Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 109

mietteissään oli D'Arnot astunut
sisään. Sinne oli jätetty yhtä ja toista. Hän tunsi monta kapinetta
risteilijältä -- kenttäuunin, muutamia keittokaluja, kiväärin,
ammuksia, säilykkeitä, huopapeittoja, kaksi tuolia, riippumaton sekä
useita kirjoja ja aikakauslehtiä, enimmäkseen amerikkalaisia.

-- Varmaankin he ovat aikoneet palata, -- arveli D'Arnot.

Hän astui pöydän luo, jonka John Clayton oli niin monta vuotta
takaperin kirveellä valmistanut, ja näki sillä kaksi kirjettä, jotka
oli osoitettu Apinain Tarzanille.

Toinen oli kirjoitettu vahvalla miehekkäällä käsialalla ja
sinetöimätön. Toinen, naisen käsialalla kirjoitettu, oli sinetöity.

"Täällä on teille kaksi kirjettä, Apinain Tarzan", sanoi D'Arnot ja
kääntyi ovelle päin, mutta siellä ei enää näkynyt hänen toveriansa.

D'Arnot kiirehti ulos katsomaan. Tarzania ei näkynyt missään. Hän
huusi kovaa, mutta vastausta ei kuulunut.

_"Mon dieu!"_ huudahti D'Arnot, "hän on jättänyt minut. Siltä minusta
tuntuu. Hän on palannut viidakkoonsa ja jättänyt minut yksin tänne."

Sitten hän muisti Tarzanin kasvojen ilmeen, kun he huomasivat majan
tyhjäksi -- saman ilmeen, jonka metsästäjä näkee ilkivaltaisesti
haavoittamansa hirven silmissä.

Tarzan oli pahasti loukkaantunut -- D'Arnot tajusi sen nyt -- mutta
miksi? Hän ei voinut ymmärtää.

Ranskalainen katseli ympärilleen. Kauhea yksinäisyyden tunne alkoi
rasittaa hänen hermojaan, jotka jo ennestään olivat heikontuneet
kidutuksista ja sairaudesta.

Jäädä tänne hirveän viidakon naapuruuteen -- koskaan saamatta
kuulla ihmisääntä tai nähdä ihmiskasvoja -- aina pelätä ja varoa
villieläimiä ja mitä villimpiä ihmisiä -- autius ja toivottomuus
ainoina tovereina, se oli kauheaa!

Sillä välin Tarzan samosi puita pitkin kauas itään heimonsa luo.
Milloinkaan ennen hän ei ollut pitänyt niin kiirettä. Hänestä tuntui
kuin hän pakenisi omaa itseään, näin metsän läpi pelästyneen oravan
lailla syöksyen pääsisi eroon omista ajatuksistaan. Mutta vaikka hän
olisi kuinka kiirehtinyt, niin aina seurasivat häntä samat ajatukset
kuin varjo.

Hän sivuutti Saborin, naarasleijonan, jäntevän ruumiin, joka oli
matkalla vastakkaiseen suuntaan. -- Majalle se menee, -- ajatteli
Tarzan.

Mitä D'Arnot voisi Saborille -- tai jos Bolgani, gorilla, hyökkäisi
hänen kimppuunsa -- tai Numa, urosleijona, tai julma Shita?

Äkkiä Tarzan pysähtyi.

"Mikä sinä olet, Tarzan?" kysyi hän ääneen. "Apina vai ihminen? Jos
olet apina, niin teet kuin apinat -- jätät heimolaisesi kuolemaan
viidakkoon, kun oikkusi käskee sinua menemään muuanne. Jos olet
ihminen, niin palaat suojelemaan omaa vertasi. Ethän voi karata oman
kansasi luota senvuoksi, että yksi heistä on lähtenyt sinun luotasi."
--

D'Arnot sulki majan oven. Hän oli hyvin hermostunut. Rohkeitakin
miehiä -- ja D'Arnot oli rohkea -- pelottaa toisinaan erämaan
yksinäisyys.

Hän latasi kiväärin ja pani sen ulottuvilleen. Sitten hän meni pöydän
luo ja otti käteensä Tarzanille osoitetun sinetöimättömän kirjeen.

Hänen mielestään siinä voisi olla ilmoitus, että hänen väkensä oli
vain väliaikaisesti lähtenyt jonnekin, eikä hän näissä oloissa
pitänyt vääränä lukea tätä kirjettä. Hän otti sen siis kuoresta ja
luki.

Apinain Tarzanille.

Kiitämme teitä siitä, että saimme käyttää majaanne, ja valitamme,
ettei meille

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan and the Jewels of Opar

Page 7
As they had gone but a short distance from the Greystoke bungalow, Werper dismissed the Waziri guide, telling the warrior that he would send for him when he was able to proceed.
Page 17
Six times he had returned to the treasure chamber, and six times Werper, the Belgian, had cowered in the black shadows at the far end of the long vault.
Page 50
One there was which he was reasonably assured contained her, for it was the only hut before the door of which a sentry had been posted.
Page 54
"The great apes," he said to his companion.
Page 70
Once she raised her eyes to the burning sun and murmured a prayer of thanks to her pagan god that she had not been permitted to destroy this godlike man, and her long lashes were wet with tears.
Page 72
Two days elapsed following the theft of the jewels before Tarzan gave them a thought.
Page 76
Fearlessly, Tarzan followed the trail.
Page 83
With this idea always uppermost in his mind, he courted the good opinion of the Abyssinians, asked them many questions about their emperor and their country, and evinced a growing desire to reach their destination, that he might enjoy all the good things which they assured him the city of Adis Abeba contained.
Page 86
Achmet Zek recognized the latter as the redoubtable enemy of such as he, and he saw, too, in the circumstance an opportunity to rid himself forever of the menace of the ape-man's presence.
Page 87
Sitting up, he looked about him.
Page 90
Tarzan, whispering to Chulk and Taglat to remain where they were, swung, monkey-like, through the trees in the direction of the trail the Arab was riding.
Page 96
The burnoose covered the hairy body so that Jane Clayton believed that a human arm supported her, and from the extremity of hopelessness a great hope sprang into her breast that at last she was in the keeping of a rescuer.
Page 102
He called.
Page 104
He watched with but a single purpose--to escape the ring of blood-mad fighters and be away after the Belgian and his pouch.
Page 110
And so it was that he constructed a substantial thorn boma, and rigged a thatched shelter within it, where he might sleep by night in security, and from which he sallied forth by day to hunt the flesh which alone could return to his giant thews their normal prowess.
Page 114
And yet, too, there was another possibility--a chance which hinged entirely upon the unknown temper of the great beast.
Page 121
"I have been thinking much, Werper, since you returned so unexpectedly to the camp of the man whom you had deceived, and who sought you with death in his heart.
Page 122
from the shoulders of Achmet Zek's assassin; but his demand for a share of the jewels boded ill for Werper when Mohammed Beyd should have learned that the precious stones were no longer in the Belgian's possession.
Page 130
" The girl held up her hand to stop.
Page 136
For a moment the lion continued to eye the man; then he resumed his drinking, and man and beast quenched their thirst side by side each apparently oblivious of the other's presence.