Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 103

ennenkuin olivat edes
ehtineet sovittaa nuolia paikoilleen.

Pian kehittyi taistelu villiksi riehunnaksi ja sitten armottomaksi
verilöylyksi, sillä ranskalaiset matruusit olivat nähneet D'Arnotin
univormun palasia eräiden mustien soturien yllä. He säästivät lapset
ja naiset, joita ei tarvinnut itsepuolustukseksi tappaa, mutta kun
he vihdoin hengästyneinä, verentahraamina, hikisinä lakkasivat
työstänsä, johtui se vain siitä, ettei heitä vastassa enää ollut
ainoatakaan soturia koko Mbongan kylässä.

Huolellisesti he tutkivat joka majan ja sopen, mutta D'Arnotista ei
tavattu jälkeäkään. Merkkien avulla he tiedustelivat asiaa vangeilta,
ja vihdoin muuan matruuseista, joka oli palvellut Ranskan Kongossa,
huomasi voivansa saada heidät ymmärtämään erästä sekakieltä, jota
valkoiset ja rannikolla asustavat rappeutuneet heimot keskenään
käyttivät, mutta sittenkään he eivät saaneet mitään varmaa tietoa
D'Arnotin kohtalosta. Vastaukseksi kysymyksiin tuli vain kiihkeitä
liikkeitä ja pelon ilmeitä, ja vihdoin täytyi heidän uskoa, että nämä
merkit todistivat mustien paholaisten syyllisyyttä, ja että heidän
toverinsa oli kaksi yötä takaperin täällä teurastettu ja syöty.

Vihdoin he luopuivat kaikesta toivosta ja valmistautuivat
leiriytymään yöksi kylään. Vangit suljettiin kolmeen majaan, joissa
heitä pidettiin ankarasti silmällä. Teljetylle portille pantiin
vartijoita, ja sitten kylä vaipui uneen ja hiljaisuuteen, jota
ei häirinnyt muu kuin mustien naisten ruikutus heidän surressaan
kuolleitansa. --

Seuraavana aamuna lähdettiin paluumatkalle. Ensin aiottiin polttaa
kylä, mutta siitä ajatuksesta luovuttiin, ja vangit saivat jäädä
kotikyläänsä itkemään ja valittamaan, kuitenkin katto yllään ja
aitaus turvanaan viidakon petoja vastaan.

Verkalleen retkikunta palasi edellisen päivän jälkiä myöten. Kymmenen
täyteen kuormitettua riippumattoa hidastutti kulkua. Kahdeksassa
niistä makasivat vaikeammin haavoittuneet, kahdessa kannettiin
kuollutta.

Clayton ja luutnantti Charpentier marssivat viimeisinä.
Englantilainen oli vaiti kunnioituksesta toisen surua kohtaan, sillä
D'Arnot ja Charpentier olivat poikuudesta asti olleet läheisiä
ystävyksiä.

Clayton saattoi hyvin ymmärtää, että ranskalaisen suru oli sitä
katkerampi, kun D'Arnotin uhraus oli ollut turha, koska Jane Porter
oli pelastettu, ennenkuin D'Arnot oli joutunut villien käsiin. Ja
olihan hän lisäksi menettänyt henkensä ulkopuolella varsinaista
velvollisuuttaan, uhrannut itsensä vieraan ja ulkomaalaisen vuoksi.
Mutta kun Clayton huomautti siitä luutnantti Charpentierille, pudisti
tämä päätänsä.

"Ei, hyvä herra", sanoi hän, "D'Arnot olisi itse halunnut kuolla
tällä tavalla. Suren vain sitä, etten saanut kuolla hänen sijastaan
tai ainakin hänen kanssaan. Toivoisin, että olisitte tutustunut
häneen paremmin. Hän oli todella upseeri ja herrasmies, jollainen
nimitys annetaan monelle, mutta jonka vain harvat ansaitsevat. Hän
ei kuollut turhaan, sillä hänen kuolonsa amerikkalaisen tytön vuoksi
rohkaisee meitä, hänen tovereitaan, urheasti kohtaamaan kuolemaa,
milloin tahansa se meidät yllättää."

Clayton ei vastannut, mutta hänessä heräsi yhä suurempi kunnioitus
ranskalaisia kohtaan, eikä se tunne hänestä sitten milloinkaan
haihtunut.

Oli jo hyvin myöhä, kun he saapuivat majalle. Yksi ainoa laukaus
ennen heidän tuloansa esille viidakosta oli ilmoittanut sekä leirissä
että laivassa olijoille, että retkikunta oli ehtinyt liian myöhään
perille. Oli nimittäin sovittu ennakolta, että kun he tulisivat
kilometrin tai parin päähän leiristä, yksi laukaus merkitsisi
epäonnistumista, kolme onnistumista, kaksi taas merkitsisi, etteivät
he olleet löytäneet jälkeäkään D'Arnotista eikä hänen mustista
vangitsijoistaan.

Totinen oli

Last Page Next Page

Text Comparison with The Lost Continent

Page 2
Therefore, I am twenty-one years old.
Page 8
"You always have been curious, sir, about the great unknown beyond thirty," he said.
Page 13
It was not that I now anticipated an early return to Pan-America and a board of inquiry, for I had rather looked forward to the fight that must follow my return.
Page 14
Usually I bring several of these books with me upon a.
Page 19
The creature stood about the height of a tall man's waist, and was long and gaunt and sinuous, with a tawny coat striped with black, and with white throat and belly.
Page 22
The country was apparently infested by these huge Carnivora, for after three other attempts to land and cook our food we were forced to abandon the idea entirely, as each time we were driven off by hunting tigers.
Page 24
" It was not until long after that the derivation of Grubitten occurred to me.
Page 30
There was a great tree close behind me, and, stepping within its shade, I leaned against it, wiping the perspiration from my face, for the day was hot, and the exertion and excitement left me exhausted.
Page 42
He must make an offering to the lions at dawn before he can take Victory.
Page 44
Greatest of kings are thou! To thee we humbly bow! Peace to our camp allow.
Page 50
Across the room, between two windows,.
Page 53
The creature was making a frightful racket now, leaping back and forth from the floor at the broad window ledge, tearing at the masonry with his claws in vain attempts to reach me.
Page 54
What further might have developed I cannot say, for at that moment a perfect she-devil of a lioness, with keener eyes than her lord and master, discovered us.
Page 58
For an instant I was dumbfounded.
Page 60
Victory, who was given a voice in our councils, was all for going to the continent, or anywhere else, in fact, where she might see new sights and experience new adventures.
Page 62
Often he leaned toward the girl to whisper in her ear, and he laughed much, which was unusual with Snider.
Page 65
7 We stood there, grouped about the body of the dead Grabritin, looking futilely down the river to where it made an abrupt curve to the west, a quarter of a mile below us, and was lost to sight, as though we expected to see the truant returning to us with our precious launch--the thing that meant life or death to us in this unfriendly, savage world.
Page 71
But I was soon.
Page 81
Without a word or a warning, I snatched the piece from his grasp, and, at the same time struck him a terrific blow between the eyes with my clenched fist.
Page 85
It was evident that the city would fall at any moment--a fact which was amply proclaimed by the terror-stricken haste of the fear-mad mob.