Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 105

Olkaa hyvä ja koettakaa ajatella, etten ole sitä sanonutkaan.
Olen hyvin pahoillani. _Teitä_ olisin kaikkein vähimmin tahtonut
loukata. Sanokaa, että annatte anteeksi.

_W:m Cecil Clayton_.

-- Hän ajatteli sitä, sillä muuten hän ei olisi sitä sanonut, --
päätteli tyttö. -- Mutta se ei voi olla totta -- oh, minä tiedän,
että se ei ole totta!

Muuan kirjeen lauseista peloitti häntä: "_Teitä_ olisin kaikkein
vähimmin tahtonut loukata."

Viikko takaperin olisi tämä lause täyttänyt hänet ilolla; nyt se teki
hänet vain alakuloiseksi.

Hän toivoi, ettei koskaan olisi tavannut Claytonia. Hän oli
pahoillaan, että ollenkaan oli nähnyt metsäläisen -- eipä, hyvillään
hän siitä oli. Ja hänen mieleensä muistui toinen kirje, jonka hän
oli löytänyt ruohikosta majan edustalta päivää myöhemmin kuin oli
palannut viidakosta -- Apinain Tarzanin rakkauskirje.

Kukahan tämä uusi kosija oli? Jos hän oli tämän kauhean metsäseudun
asukkaita, niin mihin hän ryhtyisikään saadakseen hänet omakseen...

"Esmeralda! Herää!" huusi hän. "Minua ärsyttää, että sinä voit nukkua
noin rauhallisesti, vaikka tiedät, että maailma on surua täynnä..."

"Ai taivas!" kiljahti Esmeralda nousten istumaan. "Mitäs nyt? Petoko!
Missä on se, miss Jane?"

"Loruja, Esmeralda, ei hätää mitään. Nuku vain uudelleen. Siinä on
jo kylliksi kiusaa, kun nukut, mutta vielä pahempaa on kun olet
valveilla."

"Vai niin, kultaseni, mutta mitä varten tarvitsee olla niin
kummallinen kuin pikku neiti on ollut koko illan?"

"Oh, Esmeralda, minä olen niin pahalla päällä tänä iltana", vastasi
tyttö. "Älä nyt välitä minusta."

"Enkä välitä, mutta pankaa nyt vain maata. Hermot on pilalla, ja
kyllä tässä hermostuukin, kun ajattelee kaikkia niitä petoja ja
ihmissyöjiä, joista massa Philander on kertonut. Eihän olisikaan
mikään kumma, jos tulisimme kaikki kipeiksi."

Jane Porter naurahti, astui pikku huoneen poikki suutelemaan mustaa
uskollista poskea ja sanoi hänelle hyvää yötä.




KOLMASKOLMATTA LUKU

Ihmisten veljestyessä


Kun D'Arnot heräsi tajuihinsa, huomasi hän makaavansa pehmoisella
saniais- ja ruohovuoteella A:n muotoisessa teltassa, joka oli kyhätty
oksista.

Oviaukossa hän näki vihreän nurmikon ja vähän matkan päässä viidakon
tiheän seinän.

Hän oli perin nääntynyt, runneltu ja heikko ja tunsi vihlovaa tuskaa
monista haavoistaan, samalla kun kaikkia jäseniä ja lihaksia särki
kestetyn kidutuksen jälkeen.

Pelkkä pään kääntäminen tuotti hänelle sellaista kärsimystä, että
hän pitkän aikaa makasi hiljaa silmät ummessa. Hän koetti muistella
seikkailunsa yksityiskohtia, ennenkuin oli menettänyt tajuntansa,
voidakseen keksiä missä hän nyt oli -- ystävienkö vai vihollisten
luona?

Vihdoin hänen mieleensä palasi hirvittävä näytelmä paalun luona ja
sitten myös se outo, valkeaihoinen olento, jonka käsiin hän oli
pyörtynyt.

D'Arnot pohti itsekseen, mikä kohtalo häntä nyt odotti. Hän ei
voinut nähdä tai kuulla mitään

Last Page Next Page

Text Comparison with The Mad King

Page 5
Custer leaned far out over the side of his car.
Page 10
"From Tann.
Page 14
"The king!" exclaimed the officer; and then, as he bent lower over the white face: "Leopold!" The girl nodded.
Page 17
Of course she might be mad, after all, and possibly the bandit, too, but it seemed unbelievable that the officer was mad and his entire troop of cavalry should be composed of maniacs, yet they all persisted in speaking and acting as though he were indeed the mad king of Lutha and the young girl at his side a princess.
Page 32
There could be no mistake--no hallucination of overwrought nerves about it.
Page 37
His khaki motoring suit, soaked from immersion in the moat, had but partially dried upon him.
Page 40
Rudolph, fetch food and water for his majesty, and see to it that the silver plates and the golden goblets are well scoured and polished up.
Page 45
"There is no time to be lost.
Page 67
"I am sick of being 'sired' and 'majestied'--my name is Custer.
Page 82
You have your choice, therefore, of letting him live to prove your treason, or letting him die and becoming chancellor of Lutha.
Page 89
Yet how would they fight--to which side would they cleave, were he to attempt to frustrate the design of the Regent to seize the throne of Lutha? Already Peter of Blentz had approached the bishop, who, eager to propitiate whoever seemed most likely to become king, gave the signal for the procession that was to mark the solemn bearing of the crown of Lutha up the aisle to the chancel.
Page 100
That Maenck had hurled it toward the house after Barney had seized him was merely the result of accident and the man's desire to get the death-dealing missile as far from himself as possible before it exploded.
Page 101
" "Who was it?" asked Barney.
Page 109
"I have discovered too many enemies in Austria tonight to make it safe for me to remain," he replied, "and, further, my original intention was to report the war from the Serbian side.
Page 115
" He had heard that expression used many times in connection with useless horses, or vicious dogs.
Page 144
The water in the river was of sufficient depth to completely cover the car--no sign of it appeared above the surface.
Page 157
"You told me he was dead," shouted the king.
Page 172
I beg of you, sire, to trust me.
Page 173
What Von der Tann had told him, what he had seen with his own eyes since he had entered Lutha, and what he had overheard in the inn at Burgova was sufficient evidence that the fate of Lutha hung upon the prompt and energetic decisions of the man who sat upon Lutha's throne for the next few days.
Page 197
With his hand upon the knob a sudden thought stayed the fugitive's flight.