Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 106

elonmerkkejä ympärillään. Viidakon
lakkaamaton pauhu -- miljoonien lehtien suhina -- lintujen ja
marakattien äänet tuntuivat sulautuvan ihmeelliseksi, nukuttavaksi
säveleksi, ikäänkuin hän itse olisi ollut kaukana tästä alinomaa
hyörivästä elämästä, jonka äänet vain heikkona kaikuna ulottuivat
hänen korviinsa.

Vihdoin hän vaipui rauhalliseen uneen, josta vasta iltapäivällä
heräsi. Taas hän tunsi samaa sekaannusta kuin ensi kertaa
herätessään, mutta pian hän sitten muisti selvästi, mitä oli
tapahtunut, ja katsoessaan ulos teltan oviaukosta hän näki miehen
istuvan kyyryssä edessään.

Leveä, vahvalihaksinen selkä oli häneen päin kääntynyt, ja vaikka se
olikin auringon paahtama, huomasi D'Arnot kuitenkin heti, että se oli
valkoisen miehen selkä, ja hän kiitti Jumalaa sydämessään.

Ranskalainen äännähti heikosti. Mies kääntyi, nousi ja astui majalle
päin. Hänen kasvonsa olivat hyvin kauniit -- kauniimmat kuin D'Arnot
luuli koskaan nähneensä.

Outo mies kyyristyi, konttasi telttaan haavoitetun upseerin viereen
ja laski viileän käden hänen otsalleen.

D'Arnot puhui hänelle ranskaksi, mutta mies vain pudisti päätänsä --
surunvoittoisesti, kuten ranskalaisesta näytti.

Sitten D'Arnot koetti englantia, mutta vastaukseksi tuli nytkin vain
päänpudistus. Italialla, espanjalla ja saksalla ei saatu sen parempaa
tulosta. D'Arnot osasi muutamia sanoja norjaa, venäjää ja kreikkaa,
ja sitäpaitsi hänellä oli vähän aavistusta eräästä länsirannikon
neekerikielestä -- mutta mies ei ymmärtänyt niistäkään mitään.

Tarkastettuaan D'Arnotin haavoja mies katosi teltalta. Puolen tunnin
kuluttua hän palasi tuoden hedelmiä ja vettä, jota hänellä oli
kurpitsan tapaisessa kuoressa.

D'Arnot joi ja söi vähäsen. Häntä kummastutti, ettei hänellä ollut
kuumetta. Taas hän koetti keskustella oudon hoitajansa kanssa, mutta
turhaa se oli.

Äkkiä mies kiirehti ulos teltalta ja palasi parin minuutin päästä
mukanaan kaarnanpalasia ja -- voi ihmeiden ihmettä! -- lyijykynä.

Kyyristyen D'Arnotin viereen hän kirjoitti kaarnan sileälle
sisäpinnalle muutaman sanan ja ojensi sen sitten ranskalaiselle.

D'Arnot hämmästyi nähdessään selvillä paino kirjaimilla piirrettyinä
seuraavat englanninkieliset sanat:

"Olen Apinain Tarzan. Kuka te olette? Osaatteko tätä kieltä?"

D'Arnot tarttui kynään, mutta pysähtyi sitten. Tämä vieras mies
kirjoitti englantia -- ilmeisesti hän oli siis englantilainen.

"Kyllä", vastasi hän, "minä ymmärrän englantia. Puhun sitä myöskin.
Nyt voimme keskustella. Sallikaa minun ensiksi kiittää kaikesta, mitä
olette tehnyt hyväkseni."

Mies vain pudisti päätänsä ja osoitti lyijykynää ja kaarnanpalasta.

"Mon dieu!" huudahti D'Arnot. "Jos olette englantilainen, kuinka ette
osaa puhua englantia?"

Sitten hänen mieleensä välähti selitys tähän ilmiöön: tuo mies oli
mykkä, ehkäpä kuuromykkäkin.

Hän otti siis kaarnan käteensä ja kirjoitti englanniksi:

"Olen Paul D'Arnot, luutnantti Ranskan laivastossa. Kiitän teitä
siitä, mitä olette tehnyt hyväkseni. Olette pelastanut henkeni, ja
olen siis iäti teille kiitollisuudenvelassa. Saanko kysyä, mistä
johtuu, että kirjoitatte englantia, mutta ette puhu sitä?"

Tarzanin vastaus kummastutti D'Arnotia vielä enemmän:

"Puhun vain oman kansani kieltä -- Kertshakin suurten apinain kieltä,
myös vähän Tantorin, elefantin, ja Numan, leijonan, ja ymmärrän
muiden viidakon eläjien puhetta. Kenenkään ihmisolennon kanssa en ole
milloinkaan puhunut, paitsi kerran merkkikieltä Jane Porterin kanssa.
Nyt keskustelen ensi kertaa oman rotuni jäsenen kanssa kirjoitettujen
sanojen avulla."

D'Arnot ei tiennyt,

Last Page Next Page

Text Comparison with The Mucker

Page 14
They represented to him the.
Page 73
"Here's their trail," he said.
Page 109
THE RESCUE AFTER Byrne had dropped the lifeless form of his enemy to the ground he turned and retraced his steps toward the island, a broad grin upon his face as he climbed to the girl's side.
Page 118
Byrne held the corpse until he was positive that life was extinct, then he dropped it quietly back upon its pallet, and departed to search the adjoining dwelling.
Page 122
"I guess I'm too tough to croak!" he thought.
Page 128
For a few minutes Billy Byrne played with his man, hitting him when and where he would.
Page 129
"Here," he whispered, "take a swig o' this," and he pressed a bottle toward Billy's lips.
Page 151
"There ain't many boes that would have done as much for a fellow.
Page 159
Just for an instant he, himself, paused at the head of the stairs and looked about.
Page 161
The other is that I didn't kill Schneider.
Page 167
It seemed incredible that so honest looking a man could be a murderer.
Page 177
"Can de beef, you poor boobs," he cried.
Page 182
" "Bandits?" snapped Billy, with a sneer.
Page 199
a combination of admiration for the agility and courage of the men and pity for the horse the tones of a pleasant masculine voice broke in upon her thoughts.
Page 202
" "You got your nerve," growled Grayson.
Page 215
We might just as well attempt to hold him responsible for the looting of the bank and the loss of the pay-roll money.
Page 227
Aside from these the town was unguarded.
Page 237
The key still was in the lock.
Page 260
" Billy felt as one who has been caught stealing from a blind man.
Page 271
"Cut the rough stuff!" and leaped into the room.