Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 113

aivan likeltä
ja joihin sain turhaan odottaa jatkoa. Tuntui siltä kuin jokin iso
ruumis lähenisi äänettömästi, ja kamalinta oli juuri se, ettei voinut
tietää, kuinka lähellä se oli tai miten se aikoi hyökätä, sittenkuin
ei enää kuulunut mitään. Tuollaiset äänet ja silmät suorastaan
karmivat selkää! _Mon dieu_, minusta tuntuu kuin aina näkisin niiden
tuijottavan pimeydestä. Pahinta oli, ettei lainkaan tiennyt, mitä
siellä näkyi."

Kaikki olivat vähän aikaa ääneti. Sitten Jane Porter puhui taas:

"Ja hän on kaiken sen keskellä", sanoi hän kauhusta värähtävällä
äänellä. "Ne silmät tuijottivat tänä yönä häneen ja teidän
toveriinne, luutnantti D'Arnotiin. Hyvät herrat, voitteko todella
jättää heidät, tahtomatta heitä auttaa edes sen verran, että
muutamiksi päiviksi jäisitte tänne?"

"No, no, lapsi", sanoi professori Porter, "onhan kapteeni Dufranne
suostunut jäämään, ja minä puolestani mukaudun noudattamaan
lapsellisia oikkujasi".

"Huomispäivän voimme käyttää aarrearkun etsimiseen, professori",
ehdotti herra Philander.

"Aivan niin, herra Philander. Olin melkein unohtanut koko aarteen",
vastasi professori Porter. "Ehkä saamme kapteeni Dufrannelta lainata
avuksi muutamia miehiä ja joku vangeista voi näyttää meille, missä se
arkku nyt on."

"Se sopii mainiosti, herra professori. Me kaikki olemme
käytettävissänne", sanoi kapteeni.

Sitten sovittiin, että seuraavana päivänä luutnantti Charpentier
ottaisi mukaansa kymmenen miestä ja yhden _Arrowin_ kapinoitsijoista
oppaaksi hakemaan aarretta. Risteilijä jäisi vielä viikoksi pikku
satamaan. Ellei D'Arnotista tällä välin mitään kuuluisi, täytyisi
pitää varmana, että hän oli todella kuollut ja että metsäläinen ei
tahtonut palata. Sitten molemmat laivat nostaisivat ankkurin, ja
kaikki lähtisivät täältä.

Professori Porter ei seuraavana päivänä mennyt aarteenetsijäin
mukana, mutta nähdessään heidän iltapuolella palaavan tyhjin käsin,
kiirehti hän heitä vastaan, unohtaen tavallisen piittaamattomuutensa
ja ilmaisten hermostunutta kiihkeyttä.

"Missä aarre on?" huusi hän Claytonille jo pitkän matkan päästä.

Clayton ravisti päätänsä.

"Poissa", sanoi hän lähestyessään professoria.

"Poissa? Se ei voi olla mahdollista. Kuka sen olisi ottanut?" huusi
professori Porter.

"Sen tietää Jumala yksin", vastasi Clayton. "Ensin luulimme, että
oppaamme oli vienyt meitä harhaan, mutta hänen hämmästyksensä, kun
murhatun Snipesin ruumiin alta ei löydettykään arkkua, oli niin
todellinen, ettei tarvitse pelätä hänen teeskennelleen. Sitäpaitsi
huomasimme piankin, että jotakin oli ollut kätkössä ruumiin alla,
sillä sinne oli kaivettu ontelo, joka tosin myöhemmin oli täytetty
löyhällä mullalla."

"Mutta kuka sen on voinut viedä?" toisti professori Porter.

"Luonnollisesti voitaisiin ensiksi epäillä risteilijän miehiä", sanoi
luutnantti Charpentier, "mutta aliluutnantti Janviers vakuuttaa, että
kellään miehistä ei ole ollut lomaa maissakäyntiin eikä kukaan ole
ollut ilman upseereja poissa siitä asti kun ankkuroimme. Enpä tiedä,
mitä muutoin olisitte ajatellut, mutta nyt olen mielissäni siitä,
että voimme todistaa miestemme olevan viattomia."

"Koskaan ei olisi johtunut mieleeni epäillä reippaita miehiänne,
joille olemme niin suuressa kiitollisuudenvelassa", vastasi
professori Porter kohteliaasti. "Yhtä hyvin voisin epäillä kelpo
Claytonia tai herra Philanderia."

Sekä upseerit että matruusit hymyilivät. Ilmeisesti oli ikäänkuin
raskas paino pudonnut heidän sydämeltään.

"Aarre on varmasti ollut poissa jo kauan aikaa", jatkoi Clayton.
"Ruumis oli hajoamistilassa, kun sitä nostimme. Jos sitä olisi
äskettäin

Last Page Next Page

Text Comparison with At the Earth's Core

Page 3
"It will be seven hundred feet, Perry," I said, "by the time you can turn her into the horizontal.
Page 14
As it started in pursuit of me I made the mistake of running along the edge of the forest rather than making for the open beach.
Page 17
I was pulled this way and that.
Page 21
Like demons they set upon the ape-things, and before them the hyaenodon,.
Page 24
"Why DOES a woman run away from a.
Page 27
And Perry! He was absolutely flabbergasted.
Page 32
it; but he only shrugged his shoulders and continued a longwinded prayer he had been at for some time.
Page 51
"We are fishermen, though we be great hunters as well, often going to the mainland in search of the game that is scarce upon all but the larger islands.
Page 52
the pretty, level beach Ja leaped out and I followed him.
Page 55
" Scarcely had he spoken than we heard a great fluttering of wings above and a moment later a long procession of the frightful reptiles of Pellucidar winged slowly and majestically through the large central opening in the roof and circled in stately manner about the temple.
Page 66
"I had given you up for lost when you tumbled into the Mahar temple," he said, "for not even I could save you from their clutches, and you may imagine my surprise when on seeing a canoe dragged up upon the beach of the mainland.
Page 71
I wanted to make amends for the affront I had put upon her in my ignorance, and I wanted to--well, I wanted to see her again, and to be with her.
Page 72
Presently he communicated some message to the Sagoth.
Page 85
"We may," he replied; "but you will find that the Sagoths can move with incredible swiftness, and as they are almost tireless they are doubtless much fresher than we.
Page 91
Here I found a rather large chamber, lighted by a narrow cleft in the rock above which let the sunlight filter in in sufficient quantities partially to dispel the utter darkness which I had expected.
Page 95
"After I escaped from the Sagoths I made my way alone back to my own land; but on account of Jubal I did not dare enter the villages or let any of my friends know that I had returned for fear that Jubal might find out.
Page 97
I turned to her, thinking that she was about to make peace overtures; but I was mistaken.
Page 101
Here we ate in silence.
Page 102
"Yes," replied Dian, "but they don't count--they all have mates.
Page 108
As they drew still nearer we discovered that upon the back of each sat a human being.