Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 118

hyvässä tallessa, milloin
tahansa sen noudamme. Vaikka voisinkin mennä sitä hakemaan, niin
minusta tuntuu paremmalta, ettei teidän tarvitse matkata yksin. Kun
näen teidät niin avuttomaksi, D'Arnot, olen usein ihmetellyt kuinka
ihmisrotu on voinut pelastua häviämästä niin monina vuosisatoina,
josta olette minulle puhunut. Jo Sabor yksinään tuhoaisi teistä
tuhansia."

D'Arnot nauroi.

"Te alatte paremmin kunnioittaa rotuanne, kun saatte nähdä sen
armeijoja ja laivastoja, suuria kaupunkeja ja valtavia tehtaita.
Silloin käsitätte, että aivot vievät lihaksista voiton ja kohottavat
ihmisen kaikkea viidakon väkeä mahtavammaksi. Yksinään ja aseetonna
ei ihminen vedä vertoja isoille pedoille, mutta jos kymmenen miestä
lyöttäytyy yhteen ja panee järkensä ja lihasvoimansa toimimaan
villejä vihollisiaan vastaan, niin pedot eivät kykene mihinkään,
sillä ne eivät osaa ajatella ja sen mukaan vastustaa ihmisiä. Kuinka
kauan olisitte muutoin itse kestänyt viidakossa?"

"Olette oikeassa, D'Arnot", vastasi Tarzan, "sillä jos Kertshak
silloin yöllä olisi tullut Tublatin avuksi, niin minusta olisi
tullut loppu. Mutta Kertshak ei kyennyt ajattelemaan niin pitkälle,
että olisi käyttänyt hyväkseen sellaista tilaisuutta. Ei Kaalakaan,
äitini, osannut koskaan suunnitella eteenpäin. Hän vain söi, kun oli
nälkä, ja vaikka ruokaa oli paljon, ei hän milloinkaan ajatellut
säästämistä. Muistan, kuinka hän piti minua tyhmänä, kun matkoilla
keräsin ylimääräistä ruokaa, vaikka hän sitten oli hyvin iloissaan,
kun puutteen tullessa sai syödä sitä kanssani."

"Te siis tunsitte äitinne, Tarzan?" kysyi D'Arnot hämmästyneenä.

"Kyllä, hän oli iso, kaunis apina, minua isompi ja painoi kaksi
kertaa niin paljon kuin minä."

"Entä isänne?" jatkoi D'Arnot.

"Häntä en tuntenut. Kaala kertoi minulle, että isäni oli valkoinen
apina ja karvaton, kuten minäkin. Nyt käsitän, että hän varmaan oli
ollut valkoinen mies."

D'Arnot silmäili seuralaistaan kauan totisena.

"Tarzan", sanoi hän vihdoin, "mahdotonta on, että Kaala-apina olisi
ollut äitinne. Jos sellainen tapaus yleensä sattuisi, mitä epäilen,
niin olisitte tietysti perinyt joitakin apinain tuntomerkkejä, mutta
niitä teissä ei ole ainoatakaan. Te olette puhdasverinen valkoinen
mies, ja suoraan sanoen näyttää siltä, että te olette hienosti
sivistyneitten ja älykkäiden vanhempien lapsi... Eikö teillä ole
pienintäkään muistoa varhaisimmasta lapsuudestanne?"

"Ei pienintäkään", vastasi Tarzan.

"Eikö majassa ollut mitään kirjoitusta, josta selviäisi, keitä siellä
oli asunut ennen teitä?"

"Olen lukenut kaikki, mitä majassa oli, paitsi erästä kirjaa, johon
on kirjoitettu jollakin muulla kielellä kuin englanniksi. Ehkä te
osaatte sitä lukea."

Tarzan veti nuolikotelonsa pohjalta esiin pienen mustakantisen
päiväkirjan ja antoi sen ranskalaiselle. D'Arnot katsahti nimilehteen.

"Tämä on päiväkirja, jota on pitänyt John Clayton, loordi
Greystoke, englantilainen aatelismies, ja siihen on kirjoitettu
ranskankielellä", sanoi hän.

Sitten hän alkoi lukea päiväkirjaa, joka oli kirjoitettu runsaasti
kaksikymmentä vuotta sitten. Siinä kerrotut yksityiskohdat tunnemme
jo ennestään. -- John Clayton ja hänen vaimonsa Alicen seikkailut,
kärsimykset ja surut siitä päivästä alkaen, jolloin he lähtivät
Englannista siihen hetkeen asti, jolloin Kertshak surmasi Claytonin.

D'Arnot luki ääneen. Toisinaan hänen äänensä katkesi, ja hänen piti
lakata lukemasta liikutettuna siitä säälittävästä toivottomuudesta,
joka puhui rivien välistä.

Tavantakaa hän katsahti Tarzaniin,

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Untamed

Page 16
They appeared to be raiding parties, for they drove goats and cows along with them and there were native porters laden with grain and other foodstuffs.
Page 74
All time was his and all Africa.
Page 83
The village was quiet now, for the last of the beer and the food had been disposed of and the blacks lay in their huts overcome by stupor, yet Tarzan made no noise that even a sober man keenly alert might have heard.
Page 85
The effect upon the apes was electrical--they stopped their movements and stood in attitudes of intent listening for a moment, and then one fellow, huger than his companions, raised his face to the heavens and in a voice that sent the cold shudders through the girl's slight frame answered the far-off cry.
Page 94
"What are they going to do with me?" asked the Englishman.
Page 117
His life's experiences backed by instinct told him that the Tarmangani was about to rob him of his prey and as Sheeta was hungry, he had no intention of being thus easily deprived of the flesh he already considered his own.
Page 134
At first Tarzan thought of fitting an arrow to his bow and slaying Usanga, but as quickly he abandoned the idea because he knew that the moment the pilot was slain the machine, running.
Page 164
Behind him he saw a lifeless lion lying torn and bleeding upon the sand, and before him Numa of the pit was savagely mauling the second lion.
Page 173
He must gain entrance to the city first, nor did he doubt, that once within, his keen senses would eventually reveal the whereabouts of those whom he sought.
Page 184
There might be some hope if we were among civilized people, but here with these frightful creatures what care could we get even if they were friendly?" Bertha Kircher knew that he spoke the truth, and yet she could not bring herself to an admission that Smith-Oldwick would die.
Page 191
It was the latter who spoke first.
Page 192
" "But they haven't slain you," the girl reminded her, "and you have been their prisoner, you say, for sixty years.
Page 193
I am old and bent and hideous, but then I was young and they said that I was beautiful.
Page 197
In a thousand no denizen of this valley has ever left it, and within the memory of man, or even in their legends, none had found them prior to my coming other than a single warlike giant, the story of whom has been handed down from father to son.
Page 201
One of the messengers was the first to feel the keen edge of Metak's blade.
Page 206
At last, satisfactorily disguised, and with even his shock of black hair adding to the verisimilitude of his likeness to the natives of the city, he sought for some means of reaching the street below.
Page 214
The fellow's face, livid with insane rage and, possibly, jealousy, was twitching violently, accentuating the maniacal expression that it habitually wore.
Page 227
It was with no little difficulty that Tarzan finally subdued the man, and while Otobu was removing the outer clothing from the corpse, Tarzan asked the black to question the young man as to his evident excitement at the sight of the body.
Page 238
Tarzan stooped and picked up the dead man's weapon, a smile upon his face as he turned and glanced toward the young Englishman.
Page 240
They saw him raise his head and they heard break from his lips the plaintive note of a lion calling to his fellows.