Sitäpaitsi hän oli voittanut kymmenentuhatta frangia, sillä D'Arnot
vaati itsepäisesti, että hänen tuli ottaa rahat vastaan.

Tämä oli varsin tuntuva summa Tarzanille. Hän olikin jo alkanut
käsittää, mikä merkitys oli pienillä metalli- ja paperipalasilla,
jotka yhä siirtyivät ihmisiltä toisille, kun he söivät, joivat,
nukkuivat, pukeutuivat, työskentelivät, huvittelivat tai suojelivat
itseänsä sateelta, kylmältä tai auringolta.

Tarzanille oli selvinnyt, että rahaton ihminen oli kuoleman oma.
Tosin D'Arnot oli pyytänyt häntä olemaan huolehtimatta, koska kerran
hänellä oli enemmän kuin tarpeeksi heitä molempia varten; mutta
apinamies

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 1
Jollei sivistys ollut tehnyt mitään muuta Apinain Tarzanille, oli se toki johonkin määrin opettanut hänet kaipaamaan hänen omaan lajiinsa kuuluvien olentojen seuraa ja vilpittömällä riemulla nauttimaan toveruuden viehkeästä lämmöstä.
Page 4
Muista minulle antamaasi lupausta.
Page 14
Nainen seisoi vielä samassa paikassa käin Tarzanin sisälle astuessa, mutta kuluneiden muutaman minuutin aikana olivat hänen kasvonsa useankin kerran vaihtaneet ilmettä.
Page 25
"Olga", kuiskasi hän.
Page 29
Suuri ystävyys, joka oli syntynyt näiden kahden miehen välillä, vaikkakin heidän koko elämänsä ja kasvatuksensa oli ollut niin perin erilaista, oli vain lujittunut yhdessäolosta, sillä he olivat miehiä, joihin kumpaankin tehosivat yhtä voimakkaasti samat miehuuden, mieskohtaisen urheuden ja kunnian ihanteet.
Page 40
"Siitä ei epäilystä", vastasi apinamies.
Page 50
Vuoristosta ulos päästyään he kääntyivät etelään ja tulivat aamun valjetessa paikalle, missä hevoset seisoivat kahden joukkoon kuuluvan miehen huostassa.
Page 55
" Hän ei yrittänyt selittää pitemmältä, sillä hänestä tuntui aina, että naisen täytyi inhoten katsella sellaista, joka vielä oli niin lähellä eläintä.
Page 66
"Ja äiti on häneen ihan hullaantunut.
Page 93
"Ette tiedä sitä muusta", vastasi Tarzan, "kuin siitä, että olemme luvanneet olla tekemättä teille pahaa, jos palautatte meille norsunluumme.
Page 94
Naiset tulivat ja kyykistyivät piirin syrjään paukuttaen tom-tomejaan, taputtaen käsiään tanssijain poljennon mukaan ja yhtyen soturien lauluun.
Page 100
Mutta nyt täytyi koko toimituksen tapahtua uudestaan.
Page 103
Tähän ahtaaseen aukkoon tunkeutui Tarzan kääntäen jättiläishartiansa sivuittain, jotta laisinkaan pääsisi lävitse.
Page 107
Hän oli nuori nainen, jolla oli varsin sirot ja älykkäät kasvot.
Page 109
" Vastaus oli puolittain kysymys.
Page 111
" "Sitten sinun ei tule antautua siihen vaaraan", vastasi Tarzan nopeasti.
Page 112
Juomansa veden virkistämänä ja uudistuneen toivon kannustamana tunsi Clayton itsensä kyllin voimakkaaksi hoiperrellen kahlaamaan matalan veden läpi rannikolle, mukanaan köysi, jonka pää oli kiinnitetty veneen kokkaan.
Page 120
" "Oletteko nähneet viittäkymmentä hirveää miestä laskeutumassa kallioilta tähän metsään, lapseni?" kysyi Tarzan.
Page 129
Kukaan ei enää puhellut asiasta professori Porterille, ja hän oli niin syventynyt tieteelliseen haaveiluunsa, ettei huomannut ajan kulumista.
Page 138
Tahdon elää siihen asti, että löydän ja surmaan sen pedon!" Mutta lyhyen ponnistuksen jälkeen hän oli entistä heikompi ja vaipui jälleen mätäneville ruohoille, jotka vanhan päällystakin kera olivat olleet Jane Porterin vuoteena.