Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 121

Hän oli myös
sähköttänyt pankille ja pyytänyt rahaa, eikä heillä sitten ollut
muuta tekemistä kuin odottaa vielä kuukausi, jolloin viivytys kiusasi
heitä, kun he eivät voineet hankkia laivaa, jolla olisivat päässeet
Tarzanin aarretta noutamaan.

Heidän oleskellessaan tässä rantakaupungissa ehti "monsieur Tarzan"
hämmästyttää sekä valkoisia että mustia eräiden tapahtumien vuoksi,
jotka hänestä itsestään olivat mitättömiä.

Kerran oli muuan roteva juopunut neekeri saanut raivokohtauksen ja
herättänyt kauhua koko kaupungissa, kunnes hänen onneton kohtalonsa
johti hänet juuri sen hotellin kuistille, missä mustakutrinen
ranskalainen jättiläinen loikoili.

Puukko kädessä neekeri hyökkäsi ylös leveitä rappusia nelimiehistä
seuruetta kohti, joka istui kaikessa rauhassa maistellen absinttiaan.
Kaikki neljä lähtivät pelästyneinä pakoon, ja sitten neekeri huomasi
Tarzanin.

Karjaisten hän hyökkäsi iskemään apinamiestä, monen kymmenen pään
kurkistaessa ikkunoiden takaa ja ovien raoista, kuinka neekeriroikale
tekisi lopun ranskalais-parasta.

Tarzanin huulille tuli iloinen hymy, kuten aina taistelun alkaessa.
Kun neekeri jo kohotti puukkoaan, tarttui rautainen koura mustaan
ranteeseen ja väänsi äkkiä, niin että kuului rusahdus ja neekerin
käsi vaipui taittuneena ja voimattomana.

Hirmuinen tuska ja säikähdys sai miehen heti selviämään, ja kun
Tarzan taas istuutui tyynesti, kääntyi neekeri ja ryntäsi ulvoen alas
portaita karkuun mustien kaupunginosaan päin.

Erään toisen kerran olivat Tarzan ja D'Arnot istuneet muutamien
valkoihoisten seurassa päivällistä syömässä, kun sattumalta alettiin
puhua leijonista ja niiden metsästyksestä.

Lausuttiin eri mielipiteitä eläinten kuninkaan rohkeudesta.
Toiset pitivät sitä pelkurina, mutta kaikki myönsivät, että
viidakon hallitsijan karjuessa leirin lähellä sittenkin tuntui
turvallisemmalta, jos sattui olemaan kivääri mukana.

D'Arnot ja Tarzan olivat sopineet, että apinamiehen menneisyys oli
pidettävä salassa, eikä siis kukaan muu kuin ranskalainen upseeri
tietänyt Tarzanin läheisestä tuttavuudesta aarniometsän petojen
kanssa.

"Herra Tarzan ei ole vielä lausunut mielipidettään", virkkoi eräs
seurueesta. "Kun otaksun, että herra Tarzan on oleskellut jonkun
aikaa Afrikassa, ja tiedän hänet rohkeaksi ja urhoolliseksi mieheksi,
niin hänellä on arvatenkin myös omia kokemuksia leijonista -- eikö
niin?"

"On kyllä vähän", vastasi Tarzan kuivakiskoisesti. "Ainakin sen
verran, että voin myöntää teidän kaikkien olevan oikeassa, mitä
tulee niihin leijoniin, joita te olette tavanneet. Mutta yhtä hyvin
voisi arvostella kaikkia mustia sen villiintyneen roikaleen mukaan,
joka täällä viime viikolla rettelöitsi, tai päätellä, että kaikki
valkoiset ovat raukkoja, jos tapaa heidän joukossaan yhden pelkurin.
Eläinten välillä, hyvät herrat, on yhtä suuria eroavaisuuksia
kuin ihmisten kesken. Tänään voimme tavata leijonan, joka säikkyy
ja lähtee karkuun. Huomenna tapaamme ehkä hänen setänsä tai
kaksoisveljensä, ja ystävämme kummastelevat, miksi emme koskaan tule
takaisin viidakosta. Omasta puolestani pidän leijonaa vaarallisena ja
siksi olen aina varuillani."

"Eipä olisi metsästyksestä suurtakaan iloa", sanoi ensimmäinen
puhuja, "jos täytyisi pelätä sitä otusta, jota ajetaan takaa".

D'Arnot hymyili. Tarzanko pelkäisi!

"En ymmärrä oikein, mitä tarkoitatte pelolla", vastasi Tarzan. "Kuten
leijonilla, on pelko eri ihmisilläkin erilainen. Minulle tuottaa
metsästyksessä mielihyvää juuri se, että tiedän otuksen voivan
vahingoittaa minua yhtä paljon kuin minä sitä. Jos lähtisin leijonaa
tavoittamaan mukanani pari kivääriä ja aseidenkantaja ja pari-,
kolmekymmentä ajomiestä, niin minusta

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Terrible

Page 4
But this unknown, untraversed wild was of vast extent; grim, forbidding mountains blocked his way, torrents tumbling from rocky fastnesses impeded his progress, and at every turn he was forced to match wits and muscles with the great carnivora that he might procure sustenance.
Page 11
Almost simultaneously Tarzan's shaggy antagonist discovered the menacing figure of the great cat.
Page 45
With his knife he severed the warrior's head and carrying it to the outer edge of the recess tossed it to the ground below, then he dropped swiftly and silently down the ladder of pegs in a way that would have surprised the Kor-ul-lul who had been so sure that he could not climb.
Page 46
To cope with danger was his life and he lived his life as simply and as naturally as you live yours amidst the dangers of the crowded city streets.
Page 58
They will come and kill us and after eating a little will throw the balance to the GRYF--the GRYF and Tor-o-don are friends, because the Tor-o-don shares his food with the GRYF.
Page 60
His ruse was evidently proving successful and he was filled with elation as he led the bellowing beasts farther and farther from Pan-at-lee.
Page 71
Refreshed by food and rest, the journey toward A-lur, made in the cool of the morning along the bank of the joyous river, he found delightful in the extreme.
Page 82
"Who should know better than the son of Jad-ben-Otho?" he retorted.
Page 99
Swift runners were dispatched to the city to arouse the people there that all might be upon the lookout for Tarzan the Terrible.
Page 112
And all this he did because of his friendship for Om-at, who is gund of Kor-ul-JA and with whom I should have mated had the Ho-don not captured me.
Page 120
Dead in her breast lay hope.
Page 127
It was really Bu-lot who started it.
Page 129
He had never before seen her but he well knew from palace gossip that she could be no other than the godlike stranger whom Ko-tan had planned to make his queen.
Page 131
Should he pursue Ja-don and the woman, chancing an encounter with the fierce chief, or bide his time until treachery and intrigue should accomplish his design? He chose the latter solution, as might have been expected of such as he.
Page 162
He told them that if I was a god I would not bleed if a knife was stuck into me--if I did bleed it would prove conclusively that I was not a god.
Page 177
The warriors were advancing to the succor of their fellow when the ape-man raised his captive high above his head and flung him full in the face of the foremost attacker.
Page 188
The gorge next above Kor-ul-JA is uninhabited and here the wily Ja-don had chosen to mobilize his army for its descent upon A-lur.
Page 208
And when the brief ceremony was over and the warriors with upraised clubs had sworn fealty to their new ruler, Ja-don dispatched a trusted company to fetch O-lo-a and Pan-at-lee and the women of his own household from Ja-lur.
Page 212
On the contrary, the names of the male hairy black pithecanthropi while having an even number of syllables begin with a vowel and end with a consonant; while the females of this species have an odd number of syllables in their names which begin always with a consonant and end with a vowel.
Page 218
Pal-ul-JA.