Jungle Tales of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 70

sight of the cave
of Bukawai, the unclean. The old witch-doctor had rigged a framework
of interlaced boughs to close the mouth of the cave from predatory
beasts. This was now set to one side, and the black cavern beyond
yawned mysterious and repellent. Momaya shivered as from a cold wind
of the rainy season. No sign of life appeared about the cave, yet
Momaya experienced that uncanny sensation as of unseen eyes regarding
her malevolently. Again she shuddered. She tried to force her
unwilling feet onward toward the cave, when from its depths issued an
uncanny sound that was neither brute nor human, a weird sound that was
akin to mirthless laughter.

With a stifled scream, Momaya turned and fled into the jungle. For a
hundred yards she ran before she could control her terror, and then she
paused, listening. Was all her labor, were all the terrors and dangers
through which she had passed to go for naught? She tried to steel
herself to return to the cave, but again fright overcame her.

Saddened, disheartened, she turned slowly upon the back trail toward
the village of Mbonga. Her young shoulders now were drooped like those
of an old woman who bears a great burden of many years with their
accumulated pains and sorrows, and she walked with tired feet and a
halting step. The spring of youth was gone from Momaya.

For another hundred yards she dragged her weary way, her brain half
paralyzed from dumb terror and suffering, and then there came to her
the memory of a little babe that suckled at her breast, and of a slim
boy who romped, laughing, about her, and they were both Tibo--her Tibo!

Her shoulders straightened. She shook her savage head, and she turned
about and walked boldly back to the mouth of the cave of Bukawai, the
unclean--of Bukawai, the witch-doctor.

Again, from the interior of the cave came the hideous laughter that was
not laughter. This time Momaya recognized it for what it was, the
strange cry of a hyena. No more did she shudder, but she held her
spear ready and called aloud to Bukawai to come out.

Instead of Bukawai came the repulsive head of a hyena. Momaya poked at
it with her spear, and the ugly, sullen brute drew back with an angry
growl. Again Momaya called Bukawai by name, and this time there came
an answer in mumbling tones that were scarce more human than those of
the beast.

"Who comes to Bukawai?" queried the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 4
Hän avasi sen ja luki: 'Herra Tarzan.
Page 10
" "Teette hyvin ystävällisesti esittäessänne asian siinä valossa", virkkoi nainen hymyillen.
Page 18
Hän kiinnitti vähän tai ei mitään huomiota siihen, mitä näyttämöllä tapahtui.
Page 22
Hän ei ollut ajatellut tätä kookasta nuorta miestä muuna kuin ystävänä, mutta hänen veljensä häijyjen sanojen viskaama viittaus oli saanut hänet paljon miettimään sitä kummallista voimaa, joka näkyi vetävän häntä tuon harmaasilmäisen muukalaisen puoleen.
Page 24
" "Palveluksessani ei ole ketään sennimistä.
Page 28
" "Hyvä on!" oli Tarzanin ainoa huomautus.
Page 31
Mutta sinne saapumiseni ei ollut kreivitär de Couden syy eikä omanikaan.
Page 51
Muutoin saattaa erämaahan kellistyä kaksi ranskalaista.
Page 54
Hänen ainoa tietoinen ajatuksensa oli tuon miehen urheuden ihmettely, kun tämä hennoin veitsin rohkeni astua isopäistä ruhtinasta vastaan.
Page 59
Noudattaen päällikkönsä ohjeita oli Tarzan matkustajain luetteloon merkinnyt itsensä tekaistulla nimellä John Caldwell, Lontoo.
Page 66
Kun hän astui edelleen, tuntui neiti Strongista, että herra Thuran oli perin miellyttävä mies.
Page 75
No, jollei hän pahoin pettynyt, hän hankkisi sen sekä keihään, jousia ja nuolia ennenkuin toinen päivä oli mennyt mailleen, -- köysi pitäisi siitä huolen, ja sillä välin sitä oli käytettävä ravinnon hankkimiseksi.
Page 78
hiljalleen viidakon läpi.
Page 87
Kuului äkillinen napsaus, kun ruskeat sormet päästivät otteensa, ja mitään hiiskahtamatta tuupertui rosvoretkeilijä kasvoilleen puisen nuolen lävistettyä hänen sydämensä ja riippuessa jalan verran ulkona hänen mustasta rinnastaan.
Page 88
ja laatia okaisista pensaista turva-aitaus; sillä Tarzanin valitsema sotasuunnitelma saattoi vaatia päivä- jopa viikkokausiakin, minkä ajan kuluessa soturit eivät palaisi uuteen leiriin.
Page 91
Vain arabialaisten luvattua, että päivänkoitteessa lähdettäisiin kylästä ja riennettäisiin pois heidän omaa maatansa kohti, suostuivat jälellä olevat manuyemalaiset viipymään kylässä hetkistäkään kauemmin.
Page 106
Minuuttia, paria myöhemmin veti tyttö veitsen vyöltään ja kumartuen Tarzanin ylitse katkoi siteet hänen sääristään.
Page 107
Kaikilla ilmeillä osoittaen melkoista uteliaisuutta hän tarkasti tätä kiireestä kantapäähän.
Page 130
Päivä lähestyi, ja uhri voimistui.
Page 135
Mutta tällä kertaa he eivät jatkaneet takaa-ajoansa oman maansa rajoja ulommaksi.