Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 104

siis se seura, joka odotti heidän tuloaan, ja vain
muutamia sanoja vaihdettiin, ennenkuin kuolleet ja haavoittuneet
varovasti sijoitettiin veneisiin, jotka ääneti soudettiin risteilijää
kohti.

Clayton oli väsynyt viiden päivän rasittavista marsseista viidakon
puhki ja kahdesta ottelusta mustien kanssa, ja lähti majalle
saadakseen hiukan ruokaa ja päästäkseen verrattain mukavalle
ruohovuoteelle lepäämään, vietettyään kaksi yötä taivasalla.

Ovella seisoi Jane Porter.

"Kuinka on käynyt luutnantti-raukan?" kysyi hän. "Löysittekö hänestä
mitään jälkiä?"

"Tulimme liian myöhään, neiti Porter", vastasi Clayton alakuloisesti.

"Kertokaa! Mitä on tapahtunut?"

"En voi, neiti Porter, se oli liian kauheaa."

"Ette kai tarkoita, että he olivat kiduttaneet häntä?" kuiskasi tyttö.

"Emme tiedä, mitä he tekivät, _ennenkuin_ tappoivat hänet", vastasi
Clayton kasvot vääristyneinä väsymyksestä ja siitä surusta, jota hän
tunsi ajatellessaan onnettoman upseerin kohtaloa. Sanalle "ennenkuin"
hän pani erikoisen koron.

"_Ennenkuin_ tappoivat hänet! Mitä tarkoitatte? Eiväthän he...?
Eiväthän he sentään liene...?"

Hän muisti äkkiä, mitä Clayton oli sanonut metsäläisen mahdollisesta
sukulaisuudesta tämän heimon kanssa, eikä voinut saada kamalaa sanaa
huuliltaan.

"Niin, neiti Porter, he olivat -- ihmissyöjiä", sanoi Clayton melkein
katkerasti, sillä hänenkin mieleensä oli tullut metsäläinen, ja
merkillinen järjetön mustasukkaisuus, jota hän oli tuntenut pari
päivää aikaisemmin, valtasi hänet jälleen.

Sitten hän jatkoi äkillisen töykeästi, mikä oli yhtä vähän hänen
tapaistaan kuin apinalta voi odottaa hienotunteisuutta.

"Kun teidän metsänhaltianne jätti teidät, oli hänellä varmaankin kova
kiire päästä mässäyksestä osalliseksi."

Hän katui sanojaan, ennenkuin oli edes ehtinyt lauseensa loppuun,
mutta sittenkään hän ei tiennyt, kuinka julmasti se loukkasi tyttöä.
Sillä oikeastaan hän katui kiittämättömyyttään sitä miestä kohtaan,
joka oli pelastanut hänet ja kaikkien hänen seuralaistensa hengen
eikä milloinkaan tehnyt heille pahaa.

Tyttö nosti päätään.

"Teidän väitteeseenne on vain yksi sopiva vastaus, herra Clayton",
sanoi hän jäätävän kylmästi, "ja minä surkuttelen, etten ole mies
voidakseni sen antaa". Samassa hän kääntyi nopeasti ja astui majaan.

Clayton oli englantilainen ja siksi tyttö ehti näkyvistä, ennenkuin
hänelle kylliksi selvisi, miten mies olisi vastannut.

"Totta vieköön", mutisi hän onnettoman näköisenä, "hän sanoi minua
valehtelijaksi. Ja luulenpa sen hyvin ansainneeni", lisäsi hän
miettivästi. "Kuules, Clayton, vanha veikko, tiedän kyllä, että olet
väsynyt ja lamaantunut, mutta ei sinun silti tarvitse käyttäytyä
nautamaisesti. Parasta on, että nyt lähdet makuulle."

Sitä ennen hän kutsui Jane Porteria purjekangasseinän toiselta
puolelta, sillä hän halusi pyytää anteeksi, mutta yhtä hyvin hän
olisi voinut odottaa vastausta sfinksiltä. Silloin hän kirjoitti
anteeksipyyntönsä paperilipulle ja työnsi sen väliseinän alitse.

Jane Porter näki kirjelapun, mutta ei tahtonut olla siitä
tietääkseen, sillä hän oli hyvin vihastunut ja loukkaantunut. Kun hän
kuitenkin oli nainen, otti hän sen vihdoin kuin sattumalta käteensä
ja luki:

Hyvä neiti Porter.

Minulla ei ollut mitään syytä lausua sitä vihjaustani. Ainoana
puolusteluna voisi minulla olla se, että hermoni eivät liene
kunnossa, mutta sekään ei ole mikään syy.

Last Page Next Page

Text Comparison with The Mad King

Page 9
"That is so," he agreed; "I guess we had better do as you say," for he had determined that the best way to handle her would be to humor her--he had always heard that that was the proper method for handling the mentally defective.
Page 32
The crack of the door widened and beyond it the girl saw dimly, eyes fastened upon her.
Page 41
Yellow Franz says that if I run away he will be sure to come across me some day again and that then he will kill me.
Page 70
" Peter scowled at the now frightened hospital attendant.
Page 73
The fellow was no fool, and knowing the purpose of the expedition as he did he was quick to jump to the conclusion that this fleeing personification of abject terror was Leopold of Lutha; and so it was that as the king emerged from the gateway in search of freedom he ran straight into the widespread arms of the trooper.
Page 88
"He who claimed to be Leopold of Lutha," he said, "was but a mad adventurer.
Page 97
"Besides saying that war between Austria and Serbia seems unavoidable and that Lutha doubtless will be drawn into it, my informant warns me that Leopold had sent emissaries to America to search for you, Barney, and myself.
Page 101
"He was in an awful hurry.
Page 109
They would have shot you, my Stefan!" The American put an arm about the girl's shoulders, and raised one hand to her cheek--it might have been in caress, but it wasn't.
Page 113
The young woman whose mother keeps the place directed our officer to your room, and you tried to escape, which I do not think that an innocent American would have done.
Page 114
Maenck also looked his surprise, but his expression was suddenly changed to one of malevolent cunning and gratification.
Page 115
" "That is sufficient, gentlemen, I thank you," said the general.
Page 158
As the door opened and he was pushed into the room he realized that there was excellent foundation for the impression--he immediately recognized the apartment as the same in which he had once before been imprisoned.
Page 166
Could he make the leap and strike up the king's hand before the timorous monarch found even the courage of the cornered rat to fire at him? Then his eyes sought the face of the king, searching for the signs of nervous terror that would make his conquest an easy one; but what he saw in the eyes that bored straight into his brought his own to the floor at the king's feet.
Page 179
Already, through his glasses, he could see indications that the enemy was concentrating a larger force at this point to repulse the vicious assaults of the Luthanians.
Page 180
There was but a single alternative to massacre--the white flag.
Page 193
To tell you the truth, I feel surprisingly fit.
Page 199
Leopold will never again listen to idle gossip directed against our loyalty.
Page 203
Prince Peter was arrested at Tafelberg, and, though he.
Page 205
Shoulder-high beside him hung the photogravure that had already saved his life once.