Pellucidar

By Edgar Rice Burroughs

Page 11

as I stood enjoying the lovely scene, as insatiate for
Nature's wonders as if I had not looked upon similar landscapes
countless times, a sound of shouting broke from the direction of the
woods. That the harsh, discordant notes rose from the throats of men I
could not doubt.

I slipped behind a large boulder near the mouth of the ravine and
waited. I could hear the crashing of underbrush in the forest, and I
guessed that whoever came came quickly--pursued and pursuers, doubtless.

In a short time some hunted animal would break into view, and a moment
later a score of half-naked savages would come leaping after with
spears or club or great stone-knives.

I had seen the thing so many times during my life within Pellucidar
that I felt that I could anticipate to a nicety precisely what I was
about to witness. I hoped that the hunters would prove friendly and be
able to direct me toward Sari.

Even as I was thinking these thoughts the quarry emerged from the
forest. But it was no terrified four-footed beast. Instead, what I
saw was an old man--a terrified old man!

Staggering feebly and hopelessly from what must have been some very
terrible fate, if one could judge from the horrified expressions he
continually cast behind him toward the wood, he came stumbling on in my
direction.

He had covered but a short distance from the forest when I beheld the
first of his pursuers--a Sagoth, one of those grim and terrible
gorilla-men who guard the mighty Mahars in their buried cities, faring
forth from time to time upon slave-raiding or punitive expeditions
against the human race of Pellucidar, of whom the dominant race of the
inner world think as we think of the bison or the wild sheep of our own
world.

Close behind the foremost Sagoth came others until a full dozen raced,
shouting after the terror-stricken old man. They would be upon him
shortly, that was plain.

One of them was rapidly overhauling him, his back-thrown spear-arm
testifying to his purpose.

And then, quite with the suddenness of an unexpected blow, I realized a
past familiarity with the gait and carriage of the fugitive.

Simultaneously there swept over me the staggering fact that the old man
was--PERRY! That he was about to die before my very eyes with no hope
that I could reach him in time to avert the awful catastrophe--for to
me it meant a real catastrophe!

Perry was my best friend.

Dian, of course, I looked upon as more than friend. She was my mate--a
part of me.

I

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 1
Hän oli kreivi Raoul de Coude, jonka ylen huomaavainen ravintolanpitäjä oli maininnut arvokkaimpain matkustajien joukossa, kuvaillen hänet korkeassa asemassa olevaksi, Ranskan sotaministerin viralliseen seurapiiriin kuuluvaksi mieheksi.
Page 5
Hänestä näytti siltä, että Rokoff uhkaili rukoilevaa naista, mutta kun he käyttivät outoa kieltä, saattoi hän ainoastaan eleistä ja äänensävystä arvata, että nainen oli peloissaan.
Page 10
"Olin nähnyt nuo kaksi jo aikaisemmin työssään -- tupakkahuoneessa päivää ennen kuin he hyökkäsivät kimppuunne, jos oikein muistan, ja niinpä minä, tuntien heidän menettelytapansa, olen varma, että heidän vihamielisyytensä on riittävänä takeena heidän valitsemansa uhrin viattomuudesta.
Page 14
"Hän tuli huoneeseeni ollessani yksin, eikä suinkaan hyvissä aikeissa.
Page 15
" Niin tyrmistyi Tarzan naisen kiittämättömyydestä, että hetkiseksi aivan mykistyi.
Page 28
Ihmisten laatimat rajoitukset ovat ärsyttäviä.
Page 47
Ainoastaan Gernois ja Tarzan tunsivat matkasuunnitelman.
Page 48
Numa ei ollut.
Page 60
" Kun Clayton kumartui ottamaan takkinsa odotushuoneesta, osuivat hänen silmänsä lattialla olevaan sähkösanomaan.
Page 66
" Kovin säikähtyneenä oli nuori nainen ja kiihoittuneena tarjoilija, kun he astuivat kapteenin eteen muutamaa minuuttia myöhemmin.
Page 96
"On kyllin kauheaa olla yksinään heikossa veneessä Atlantilla ilman seurueemme jäsenten alituisen kahnauksen ja riitelemisen tuottamaa lisäkurjuutta ja -vaaraa.
Page 103
Halkeaman käänteessä loppuivat portaat ja polku oli tasaista; mutta se kääntyi ja kiemurteli käärmeen tapaan, kunnes se äkkiä eräässä jyrkässä kulmassa päättyi ahtaaseen pihaan, jonka toisella puolella kohosi sisämuuri, yhtä korkea kuin ulkomuurikin.
Page 106
Hän oli joutunut vanhojen auringonpalvelijain jälkeläisten käsiin.
Page 107
Hänen äänensä oli pehmeä ja soinnukas, -- Tarzan saattoi tuskin käsittää, että sen omistaja seuraavassa silmänräpäyksessä muuttuisi uskonnollisen innostuksen kiihkosta hurjasilmäiseksi ja verenhimoiseksi teloittajattareksi, joka verta tihkuva veitsi kädessä ensimmäisenä joisi uhrin lämmintä, punaista verta alttarille asetetusta kultakupista.
Page 117
" "Entä sinä?" kysyi apinamies.
Page 120
Kun he huomasivat, että siinä tosiaan oli heidän päällikkönsä ilmielävänä eikä mikään ruumiillistunut henki, olivat he ilosta suunniltaan.
Page 128
seikka lopetti hänen etsintänsä siksi päivää, koska leijona asteli edestakaisin hänen alapuolellaan pimeän tuloon asti.
Page 139
Kun hän hetkistä myöhemmin tunsi Tarzanin, oli heidän vaikea saada hänet uskomaan, että murhe ei ollut järkyttänyt hänen järkeänsä, sillä samoin kuin muutkin seurueen jäsenet hän oli ollut niin täysin varma apinamiehen kuolemasta, että oli varsin pulmallista sovittaa se varmuus yhteen Janen "metsänjumalan" ilmielävyyden kanssa.
Page 140
" Tarzan käsitti tämän vetoamisen järkevyyden ja lupasi.
Page 141
* * * * * _Tarzanin myöhempiä seikkailuja kerrotaan teoksessa_ .