Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 102

joutunut haaksirikkoinen, joka unohtaa meidät nopeammin
kuin me hänet. Hän on vain viidakon elukka, neiti Porter."

Tyttö ei vastannut, mutta tunsi sydämensä ikäänkuin kutistuvan.
Rakastettuamme kohtaan osoitettu viha ja vaino terästää mieltämme,
mutta halveksiminen ja sääli tekee meidät vaiteliaiksi ja hävettää.

Hän tiesi, että Clayton puhui vain, mitä ajatteli, ja ensi kerran hän
alkoi miettiä, mistä johtui hänen uusi rakkautensa, ja arvostellen
muistella pelastajaansa.

Hitaasti hän kääntyi ja palasi majaan. Hän koetti kuvitella
metsäläistänsä rinnallaan valtamerilaivan salongissa ja oli
näkevinään, kuinka mies söi käsistään, repi ruokaansa kuin villieläin
ja pyyhki rasvaisia sormiaan reisiinsä. Häntä värisytti.

Sitten hän kuvitteli esittelevänsä tuota villiä ystävilleen,
kömpelöä, sivistymätöntä raakalaista, ja se ajatus suorastaan
kouristi sydäntä.

Nyt hän oli tullut omaan soppeensa ja istui saniais- ja
ruohovuoteensa reunalla, painaen kättään aaltoilevaa poveansa vasten.
Silloin hän tunsi Tarzanilta saamansa medaljongin puseronsa alla.

Hän otti sen esiin, piti sitä hetken aikaa kämmenellään ja katseli
sitä kyyneleet silmissä. Sitten hän nosti sen huulilleen, hautasi
kasvonsa pehmeihin sananjalkoihin ja nyyhkytti:

"Eläinkö! Hyvä Jumala, tee sitten minutkin eläimeksi. -- Ihminen tai
eläin, minä rakastan sinua..."

Sinä päivänä hän ei enää nähnyt Claytonia. Esmeralda toi hänelle
illallista, ja hän lähetti sanan isälleen, että tunsi itsensä
rasittuneeksi seikkailujensa jälkeen.

Seuraavana aamuna lähti Clayton varhain retkikunnan mukana, jonka
oli määrä etsiä luutnantti D'Arnotia. Tällä kertaa kuului joukkoon
kaksisataa aseistettua miestä, kymmenen upseeria, kaksi välskäriä, ja
muonaa otettiin mukaan viikon ajaksi.

Heillä oli myöskin huopapeitteitä ja riippumattoja; jälkimmäisissä
voitaisiin kuljettaa sairaita ja haavoittuneita.

Kaikkia elähdytti taistelunhalu ja vimma. Nyt ei menty ainoastaan
pelastamaan, vaan tahdottiin myös kostaa. Edellisen retkikunnan
taistelupaikalle saavuttiin vähän puolenpäivän jälkeen, sillä he
kulkivat tuttua tietä eivätkä menettäneet aikaa tiedusteluun. Sieltä
he marssivat elefanttien polkua myöten suoraan Mbongan kylälle. Kello
oli vasta kaksi, kun etujoukko pysähtyi raivatun alan reunalle.

Luutnantti Charpentier, joka komensi joukkoa, lähetti osan miehistään
viidakon läpi kylän vastakkaiselle puolelle. Toinen osasto jäi portin
kohdalle, ja hän itse pääjoukon kera asettui kylän eteläpuolelle.

Sitä ennen oli sovittu, että pohjoispuolelle menevä joukko, joka
viimeksi ehtisi perille, aloittaisi taistelun, ja että heidän
ensimmäiset laukauksensa olisivat merkkinä yleiseen hyökkäykseen
kaikilta tahoilta, jotta kylä vallattaisiin heti väkirynnäköllä.

Puolisen tuntia sai luutnantti Charpentierin joukko odotella merkkiä
tiheässä viidakossa. Minuutit tuntuivat heistä tunneilta. He
saattoivat nähdä, kuinka alkuasukkaat puuhailivat pelloilla ja toiset
liikkuivat edestakaisin kylän portista.

Vihdoin kuului merkki -- rätiseviä kiväärinlaukauksia, ja heti tuli
samanlainen vastaus viidakosta lännen ja etelän puolelta. Pelloilla
työskentelevät mustat heittivät työkalut käsistään ja ryntäsivät kuin
hullut varustuksen suojaan. Ranskalaiset luodit pyyhkäisivät heidät
maahan, ja matruusit juoksivat heidän ruumiittensa yli porttia kohti.

Niin äkillinen oli valkoisten hyökkäys, että he pääsivät portille,
ennenkuin kauhistuneet alkuasukkaat ehtivät sitä teljetä, ja
seuraavassa hetkessä vilisi kylän raitilla aseellisia miehiä hurjassa
käsikähmässä sekasortoisen mustan joukon kanssa.

Hetken aikaa jaksoivat alkuasukkaat pitää puoliaan, mutta
ranskalaisten revolverit, kiväärit ja miekat surmasivat heidän
keihäsmiehensä, ja mustat jousimiehet kaatuivat

Last Page Next Page

Text Comparison with The Mucker

Page 12
He was loitering about the deck for this purpose one evening when he overheard part of a low-voiced conversation between the object of his wrath and.
Page 13
" He questioned "Bony" Sawyer and "Red" Sanders, but neither had nearly as much information as Billy himself, and so the Halfmoon came to Honolulu and lay at anchor some hundred yards from a stanch, trim, white yacht, and none knew, other than the Halfmoon's officers and her single passenger, the real mission of the harmless-looking little brigantine.
Page 24
"Reminds me of a boarding party of pirates," remarked Billy Mallory, as he watched Blanco, the last to throw a leg over the rail, reach the deck.
Page 57
For a girl to do it was too hopeless even to contemplate; but she recalled Theriere's words of so short a time ago: "There's no hope, I'm afraid; but, by George, I intend to go down fighting," and with the recollection came a like resolve on her part--to go down fighting, and so she struck out against the powerful waters that swirled her hither and thither, now perilously close to the rocky sides of the entrance, and now into the mad chaos of the channel's center.
Page 74
heads cut off," cried Red Sanders.
Page 83
"Not unless we have to," replied Theriere; "he's just a boy--we'll doubtless have all the killing we want among the men before we get out of this.
Page 89
" They seized upon the huge body and dragged it to the far end of the room, but despite their best efforts the two were not able to lift the great, inert mass of flesh and bone and muscle and pass it through the tiny opening.
Page 93
The girl put the question.
Page 103
It was with the utmost difficulty that he restrained a mad desire to crush her to him and cover her face with kisses.
Page 139
It seemed odd to Billy that he should be seeking anything from the law or its minions.
Page 152
The camper quoted snatches from Service and Kipling, then he came back to Knibbs, who was evidently his favorite.
Page 161
I ought to of known better.
Page 176
Those at the bar had turned around as Flannagan started to run across the floor.
Page 200
"No, I'm afraid you couldn't do it--a guy's got to be eddicated for the job I got in mind.
Page 212
God! Barbara--why wasn't I born for the likes of you, and not just a measly, ornery mucker like I am.
Page 238
"Bridge got away all right," he said.
Page 240
Her entire manner indicated final decision, and determination.
Page 253
I, for one, am tired of working for the gringos.
Page 259
"Home!" "Aw, shucks!" said Billy kindly.
Page 262
Side was a tear? The afternoon waned and night came, but it brought to Billy Byrne neither renewed attack nor succor.