Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 10

Muista puista hän hakkasi pitkiä oksia ja teki
valitsemiensa puiden ympärille niistä kehän, joka oli runsaasti
kolme metriä korkealla maasta. Oksien päät hän sitoi lujasti kiinni
köysillä, joita Musta Mikko oli hänelle auliisti luovuttanut Fuwaldan
varastosta.

Ristiin rastiin tälle kehälle Clayton sovitti pienempiä oksia
vieretysten ja kattoi näin saadun pohjan suunnattoman isoilla
"norsunkorvilla", joita ympäristössä kasvoi yltäkyllin.
Päällimmäiseksi hän levitti monta kerrosta purjekangasta.

Pari metriä korkeammalle hän kyhäsi samanlaisen, vaikkakin kevyemmän
laitteen katoksi ja kiinnitti loput purjekankaastaan sivuille
seiniksi.

Kun kaikki oli valmista, oli hän saanut toimeen melko mukavan
kammion, jonne hän sitten vei heidän huopapeitteensä ja eräitä
keveämpiä matkatavaroita.

Oli jo myöhäinen iltapäivä, ja jäljelläolevat valoisat tunnit
käytettiin järeiden tikapuiden valmistamiseen. Niiden avulla lady
Alice saattoi nousta uuteen kotiinsa.

Pitkin päivää oli heidän ympärillään metsässä ollut
loistavahöyhenisiä vilkkaita lintuja ja hyppiviä, lörpötteleviä
marakatteja, jotka uteliaina tarkastelivat näitä uusia tulokkaita ja
heidän kummia pesäpuuhiaan.

Vaikka sekä Clayton että hänen vaimonsa olivat hyvin varuillansa,
eivät he nähneet mitään isompia eläimiä. Pari kertaa he tosin
olivat huomanneet pikku apinanaapuriensa rientäviin kovasti kirkuen
läheiseltä harjanteelta ja pelästyneinä katselevan sinne päin olkansa
yli, siten ilmaisten yhtä selvästi kuin olisivat puhuneet, että
siellä oli jotakin hirveätä ja vaarallista.

Juuri vähää ennen pimeän tuloa Clayton sai tikapuunsa valmiiksi,
ja täytettyään ison astian vedellä läheisestä joesta he kiipesivät
kutakuinkin turvalliseen, ilmavaan kammioonsa.

Kun oli hyvin lämmin, niin Clayton oli heittänyt sivuverhot katolle,
ja heidän siinä istuessaan kuin turkkilaiset, jalat ristissä allaan,
sattui lady Alice tähystämään metsän pimentoihin. Silloin hän äkkiä
kumartui eteenpäin ja tarttui Claytonin käsivarteen.

"John", kuiskasi hän. "Katso! Mikä tuo on, ihminenkö?" Kun Clayton
kääntyi katsomaan osoitettuun suuntaan, näki hän tummaa taustaa
vasten hämärästi ison hahmon seisomassa harjanteella.

Hetken se seisoi kuin kuunnellen, kääntyi sitten hitaasti ja häipyi
viidakkoon.

"Mikä se oli, John?"

"En tiedä, Alice", vastasi Clayton vakavasti, "nyt on liian pimeä
eikä voi selvästi nähdä niin kauas. Kenties se oli vain nousevan kuun
luoma varjo".

"John, jollei se ollut ihminen, niin se oli suunnattoman iso ja
kauhea irvikuva ihmisestä. Voi, minä olen niin peloissani."

Clayton otti hänet syliinsä ja kuiskaili hänen korvaansa rohkaisun
ja rakkauden sanoja, sillä suurinta huolta heidän onnettomassa
kohtalossaan tuotti Claytonille hänen nuoren vaimonsa sielunahdistus.
Vaikka hän itse oli urhea ja peloton, osasi hän kuitenkin arvostella
pelosta johtuvia hirveitä kärsimyksiä -- jollainen käsityskyky
on harvinainen, vaikka se tosin oli vain yksi niistä monista
ominaisuuksista, joiden takia loordi Greystokea kaikkien tuttujen
kesken kunnioitettiin ja suosittiin.

Vähän tämän jälkeen hän laski sivuverhot alas ja kiinnitti ne
lujasti puihin, jättäen vain pienen aukon rannalle päin. Kun heidän
pienoisessa ilmakammiossaan nyt oli pilkkosen pimeä, laskeutuivat
he lepäämään huopapeitteilleen, koettaen unesta saada hetkiseksi
unohdusta.

Clayton makasi juuri aukon kohdalla ja piti kaiken varalta kivääriä
ja kahta revolveria käsillä.

Tuskin he olivat sulkeneet silmänsä, kun heidän takaansa viidakosta
kajahti pantterin karmiva huuto. Yhä lähemmäksi se tuli, kunnes he
saattoivat

Last Page Next Page

Text Comparison with The Gods of Mars

Page 9
The plant man charged to within a dozen feet of the party and then, with a bound, rose as though to pass directly above their heads.
Page 18
But scarce had I fallen ere I felt powerful hands grip my ankles, and in another second I was being drawn within the shelter of the tree's interior.
Page 20
When we reached the opening at the top Tars Tarkas drew to one side that I might pass out and investigate, as, owing to my lesser weight and greater agility, I was better fitted for the perilous threading of this dizzy, hanging pathway.
Page 22
"What do you make of it all?" I asked.
Page 42
At Thuvia's suggestion two of the released prisoners bore the body of the dead thern upon their shoulders with us as we continued our journey toward the storeroom, which we reached without further mishap.
Page 48
"Above us," she said, "is a doorway which opens on to the inner gardens.
Page 54
I had just disarmed a huge fellow who had given me a desperate struggle, and for a moment the blacks stood back for a breathing spell.
Page 63
That is why they are such terrible antagonists in combat.
Page 82
"What now?" he cried.
Page 83
That his respect for me was greater than it should have been for a slave was quite apparent from the fact that during the balance of the return journey he walked or stood always behind me, a drawn short-sword in his hand.
Page 87
I was flying a one-man air scout far to the south when the brilliant idea occurred to me that I should like to search for the Lost Sea of Korus which tradition places near to the south pole.
Page 89
The watchers upon the larger vessels see to all about them.
Page 95
At my back were the young girls, and as it was in their service that I fought, I remained standing there to meet my inevitable death, but with the determination to give such an account of myself as would long be remembered in the land of the First Born.
Page 111
I knew that it must awaken some of the men at least, and was on the point of forestalling their attack by a rapid charge for the doorway, when again, to my intense surprise, not a black moved.
Page 117
" "For long years, my son, I can scarce recall a moment that the radiant vision of your mother's face has not been ever before me.
Page 128
As they passed by I breathed a sigh of relief.
Page 162
Now a new and grim determination came to me.
Page 165
In the meantime, at their request, I was to resume my throne as Jeddak of Thark, that I might negotiate with neighboring hordes for warriors to compose the land forces of the expedition.
Page 170
So sudden was our onslaught that they had no time to prepare for it.
Page 189
It bit and clawed and scratched in impotent fury.