Jungle Tales of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 17

afforded Tarzan both a vehicle of
revenge and a source of inexhaustible delight.

Puzzle as he would, however, he could not solve the mystery of the
concealed pit, for the ways of the blacks were still strange ways to
Tarzan. They had entered his jungle but a short time before--the first
of their kind to encroach upon the age-old supremacy of the beasts
which laired there. To Numa, the lion, to Tantor, the elephant, to the
great apes and the lesser apes, to each and all of the myriad creatures
of this savage wild, the ways of man were new. They had much to learn
of these black, hairless creatures that walked erect upon their hind
paws--and they were learning it slowly, and always to their sorrow.

Shortly after the blacks had departed, Tarzan swung easily to the
trail. Sniffing suspiciously, he circled the edge of the pit.
Squatting upon his haunches, he scraped away a little earth to expose
one of the cross-bars. He sniffed at this, touched it, cocked his head
upon one side, and contemplated it gravely for several minutes. Then
he carefully re-covered it, arranging the earth as neatly as had the
blacks. This done, he swung himself back among the branches of the
trees and moved off in search of his hairy fellows, the great apes of
the tribe of Kerchak.

Once he crossed the trail of Numa, the lion, pausing for a moment to
hurl a soft fruit at the snarling face of his enemy, and to taunt and
insult him, calling him eater of carrion and brother of Dango, the
hyena. Numa, his yellow-green eyes round and burning with concentrated
hate, glared up at the dancing figure above him. Low growls vibrated
his heavy jowls and his great rage transmitted to his sinuous tail a
sharp, whiplike motion; but realizing from past experience the futility
of long distance argument with the ape-man, he turned presently and
struck off into the tangled vegetation which hid him from the view of
his tormentor. With a final scream of jungle invective and an apelike
grimace at his departing foe, Tarzan continued along his way.

Another mile and a shifting wind brought to his keen nostrils a
familiar, pungent odor close at hand, and a moment later there loomed
beneath him a huge, gray-black bulk forging steadily along the jungle
trail. Tarzan seized and broke a small tree limb, and at the sudden
cracking sound the ponderous figure halted. Great ears were thrown
forward, and a long, supple trunk rose quickly to

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 9
Työ on pelastuksemme.
Page 21
Nyt Tarzan ui maihin ja kiipesi ketterästi rannalle.
Page 24
Kirjan keskivaiheilta hän löysi vanhan vihollisensa Saborin, naarasleijonan, ja edempänä kiemurteli Histah, käärme.
Page 28
Siksi nuoret urokset tultuaan täysi-ikäisiksi pitivät parempana ottaa itselleen vaimot omasta heimostaan tai ryöstää niitä muualta ja tuoda Kertshakin ryhmään, eläen hänen kanssaan ystävyydessä, kuin koettaen perustaa omia heimoja ja joutua vallasta tappelemaan peloittavan Kertshakin kanssa.
Page 38
Veitsellään hän leikkasi useita paloja Hortan ruhosta, mutta ei paistanut niitä.
Page 45
Mutta pelon.
Page 47
Huulet irvissä hän paljasti valtavat raateluhampaansa, ja hänen pienet verestävät silmänsä kiiluivat ja kuvastivat kauheaa raivoa.
Page 51
Hän aikoi hypätä Terkozin selkään, pysytellä siellä kynsin ja hampain ja iskeä häntä puukolla, kunnes henki lähtisi.
Page 52
Kymmenen päivän kuluttua hän oli taas aivan terve, lukuunottamatta kauheaa, puoleksi parantunutta haavaa, joka ulottui hänen vasemmasta silmäkulmastaan puoliympyrässä yli pään oikeaan korvaan asti.
Page 54
Kolmisin he sitten olivat kiirehtineet kylää kohti, minkä vain jalat kantoivat.
Page 70
Kuitenkin häntä vielä kuohutti professori Porterin väärä syytös, ja hän oli juuri antaa kireän vastauksen, kun samassa huomasi heistä jonkun askeleen päässä seisovan oudon olennon, joka tähysteli heitä tarkasti.
Page 82
Siitä lähtien kului tuskin päivääkään, jolloin ei olisi majalle tuotu metsänriistaa tai muuta ruokaa.
Page 85
Apinan äkillinen ilmaantuminen oli niin hämmentänyt hänet, että hän luuli olevansa nyt matkalla rannikolle päin.
Page 87
luonto oli pannut kuntoon tätä alkuaikojen mukaista kaksintaistelua varten.
Page 95
"Tulkaa luokseni jälleen", kuiskasi tyttö.
Page 108
Niin he lähtivät, ja nyt sai D'Arnot, kuten ennen häntä Clayton ja Jane Porter, ihmetellä apinamiehen merkillistä voimaa ja nopeutta.
Page 111
"Siihen mielipiteeseen en voi yhtyä", sanoi herra Philander.
Page 114
Suokoon Jumala minulle anteeksi.
Page 124
Tarzan pukeutui vielä kerran viidakkovarustuksiinsa, otti mukaansa lapion ja lähti yksinään apinain kokouspaikalle, missä aarre oli kätkössä.
Page 127
" "Kävikö Tabey täällä?" kysyi professori Porter.