Jungle Tales of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 76

exhilaration in the sport that would not be denied. He
felt his blood tingling through his veins as the beaters approached
closer and closer to the birds. In a vague and stupid sort of way Lord
Greystoke felt, as he always felt upon such occasions, that he was
experiencing a sensation somewhat akin to a reversion to a prehistoric
type--that the blood of an ancient forbear was coursing hot through
him, a hairy, half-naked forbear who had lived by the hunt.

And far away in a matted equatorial jungle another Lord Greystoke, the
real Lord Greystoke, hunted. By the standards which he knew, he, too,
was vogue--utterly vogue, as was the primal ancestor before the first
eviction. The day being sultry, the leopard skin had been left behind.
The real Lord Greystoke had not two guns, to be sure, nor even one,
neither did he have a smart loader; but he possessed something
infinitely more efficacious than guns, or loaders, or even twenty-three
beaters in white smocks--he possessed an appetite, an uncanny
woodcraft, and muscles that were as steel springs.

Later that day, in England, a Lord Greystoke ate bountifully of things
he had not killed, and he drank other things which were uncorked to the
accompaniment of much noise. He patted his lips with snowy linen to
remove the faint traces of his repast, quite ignorant of the fact that
he was an impostor and that the rightful owner of his noble title was
even then finishing his own dinner in far-off Africa. He was not using
snowy linen, though. Instead he drew the back of a brown forearm and
hand across his mouth and wiped his bloody fingers upon his thighs.
Then he moved slowly through the jungle to the drinking place, where,
upon all fours, he drank as drank his fellows, the other beasts of the
jungle.

As he quenched his thirst, another denizen of the gloomy forest
approached the stream along the path behind him. It was Numa, the
lion, tawny of body and black of mane, scowling and sinister, rumbling
out low, coughing roars. Tarzan of the Apes heard him long before he
came within sight, but the ape-man went on with his drinking until he
had had his fill; then he arose, slowly, with the easy grace of a
creature of the wilds and all the quiet dignity that was his birthright.

Numa halted as he saw the man standing at the very spot where the king
would drink. His jaws were parted, and his cruel eyes gleamed.

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 33
Tämä oli ensimmäinen epäluuloa herättävä seikka, jonka Tarzan oli koskaan Gernoisin hommissa havainnut, mutta hän oli varma, että miehet olivat lähteneet tarjoiluhuoneesta vain siksi, että Gernois oli äkännyt hänen heitä katselevan.
Page 37
"Ne saavuttavat teidät toisten portaitten kautta tulemalla naapurikammiosta omaani.
Page 41
Äänetön erämaa ympäröi häntä jälleen, mutta se oli kohtalokasta, pahaenteistä hiljaisuutta.
Page 51
Melkeinpä tekisi mieleni päästää hänet vapaaksi, nähdäkseni, kuinka kauan sinä sitten häntä potkisit.
Page 57
Hän veti kaksi paperia povestaan.
Page 75
Alkoi tulla pimeä.
Page 78
Oli vain vähän aikaa erilaisten menettelytapojen vertaamiseen tai niiden mahdollisten tulosten harkintaan.
Page 84
Mutta kun Tarzan loi katseensa alaspäin ja hymyili heille, he rauhoittuivat, vaikka eivät voineet käsittää.
Page 92
Hänen pisti päähänsä, että voisi vieläkin saada heistä melkoista huvia, minkätähden hän taas huusi heille tilapäisen torvensa läpi.
Page 95
Mutta kun ne ovat hajaantuneina, on paljon suurempi mahdollisuus, että joku poimitaan laivaan, jolloin heti lähdetään muita etsimään.
Page 97
"Hän ei välitä.
Page 99
Ja ellei Spider nyt vetäisi vuoden 1875 rahaa, oli hänen nähtävä koko kamala toimitus uudestaan.
Page 100
Spider kumartui silmät muljollaan kättä kohti, jonka oli päätettävä hänen kohtalostaan, sillä mikä kohtalo tahansa tuli Daytonille tässä viimeisessä vedossa, oli päinvastainen tuleva Spiderin osaksi.
Page 101
Ennenkuin hän jätti heidät hän vaati heiltä vakuutuksen, että he eivät vastedes ryhtyisi mihinkään retkeen wazireja vastaan, eikä sen lupauksen saaminen ollutkaan vaikeata.
Page 106
Ne oli taitavasti sommiteltu yhteen metallilakiksi, josta riippui kummallekin puolen päätä pitkiä, vyötäisille ulottuvia soikeista kappaleista laadittuja vitjoja.
Page 124
Eläintoveriensa lailla hän kärsi mieluummin yksinään ja hiljaisuudessa.
Page 130
Hän aprikoi, oliko Thuranin ilmoitus sittenkään ollut aivan tarkka.
Page 132
Kääntyen sortunutta seinää kohti hän otti yhden sen isoista litteistä kivistä.
Page 136
Jane teki hänelle monta kysymystä ja tiedusti vihdoin arasti sitä, mitä herra Thuran oli hänelle kertonut -- pariisilaisesta naisesta.
Page 141
Professori Porter, joka nuoremmalla iällään oli vihitty papiksi, toimitti vaatimattoman ruumiinsiunauksen.